Siitä pitäen kun Vallisaaren avaamisesta yleisölle alettiin puhua, olen haaveillut käynnistä siellä.
Vallisaari on Helsingin ulkopuolella Suomenlinnan kupeessa sijaitseva pikkusaari joka on ollut sotilasalueena vuosisadat. 90-luvun puolivälissä saarelta poistui viimeinen pysyvä asutus minkä jälkeen se on saanut elää omissa oloissaan, kehittyen poikkeukselliseksi luontoparatiisiksi jossa tavataan useita muutalla hyvin harvinaisia lajeja.
Vanhana Venäjän vallan aikaisena sotilaslinnoituksena alueen rakennuskanta on ainutkertaista. Linnoituksista ja valleista on vielä varsin paljon näkyvissä.
Eikä kyseessä ole mikään muinaisalue. Täällä on sodittu ja surmattu taisteluissa sekä teloituksissa sen jälkeen ihmisiä niinkin myöhään kuin 1906 Venäjän vallankumouksen aikaan.
Nykyään alue on lähinnä maisemiltaan poikkeuksellisen jännittävä kasvi- ja eläinparatiisi. Alueella tavataan erityisen runsas lepakkokanta ja toivon, että jatkossa saarelle tullaan järjestämään yöretkiä.
Vallisaaressa liikkuminen on hyvin tarkoin rajoitettua. Poikkeuksellinen jäkälikkö on arkaa ja alue on kaikkea muuta kuin turvallinen. Yhdessä kuukaudessa uudesta retkeilypaikasta innostuneet Helsinkiläiset liki tuhosivat alueen paikkoja rymytessään, joten nykyään merkityiltä reiteiltä ja yhteisiltä poluilta ei saa poistua. Koirat pidetään kytkettyinä.
Kävimme saarella pahana päivänä jolloin myrsky oli nousemassa ja tuuli kovaa. Emme siis päässeet näkemään perhospaljoutta. Hieman pidemmällä kesän lopulla voisi kukkienkin kukinta olla näyttävämpää. Kaikki notkot pursuvat villiruusuja ja voin kuvitella, miltä saari niiden kukkiessa tuoksuu.
Kukki siellä nytkin paljon kaikenlaista. Onhan epätavallisen varhainen kesä. Mutta suurin osa oli tuttuja lajeja.
Kauan ennen kuin mitään Helsinkiin viittaavaa oli olemassakaan, kävivät merenkulkijat hakemassa puhdasta juomavettä tästä lammesta saaren keskeltä. Lammessa oli uimala saaren kukoistusaikaan 50-luvulla. Nykyään uiminen on kielletty koska lammen pohja on niin törkyinen että siellä on takertumisvaara. Ehkä joskus lampi saadaan vielä siivottua uimakelpoiseksi?
Bunkkerit, ammuskuilut ja vallitukset ovat uponneet viehättävästi osaksi maisemaa. Minun silmääni ne ovat kauniita.
Sotilaiden ja muiden kulkijoiden nimikirjoituksia 20-luvulta, 70-luvulta ja vaikka mistä.
Pohjolan Gibraltar. Helsinki on mereltä päin tulevaa uhkaa ajatellen helposti puolustettavissa.
Hei vain kivikuorma!
Vallisaari on oikeasti vaarallinen paikka satunnaiselle samoojalle. Yhä vieläkin sen maaperä tursuu tämän onnettomuuden ympäriinsä lennättämää ryönää ja mahdollisesti räjähtämättömiä ammuksia.
Yllä olevista kuvista näkee, kuinka leveä on salmi joka yli Paula Toivonkoski saaren palaessa ja räjähdellessä pakenijoita kuljetti. Matka ei ole pitkä mutta on se uiden varsin pitkä!
Jonkin verran luolia ja linnoituksen huoneita on jätetty auki tutustuttaviksi. Reitit ovat hyvin jyrkkiä ja kaikki paikat ovat sammaloituneita. Kosteammalla kelillä pitää todella tietää mihin astuu. Tämä ei ole niitä paikkoja missä lasketaan lapsiryhmät juoksemaan keskenään.
Huimimpien näköalojen ääreen on järjestetty pääsy. Tässä Helsinki Suomenlinnan yli katsottuna.
Näihin pyökkeihin hirtettiin päätön eversti joka yhä kummittelee saarella. Jos hän menetti päänsä hirttämiseen, täytyi käytössä olla tosi ohuen köyden... Koska rikoksen lajia ei kerrota, voisi syy päättömyyteen myös olla jokun halu varmistua että teloitus todella oli lopullinen. Opaskartat eivät puuttuneet yksityiskohtiin jotka tietysti jäivät minua vaivaamaan.
Alueen puusto on iänkaikkisen vanhaa ja kuljin suuren osan matkasta pää vinossa ylöspäin lepakoiden tai lintuharvinaisuuksien toivossa. Tuolla voisi elää liito-oraviakin kenenkään tietämättä. Mäyrä siellä kuulemma ainakin asuu, samoin pöllöjä.
Huono keli on hieno asia. Saimme kierrellä aika omin nokkinemme kenenkään häiritsemättä ja pysähtyä ottamaan nukkekuvia ilman taustalle tunkevia muita turisteja.
Kun jokaisen sallitun polun ja näköalapaikan koluaa, saa käveltyä vajaat kuusi kilometriä vaihtelevaa maastoa. Hyvä lenkki! Sen jälkeen kannattaa poiketa Vallisaaren Vohvelikahvilassa joka pitää toistaiseksi ainakin majaa tässä purjealuksessa. Heidän vuohenjuusto-parsavohvelinsa vie kielen mennessään ja aluksen kahvilaan saa ottaa koirat mukaan. Kannella on jopa vesikuppi nelijalkaisia vieraita varten.
Kuvat jäivät vähän tummiksi. Keli oli sangen synkkä. Mutta mitään ei satanut ja keli karkotti suurimman osan muista retkeilijöistä, joten en moiti.
Huomenna taas kuvien suhteen paluu arkeen.
Kylläpä kuulostaa ja näyttää kiinnostavalta tuo Vallisaari. Ikävää että yli-innokkaat ihmiset on kävelleet sen melkein puhki jo nyt. :( Toivottavasti immeiset ei heittele sinne roskia >_> Perhosia olisi kiva nähdä, yritän aina bongata mutta mikä lie kun ne välttelee minua! :D Ihanaa että sait Yutasta niin monta kivaa kuvaa <3
VastaaPoistaTuolla on suojaisia laaksoja täynnä kukkia. Siellä varmaan paahteisina päivinä kuhisee perhosia. Olin skeptinen ajatukseen perhosista meren saaressa jossa minusta tuulee aina, mutta tuolla nuo vallit suojaavat kasvustoa ja hyönteisiä mereltä.
VastaaPoistaHienot maisemat ja kuvat! Täytyy kyllä sanoa, että Paula Toivonkosken sankarityö saa kylmät väreet kulkemaan selkää pitkin. Hän oli todella rohkea.
VastaaPoistaPauka Toivonkoski oli todellinen sankari! Saarella on varmasti ollut hirveä paniikki ammusten räjähdellessä. Esittelytaulussa oli kuva jossa saaren savupatsas nousee korkeana taivaalle ja väki Helsingin satamassa taivastelee sitä tietämättä mitä on tapahtunut.
VastaaPoistaUpea paikka! Luin tuon saaren avautumisesta silloin joku aika sitten, muttei ole tullut tilaisuutta käydä siellä. Taitaa ehdottomasti olla käymisen arvoinen.
VastaaPoistaAikamoinen sankari on kyllä tuo Paula Toivonkoski ollut - ei tuo ole varsinkaan lapsille mitenkään helppo taival uida hädissään ja moni olisi voinut hukkua ilman hänen huolenpitoaan. Hienoa, että tällainenkin tarina on nostettu esiin.
Paikka kehtoo minua kauniilla tavalla ( luonto on vallannut sen niin täysin esim´bunkkeri) ja toisaalta kammottavalla ( saaren menneisyys ja että vielä jossain saattaa piillä räjähteitä).Kuvien tummuus ei haittaa luo salaperäistä tunnelmaa.
VastaaPoistaIiris: Olet niin oikeassa! Paikan atmosfääri ainakin tuollaisena synkkänä päivänä oli käsinkosketeltava.
VastaaPoistaPaula Toivonkosken sankaritekoa kirkastaa vielä se, että Kustaanmiekan salmessa on hirvittävä virtaus. Nykyäänkään siinä ei saa uida sillä virtaukset, eteenkin suurten laivojen siitä kulkiessa vievät uimarin mukanaan avomerelle hujauksessa.
Vallisaari on nähnyt kaikenlaista. Se ja Viapori ovat olleet mukana monessa sodassa jossa mannerpuolen Suomi ei ole muuten niin merkittävästi toiminut. Ovathan saaret olleet viime hetkiin asti vuoronperään Ruotsin ja Venäjän vallan alaisia.