tiistai 28. toukokuuta 2013

Omenankukkien aikaan

Toukokuu on kiireinen kuukausi, mutta kun joka tapauksessa puuhailee puutarhassa koko päivän, tilaisuudet saada kauniita kuvia ovat vähän liian hyvät. Sitäpaitsi tähän vuoden aikaan Tursaan Puutarhassa on ehkä eniten katsottavaa?
 Meidän kahden kirsikkapuun hanamimme on lupaavalla alulla, mutta en tee siitä vielä juttua. Uskon että uhkein kukinta on vielä tulossa. Sen sijaan ennakko omenan kukinnasta.

Batgirl on itsekin kuin omenankukka uudessa kevätleningissään. Kankaan kuvio oli haastava sillä se oli eniten edukseen suurina pintoina. Isomman nuken mekkoon tilkku ei kuitenkaan riittänyt.

Ampiaisvyötärö.
Puvun miehustassa on pieni mittavirhe. Onneksi talossa löytyy näitä erittäin hoikkiakin puettavia.... Bättiksen on kyllä paras varoa herkkuja. Senttiäkään ei ole ylimääräistä.

Aurinko suutelee helmojani.

Jo viime vuonna blogia seuranneet muistavat, että särkynyt sydän on suosikkikukkani. Miten jokin voi olla noin kaunis?

Ruotsiksi sama kukka on luutnantin sydän, sillä särkyneen sydämen sisällä asuu valkopukuinen neito. Tahtoisin tietää ketä Batgirl ajattelee? Ehkä rakkautta noin ylipäätään? Tuo leninki on kyllä kuin luotu lavatansseihin.

Ensimmäinen omenapuu kukkii jo! Muut ovat vasta nupullaan.

Oikeastaan nupullaan olevan kukan vaaleanpunertava väri onkin se kaikkein kaunein. Yksittäinen omenankukka on varsin vaatimaton.

Näpistimme kirsikkapuusta sentään yhden miedosti tuoksuvan kukkasen.

Alisakin kävi katsomassa omenapuun kukkia. Kukassa olikin työläinen virkaansa hoitamassa.

Eikä se ilahtunut tungettelustamme vähääkään!

maanantai 27. toukokuuta 2013

Linnetin toukokuu

Kiireinen Linnet painaa hommia kanssani vähintään yhtä paljon reissaten ja touhuten. Tunnen etten julkaise siitä kylliksi kuvia, mutta selattuani blogiani taaksepäin huomaan Linnetin livahtaneen milteinpä joka postaukseen. Ruutuhuomionkipeä punapää... Tähän piti tulla ihan eri aiheinen postaus, mutta se jääköön lähitulevaisuuteen. Siispä Linnettiä koko rahalla!

Masentava yhteiskuva. Näytämme molemmat siltä kuin olisimme tiineinä. Ei hyvä juttu.

Sen sijaan JOKU oli ollut tiineenä. Kotioravamme toi pienokaisensa näytille. Ei noin avuttomia ja suloisia taaperoita saisi asua näin vaarallisella pihalla! Tienvarsikaide taustalla näyttää, kuinka lähellä nelikaistaista motaria oikeasti asumme.

Maistuisiko leipä? Hieman hiilareita kovaa työtä tekeville. Tämä satsi on tosin hevosille menossa.


Tottelevaisuuskoe Muuramen koulun kentällä. Meneillään avoimen luokan paikkamakuu.

Se on Cessna!

Hei luurankopimu, heitä yläfemma!

Toukokuun aikana luonto räjähti kasvuun ihan yhdessä yössä. Hiirenkorvat jäivät kuvaamatta kun lehdet kasvoivat niin kovalla tempolla.

Kääpiönarsissit yllättivät iloisesti. Olin ihan varma ettei tuo tupas kukkisi.

Pieksämäen shetlanninponien rotunäyttelyssä Candyn kanssa. II-palkinto ja hyvät arvostelut saatiin.

Pieniä pajutöitä. Täpärää oli taivuttaa palloja tähän aikaan vuodesta. Punontakuume iski noin kuukauden liian myöhään.

Välillä tehtiin astetta rankempia pajutöitä. Näitä ei punota, näitä pinotaan.


Fiskars on villiruusujen kuningas! Jos työvälinettä voi rakastaa, niin minä rakastan näitä painottomia voimasaksia. Näillä raivaustyö on leikintekoa.

Olisiko tämä kohtuullinen annos Linnetiä? Kiitos katsomisesta!

torstai 23. toukokuuta 2013

Uusi nukke! (Doll Chateau Ada)


 Alkuviikosta sain riemukkaan viestin: iänkaikkisen pitkään työn alla ollut kimppatilauksemme Doll Chateaulle oli saapunut Suomeen ja koko katras sievästi tullin ohi. Eilen sitten olin juuri lähdössä kotoa kun saapui pikkuinen laatikko.


Ennenkuin kukaan huolestuu... Kuvia EI ole otettu autoa ajaessa. Fiksu ei myöskään kuvaa saapunutta nukkea ratin ja istuimen välissä istuessaan. Tila ei tahdo riittää. Mutta makuupussi on muhkea ja vaaleanpunainen.


 Adan passikuva ja syntymätodistus.


 Hetkinen, KAKSI kuplamuovimuumiota? Montako nukkea sieltä oikein tulee?

Adan erikoisen anatomian vuoksi oli katsottu parhaaksi kääriä runko ja vartalo-osio raajoineen erikseen.

Pää valtavine sarviulokkeineen oli sitten omassa pussissaan. Tuo pää on niin pikkuruinen ettei S-koulusta saanut sormin kiinni vaan tarvittiin kärkipihtejä.

Se on moro! Tomera tyyppi tämä uusi tulokas. Huomatkaa riisiryynin kokoiset tuplanivelet kyynärpäissä ja polvissa.

Valkoinen hartsi on valkoista. Ensimmäisen ulkokuvauksen jälkeen lähinnä vihreätä. Nakupelle tarvitsee kiireesti vaatetta paljaan runkonsa verhoksi.


Alun perin Doll Chateau julkaisi neljällä ihmisjalalla seisovan jalkataurin Albertan MSD-kokoisena. Ada tyli siitä huumoriversiona joululahjaksi tilaajille jouluna 2012. Tilaajalahja oli niin pidetty että toivomuksia kuunnellen Doll Chateau laittoi nuken myös tavalliseen myyntiin lyhyeksi hetkeksi. Suomeen näitä heinäsirkkoja tuli samassa paketissa kokonainen joukkue. Harmi ettei niistä saatu yhteiskuvaa!

Ohutraajaiseksi ja nelijalkaiseksi nukeksi Ada poseeraa varsin hyvin. Itse asiassa nukeissani on harvaa näin tukevaa seisojaa. Ja nuo jalat todellakin ovat lyijykynää puolet ohuemmat.

En ole uskaltanut koettaa tälle varaamaani peruukkia. Se on takuulla liian suuri.

Bonuskuvana Linnet järkyttyneenä. Kenties jokin tuttavallinen hyönteinen?

tiistai 21. toukokuuta 2013

Vaaleanpunaista ja vähän vihreää

Koska viime postauksessa oltiin synkkiä, söpöstellään nyt koko rahalla.

Panda on nukkekunnan vaaleanpunaisin.

Obitsu on paitsi ruma, myös vaikeasti puettava sillä sille eivät normaalin Pullipin vaatteet sovi. Eniten vihaan obitsun pulleita jalkateriä. Mutta eivät nuo pampularanteetkaan nätit ole.

Pandan bubblegumbimbo-poseeraus. Söötti mikä söötti.

 Ilan salamaa sama pose on aistillisempi. Panda on sexy.

Dolly Parton-poseeraus. Miksi tuo kuva näyttää taas rakeiselta?

Linnetin stetsoni pukee Pandaa oikein hyvin. Välillä ärsyttää ettei Pandalla ole enempää fiksuja vaatteita.

Vaihdetaan vihreään. Hiiri ilta-auringossa.
Rakastan tätä Resinsoulin kroppaa. Siinä on onnistuttu siinä missä obitsussa on epäonnistuttu. Harvoin törmää näin nättiin ja toimivaan kroppaan. Kyynärpääjointti voisi ehkä olla hieman toisenlainen.

Hartsi hakee sävyihinsä lisää ympäristöstä. Erityisesti tuo harmaa on moni-ilmeinen.

Nämä kuvat ehdin laittaa jo Flicriin. Alisa tulvivalla Muuramenjoella.


Ole varovainen ettet kastele kenkiäsi! Minä ehdin jo kastella.

 Näin kävi minulle.... Lasketaanko tämä talviturkin heitoksi?


lauantai 18. toukokuuta 2013

Sivilisaation raunioilla

Joskus tulee tarve kuvata hiukan synkempää aineistoa. Sitäpaitsi olen jo kauan haikaillut tilaisuutta kuvata Baraa tuossa goottileningissä, maihinnousukengät jalassaan.

Hymyilevän Pullipin kuvaminen vakavammassa asiayhteydessä ei ole ihan helppoa, mutta elämässä pitää olla haasteita. Mielestäni malli ja kuvauspaikka sopivat toisilleen erittäin hyvin. Pullipkokoinen raunio oli herkullinen kuvattava ja keli oli synkkiin kuviin mitä mainioin. Sanokaa mielipiteenne, miten onnistuin?

Kaikki tuntemani on murskana.

Tuuli pörröttää hiuksiani ja vaeltaa valittaen raunioiden seassa. Muutoin täällä ei liiku mikään. Tai niin oletan.

Vaellan tuulen lailla asutuksen raunioissa ja yritän selvittää, miten tällainen on mahdollista? Missä kaikki ovat?

Urakkani tuntuu toivottomalta. Minun on yhä vaikeampaa säilyttää mielenmalttini.

Välillä tunnen, kuin raunioissa liikkuisi jokin muukin. Minun on pakko pysyä valppaana.

Luonto alkaa nopeasti vallata omaansa takaisin. En voi olla pohtimatta miksi juuri minä jäin eloon? Voiko muka olla niin, että olisin ainoa?

Eivät rauniot ole pahinta. Pahinta ovat ne pienet hetket jolloin kohtaan merkkejä täällä kerran eläneistä ihmisistä.

Silloin tunnen yksinäisyyden puristavan minua enemmän kuin kykenen kestämään.

Niinä hetkinä melkein toivon, että se jokin mikä raunioissa vaeltaa tulisi noutamaan minutkin.

Kiitos katsomisesta! Seuraava postaus on taas jotakin söpöä ja kevyempää. Mahdollisesti myös pastelliväristä.

Baran kissapedon silmät lumoavat minut jokaisella kuvauskerralla ja otan tusinoittain asiayhteyteen kuulumattomia kasvokuvia.