tiistai 21. kesäkuuta 2016

Yuta Jämsänjoella

Sattuikin yllättävän lämmin päivä. En ollut lainkaan varautunut!

Oli pakko saada jäätelöt. Kuumassa kelissä kuningasidea saada nukke samaan kuvaan tötteröiden kanssa ei ollut kovin fiksu. Nopeasti piti toimia ja silti jätski uhkasi sulaa.

Jämsän keskustan läpi virtaavan joen rannalla on pysyvä taidenäyttely. Betoninen veistospari Etäisyys on yksi liikuttavimmista tietämistäni.

Siinä he seisovat. Nainen yhdellä ja mies toisella rannalla kohtaamatta koskaan toisiaan. Viime talvena oli hetken niin kylmää että jopa joki jäätyi. Ajattelin silloin että siinä olisi näille kahdelle tilaisuus kävellä yli toisiaan kohtaamaan.

Kaupungin läpi ajaessamme kohtasimme kyltin "lelukirppari". Sinne piti ehdottomasti poiketa. Leikkimökissä pidetty kirppari oli ahtaimpia missä olen käynyt mutta lootallinen Ponyvillejä ja muita pikkuhevosia oli hyvä löytö.

Uutta kukkaroa olen etsinyt jo KAUAN. Nyt kaunis ja sopivan kokoinen löytyi puhtaasti sattumalta paikallisesta lahjatavaraliikkeestä. Minulla on isompi ajokortti joten vakiomitoitetut kukkarot ovat järjestään liian pieniä. Toivotaan että tämä kestää yhtä hyvin kuin edeltäjänsä.

3 kommenttia:

  1. Ihana mutta haikea patsasidea. Enpä tuollaisestakaan mitään tiennyt.

    Minullakin on se vanha iso ajokortti, ja ei se tosiaankaan sovi mihinkään normaaliin nykyaikaiseen kukkaroon. Toisaalta, se on helppo nykäistä näkyville tarvittaessa kun kortinreuna pilkottaa kukkaron reunan yli. ;)

    VastaaPoista
  2. Voi että miten ihana tuo taideteos on! ♥

    VastaaPoista
  3. Tuo veistospari on kyllä käsittämättömän kaunis ja surullinen. Lisäksi se on kauhean vaikea saada kuvattua niin, että molemmista näkyisi kunnolla jotakin. Tänä keväänä nainen oli saanut huivin kaulaansa. Se, että molemmat seiovat jalat vedessä tekee teoksesta jotenkin vieläkin surkeamman.

    VastaaPoista