tiistai 31. heinäkuuta 2012

Kävelyretki kesäyliopistolla (paljon kuvia)

Olen jo pitkään haaveillut käyväni kuvaamassa nukkeja Jyväskylän yliopiston pääkampuksella. Yliopisto pitää henkilökunnan lomat keskitetysti heinäkuussa ja paikka on silloin varsin hiljainen. Sade sotki moneen kertaan suunnitelman mutta viimen ehdin parin ukkospilven väliseen rakoseen. Tervetuloa siis nojatuolimatkalle yhteen Jyväskylän nähtävyyksistä!

Kesällä opiskelevan henkilön asu on rento ja ensisijaisesti mukava. Ulkona on lämmin mutta ilmastoiduissa tiloissa kylmä.

Vaikka Jyväskylän yliopiston kampus  rakennuksineen lisätään usein sulaksi Alvar Aallon hattuun, on siellä todellisuudessa rakennuksia eri vuosikymmenilta ja tusinalta arkkitehtejä. Osa rakennuksista on viehättävämpiä kuin toiset mutta ne nivoutuvat sulavasti yhteen ikäluokasta riippumatta. Ja ovat kaikki yhtä epäkäytännöllisiä.

Varsinkin vanhimman osan rakennusissa on lukuisia viehättäviä yksityiskohtia. Eteenkin jos sattuu tykkäämään punatiilestä.


Yliopiston puutarha on piireissä melko tunnettu. Sen rosario eli ruusutarha levittäytyy halki koko alueen ja harrastaja löytää villiintyneitä bongauksia mitä yllättävimmistä paikoista. Suviruusu koristaa pääkampuksen parkkialuetta.

Tämä kaunokainen kasvoi ylhäisessä yksinäisyydessään urheilukentän laitamilla.

Pääkampukselta avautuu näköala Jyväsjärvelle ja yliopiston Mattilanniemen rakennuksiin.

Pääkampusta reunustava muuri on suosittu tapaamispaikka. Siinä ei kuitenkaan kannata rentoutua. Vasemmalle alas Villa Ranan pihaan on ainakin kuuden metrin pudotus.

Jyväskylän yliopiston kampus on moneen kertaan valittu maailman kauneimmaksi. Sitä on joistakin kohdista katsottuna vaikea uskoa. Mutta harva yliopisto on noussut näin tiiviiksi rakennusryhmäkseen ja näin puhtaasti tiettyä tyylisuuntaa edustavana.

Ehkä liioittelen. Vaikka osa yliopistoa on paitsi sisäilmaongelmien piinaamaa myös rumaa, löytyy kampukselta kauniita ja tunnelmallisiakin kolkkia.


Moni paikkakuntalainenkaan ei tiedä että ylioiston pääkampus on lisäksi aboretum eli puupuisto ja kasvitieteellinen puutarha. Pääkampuksen vanhimmat istutukset ovat peräisin 1800-luvun lopusta ja edustavat kansallisromanttista ja luonnonmukaista tyylisuuntaa. Puupuistossa on useita merkittyjä harvinaisuuksia ja huomattavan iäkkäitä puita.
Uudemmista kampuksista hylätty Mattilanniemen kampus edustaa 1980-luvun kaupunkirakentamista ja Ylistönmäen kampus taas esittelee luonnonkasvien käyttöä kaupunkirakentamisessa. Siellä on vapaana kasvava rinnelehto luonnontilassaan.

Taustan piha kuului ennen opettajakoulutuslaitoksen harjoituskouluun. Nykyään harjoituskoulu toimii Norssin ala-asteen nimellä upouudessa ja sikarumassa kiinteistössä näiden rakennusten takana. Mutta kukapa tietää, ehkä sekin rakennus on sadan vuoden kuluttua katsojien silmissä romanttinen ja viehättävä?

Samaa murattiseinää ja punatiiliportaikkoa toisesta kulmasta katsottuna.

Kampuksen eläimistöstä on tehty joku seminaarityökin. Niitä nimittäin riittää. Rusakot ja ketut sekä supikoirat ovat usein nähtyjä ja kiusallisen rohkeita. Legendat kertovat ohikulkumatkalla pistäytyneestä hirvestä. Taru voi hyvinkin pitää paikkansa, sillä vain Hippoksen urheilupuisto erottaa yliopiston alueen Rautpohjan tehdasalueesta ja sen metsissä kyllä on nähty hirviäkin.


Sama rusakko lähempää. Röyhkeätä ryökälettä ei kuvaaja nukkeineen juuri kiusannut.

Kuvassa Jyväskylän uimahalli surkeassa tilassaan. Täydellinen remontti tuli viimeiseen mahdolliseen saumaan. Olkoonkin vain kuinka Alvar Aallon kädenjälkeä, ei sitä silti voi määräänsä pidempään jättää maestron alkuperäiskuntoon. Ei varsinkaan tilaa joka on ikuisesti kostea.
Alvar Aallon modernismin ansiosta yliopistolla on ikuinen restaurointi- ja kunnjostusruljanssi meneillään. Sisäilma on useissa kiinteistöissä rikollisen huono ja Aallon kädenjäljet elättävät useampaakin äveriästä kattopeltisepänfirmaa. Voidaan jälleen todeta että Suomi-funkiksen suuri nimi voi olla mestari muualla mutta ei omassa kaupungissaan. Täällä on karvaimman kautta todettu mitä hyviksi koettujen menetelmien muuttelu saa aikaan. Ei muuta kuin fiaskoa. On eri asia ihailla rakennusta arkkitehtuuria esittävästä kirjasta ja elää tai työskennellä sen vuotavan katon alla ämpärien ympäröimänä. Totuus on aina tarua ihmeellisempää.

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Jolie kotimaanmatkailee, osa II

Nämä kuvat on otettu jo muutama viikko sitten. Kiireisemmät postaukset vain tuntuivat pyrkivän edelle. Laitan nyt etteivät jää tykkänään unohduksiin.
Eli tarina on tämä. Otin Jolien pikavisiitille Lahteen tarkoituksena ottaa reissukuvia. Mutta plääh, koko päivän satoi tai oli niin harmaata ettei kuvaamisessa ollut oikein mieltä. Sitäpaitsi emme käyneet missään teollisuusaluetta kuvauksellisemmassa paikassa.
 Luulin jo ottaneeni nuken mukaan reissuun turhaan kun paluumatkalla satuimme Vääksyyn 11. Mobilistiajoon joka kokoaa suomalaiset autoharrastajat aina keskikesällä yhteen. Vääksyn kaunis kanavamaisema toi tapahtumaan kauniit puitteet.
Tulimme tapahtumaan ihan sen loppupuolella ja osa autoista oli jo lähdössä. Aurinko paistoi matalalta ja ihmisiä oli paljon mikä teki kuvaamisesta hankalaa. Mutta muutama kuva saatiin kuitenkin.

Aloitin varovaisesti kauempaa. Myönnettävä on, että uusi Corvette on aika vaatimattoman näköinen. Perusauto.

Ohjelmalavan katsomossa. Taustan vanha, kanavassa kiinni oleva rakennus on lahjatavaramyymälä jossa kannattaa muuten vierailla!

Ei meitä nuo autot niin kauheasti innostaneet. Kanava oli kuitenkin tosi viehättävä näky ilta-auringossa.

Vääksyn kanava yhdistää Päijänteen muuhun maailmaan. Kaikki vesiliikenne etelään kulkee sen kautta. Tässä sulkuportissa on jotain Maigret-romaanien tunnelmaa. Tahtoisin tulla kävelemään kanavan rantoja joskus ajan kanssa ja syömään täällä jäätelöt.

Jolie ja Mustangit. Taaempi keltainen on joskus valittu vuoden autoksi omassa lajissaan. Näitä muokkaillaan yhtä intohimoisesti kuin nukkejakin. Hienoimmat ovat todellisia taideteoksia mutta aina välillä näkee miten kikkailu menee tyylitajun ohitse. Ihan kuin nukeissakin!

Aurinko alkaa laskea. Fordin T-bird oli vielä kuitenkin kuvattava. Jos auto voi muistuttaa lolitaa niin tämä siinä onnistui.

Myönnän. Minulla oli väärä nukke mukana. Fiftarimisu Jupi tai reissutyttö Bara olisivat olleet enemmän kotonaan autotapahtumassa. Mutta kaikkea ei voi suunnitella.

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Draculaura, uusi Monsteri

Ainokaiseni ja aarteeni Lagoona Blue on ollut yksin jo aika kauan. Hän on siis ensimmäisen perussarjan nukke, päiväkirjan ja lemmikin kanssa tullut.
Olen monta kertaa Lagoonan tulon jälkeen käynyt katsomassa eri kaupoissa Monster High-nukkeja, ihaillutkin mutta en ole välittänyt ostaa. Osa on makuuni liian laitettuja ja osa ei ole sytyttänyt muuten vain.
Suosikkihahmoani Draculauraa olen käynyt katsomassa monta monituista kertaa mutta aina nukkemalleissa on häirinnyt jokin. Yleensä Draculauran kohdalla överi meikki tai liian äreä tukka. Nyt kuitenkin löytyi oikeanlainen. Spring Holiday-Draculauralla on Draculauraksi kohtuullinen meikki, maltillinen mutta nätti tukka ja Lagoonan rantatyylin kaveriksi sopiva merihenkinen asukokonaisuus.
Olen ihan intona enkä malta olla räpläämättä Draculauraa taukoamatta. Hänellä on mielettömän pehmeä, laadukas tukka ja virheettömät maalit. Lagoonani hiukset ovat lelulaatua eikä sen nivellytys toimi läheskään näin notkeasti. Draculaura on vaan ihan täydellinen. Vaaleanpunainen iho näkyy ulkokuvissa huonosti mutta se on kiva vastapaino Lagoonan siniselle ja vaikkei mikään ole söpömpää kuin Lagoonan räpyläkädet, niin ovat nuo sirot sormetkin aika kauniit.
Monster Highit ovat Mattelilta hieno idea. Olen aika katkera siitä, ettei minun lapsuudessani ollut kuin vauvanukkeja ja ällöttävän hyväntuulisia Barbieita. Tällaiset asenteellisemmat hahmot olisivat olleet mahtava lisä leikkeihin. Varsinkin ne ärhäkämmät tyypit kuten De Nilen sisarukset. Voi miten olisin rakastanut heitä kymmenvuotiaana!
Sitäpaitsi. Niin paljon kuin Monsterien lelulaadusta puhutaan pahaa, minusta ne ovat mainettaan laadukkaampia. Ne seisovat omia aikojaan pystyssä niillä älyttömillä kengillään mikä merkitsee että tyylitellyn vartalon ja nivellytyksien suhteen on tehty töitä.

Seisoo moitteettomasti ja täysin vailla tukea.


Kuten Monstereilla on ollut tapana, Draculaurankin kengät ovat ennemmin näyttävät ja seksikkäät kuin tarkoituksenmukaiset. mutta mitäpä ei tyylin tähden teksisi? Huomatkaa ankkurin kärkien sydämet.

Ensimmäinen kohtaaminen.

Ankkuriketju erottaa meidät toisistamme.
Räpyläsi olallani.
 

Samalla kerralla tuli hankittua muutakin Monsteritavaraa. Kuminauhakansio on tarkoitettu palvelutalossa asuvan isäni papereille (joka on aikamoinen monsteri itsekin) ja kovakantinen muistikirja tulee nukkesuunnitelmien käyttöön.

Taustapuolet ovat yhtä näyttävät kuin etupuoletkin. Tykkään melkein kansion tästä puolesta enemmän.

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Batgirl kotiseutumatkailee osa I

Batgirl esittelee tässä postauksessa yhden kotiseutuni vähäisistä katsomisen arvoisista paikoista. seuraa aikamoinen satsi kuvia aiheesta BATGIRL MUURAMENJOELLA.

Lähdetään perusfaktasta. Muurame on pieni paikkakunta Jyväskylän alapuolella. Se on muodostunut kohtaan missä Iso Muuratjärvi laskee vielä suurempaan Päijänteeseen. Välissä on lohistaan ja muista jaloista kaloistaan kuuluisa Muuramenjoki.
Joki alkaa Muuratjärvestä kohdassa, joka on helppo nähdä valtatieltä ohi ajaessa.
Joki laskee muuramentien ali ja kauppojen ohi aika jyrkkänä ja tässä on joen ensimmäinen, levein koski. Kuva ei anna sille oikeutta ensinkään.


Ensimmäisten koskien jälkeen seuraa rehevä suvanto. Tämä on kalastajien suosiossa ja usein koko joen mitalta näkee haaroväliään myöten joessa seisovia perhon heittelijöitä. Keväällä, kun kuore nousee jokeen puoli kylää lippoo kuoretta tästä kohtaa.
Kuvassa esiintyy myös joen yleisin asukas. Heinäsorsa. Näitä riittää ja ne rohkeat ryökäleet pesivät ihan polkujen vierillä ihmistä pelkäämättä. Jokivarsi on linturikasta seutua ja välillä siellä bongataan harvinaisuuksia.

Alkoiko väsyttää? Minä taisin mainita että nuo nilkantappajakengät eivät ole paras valinta tälle retkelle...
Muuramenjoen ympäri on rakennettu osittain pitkospuina tai siltoina kulkeva luontopolku jota pitkin koko joen pystyy kiertämään. Suosittelen lämpimästi ohiajaville. Reitti ei ole pitkä.

Yksi tuokiokuva lisää kun häikäistyin Bättiksen kauneudesta.

Tämä kuva osoittaa, että Muuramenjoen luontopolku sopii myös erämaakammoisille. Rakennus mikä näkyy taustalla on Muuramen kunnantalo. Villeistä maisemista huolimatta tässä ollaan ihan keskustassa.

Leveä ja vuolas jokialue jatkuu aina seuraavaan koskeen asti. Bätgirl supersankarina ei lainkaan pelännyt kiivetä veden yllä kasvavaan pajuun kuvattavaksi. Allekirjoittanut sen sijaan joutui tiukkaan paikkaan kun liejuinen penkka petti alta ja luisuin jokeen. Onneksi oli kumiset kengät jalassa. Sain vielä nukenkin ongittua takaisin vaikka tiukkaa teki.

Seuraava koski on lyhyempi mutta jyrkempi ja varsin näyttävä. sen yli kulkee kävelytie joten sitä pääsee katsomaan ihan läheltä. Toiselta puolen katsottuna saattaa kirkkaina päivinä nähdä isojen lohien paistattelevan kirkkaassa vedessä kasvot kohti koskea mutta paikoillaan pysyen.
Tässäkin ollaan ihan taajamassa. Noiden pusikoiden takana on Muuramen terveyskeskus.

Viimeisen kosken jälkeen joki muuttuu reheväksi. Se haarautuu pienemmiksi lahdekkeiksi joissa on hämyinen tunnelma ja suorastaan mangrovemainen kasvillisuus.

Lisää pelkkää poseerausta. Muttakun hän on niin nätti...

Joen alajuoksulla on muutama paikka missä ilma, vesi ja kasvillisuus liittyvät saumattomasti toisiinsa. Pienet kuvani eivät tee kokemukselle ensinkään oikeutta. Kasvillisuus syö kaupungin äänet ja on vain puhdas luonto.

Kaikki eivät ymmärrä nukkeilua. Tai sitten nämä soutelijat pitivät laholla laiturilla pyöräilykypärä päässä konttaavaa naisihmistä muuten vain omituisena.

Kohdassa missä joki liittyy Päijänteeseen on kiva riippusilta. tässä kuvassa Päijänne on selkämme takana ja seisomme kasvot kohti kylää.

Toivottavasti lyhyt ulkoilukierroksemme viihdytti ja sai jonkun innostumaan lenkkeilemään omissa lähimaastoissaan. Tai vaikkapa pysähtymään matkalla ysitietä pitkin Muuramessa. Ei täällä paljon muuta nähtävää ole mutta maisemat ovat kauniita.

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Baby Blossom Laurelille

Laurel! Jostakin syystä kuvien lataaminen foorumille tökkii. Syy on koneessani. Toivottavasti näet nämä kuvat täältä. Kuvat ovat kauheita ja otan sinulle seuraavana poutapäivänä parempia jos tahdot. Noloa, kuvittelin etteivät muut joutuisi katsomaan näitä...


Eli perussiisti Baby jolla on virheettömät kasvomaalit ja aika siistit lautaskuvioinnit. Jouhet leikkaamattomat tai ainakin saman mittaiset kuin lapsuusponillani jolla ne takuulla ovat koskemattomat. Hiukan tehdaskiharaa jäljellä. Pintalikaa.

Uutta haastetta peliin




Sain jälleen uuden haasteen Kotokolta! Ilmeisesti tämä kuva haasteineen on kiertänyt jo aikamoisen ringin. Jännittävää.

 1. Nimeä 15 bloggaajaa.
2. Ilmoita heidän nimeämisestään heidän blogeissaan.
3. Kerro 7 faktaa itsestäsi.
4. Kiitä bloggaajaa, joka nimesi sinut.
5. Lisää the Verastile Blogger Award -kuva postaukseesi.


1. Apua, En koskaan tiedä ketään nimeltä. No Lady Nancy, Jessyka ja Ameebaporo joutuvat vastaanottamaan haasteen nyt ainakin.


3.
Minulla on 6 koiraa ja olen kasvattanut 3 pentuetta kettuterriereitä.
Minulla on noin 8 hevosta ja olen kasvattanut 8 varsaa kolmesta eri rodusta.
Sain ensimmäisen My Little Ponyni jouluna 1983. Italo-Minty joka minulla on yhä.
Minulla on kesyhiiruros nimeltä Tel-Aviv.
Kynteni ovat niin vahingoittuneet etteivät pysy kasassa ilman lakkaa.
En ikinä liiku ulkosalla ilman päähinettä ja useimmiten minulla on myös hansikkaat.
Kuuntelen niin vähän musiikkia enkä juurikaan katso telkkaria että olen yleensä ihan pihalla kaikesta populaarikulttuuriin liittyvästä.

4. Kotokolle lämmin kiitos haasteesta.

5. Tehty!



maanantai 23. heinäkuuta 2012

Kysymyshaaste Kotokolta!

 Sain Kotokolta haasteen vastata yhteentoista kysymykseen ja keksiä seuraaville vastaajille yksitoista uutta kysymystä. Tästä lähtee:

1. Jos joutuisit autiolle saarelle, mitkä kolme esinettä ottaisit mukaan?
Kunnollinen puukko, taskulamppu jonka akku ladataan liikuttelemalla ja isolla säiliöllä varustettu sytkäri.

2. Pidätkö maksaruoista?
Örk, en.

3. Kumpi munii pääsiäisenä, pääsiäiskukko vai pääsiäispupu?
Kukko munii ja pupu roudaa munat maailmalle.

4. Pidätkö pyöräilykypärää?
Aina.

5. Mitä teet kun sataa vettä?
Ilahdun. Olen sateella virkeä ja aurinkokelillä löysä.

6. Kumman hukkaat useammin, avaimet vai hiusharjan?
Avaimia ei ole näkynyt viime torstain jälkeen...

7. Pelkäätkö pimeää? Jos pelkäät, miksi?
En oikeastaan. Minulla on aina koiria tai hevosia mukanani ja niillä on hyvä hämäränäkö.

8. Laitatko haukotellessa käden suun eteen?
Joskus.

9. Muistatko ekaa koulupäivää?
Jonkin verran. Yksi poika joutui paniikkiin ja karkasi kotiin äitinsä perään. Se aiheutti hässäkkää. Minulla oli neliskulmainen reppu missä oli suomenpystykorvan kuva.

10. Käytätkö mielummin reppua vai olkalaukkua?
Riippuu tilanteesta. Jos tavaraa tai kirjoja on yhtään enemmän niin reppu.

11. Pidätkö enemmän auringonlaskusta vai auringonnoususta?
Laskut ovat ihania. Nousun näkeminen merkitsee, että on joutunut heräämään liian varhain.


Sitten omat 11 kysymystäni:


1. Mitkä ovat pahimpia? Paarmat, hyttyset vai polttiaiset?


2. Kasvatatko kesäkukkia tai vihanneksia?


3. Suosittele minulle tv-sarjaa jota voisin alkaa seuraamaan.


4. Minkä auton ottaisit jos saisit valita. Perustele!


5. Ottaisitko mieluummin hevosen vai lehmän?


6. Mikä oli ensinukkesi?


7. Koska viimeksi valvoit koko yön?


8. Miten suhtaudut ukkoseen? Vedätkö töpseleitä seinistä?


9. Millainen kalenteri tai almanakka sinulla on käytössä? Pärjäisitkö ilman?


10. Ostatko torikauppiaalta uutta perunaa, mansikaa vai herneitä?


11. Seuraatko politiikkaa?


Näihin voisi vastata kuka hyvänsä lukija. Erityisesti voisin nimetä Lady Nancyn.

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Uusi nukke! SD-projektini alkusanat

Jostakin syystä en ole saanut purettua tänne mitään tästä nimenomaisesta nukkeprojektista joten nyt seuraa pitkästi tekstiä.
Pohjatietona todettakoon että minä pidän eniten siroista ja linjakkaista hartsinukeista. Sellaisista kylliksi matureista tai sopivasti iättömistä. Kaunis muotoilu on must. Lapsinukkejen kanssa en ole kovin hyvin onnistunut. En ole myöskään saanut otetta ainoaan tähänastiseen ihmisnukkeeni. Minulle pitää olla vähintään suippokorvat, mieluiten myös erikoisväriä. White skin on ehdoton nou nou ja normaalikin ihonväri on niin ja näin.
Koska pidän kevyistä ja hentoluisista nukeista, minulle eivät sovi ollenkaan esim. Bluefairyn tanakkatekoiset nuket. SD-nuket olen jo nukkeurani alussa tuominnut minulle liian suuriksi ja raskastekoisiksi. Jopa niinsanotusti normaalikokoiset MSD.t ovat vähän tuossa ja tässä ollakseen minulle liian isoja.
Miksi sitten minun piti mennä joskus viime talvena hankkimaan SD-kokoinen pää? Kellanvaalea normal skin ja ihan perusihminen. Voin vastata vain Sulo Vilenin sanoin: no kun halvalla sai. Pää oli myyntikuvissa sopivan herkkäpiirteisen näköinen ja myyjä vakuutti sen olevan hyvin pieni. Sitäpaitsi olin bongannut myynnissä ihanat SD-kokoiset nahkasaappaat ja saatoin nyt hyvällä omatunnolla ostaa ne kun tulossa oli sopivan kokoinen nukke niitä käyttämään.
No niin. Pää saapui ja näytti kaikkea muuta kuin herkän naiselliselta. Kaikki jolle sitä näytin sanoivat sen olevan mies. Kyseessä oleva AiDollin Laura oli Custom Housen myyntikuvissakin stailattu mieheksi! Alkoi pelottaa. Kuten tavallista, olin ostanut jälleen nuken (tai pään tässä tapauksessa) josta ei löytynyt yhtä ainuttakaan omistajakuvaa. Ei mistään.
Koska minulla ei ollut mitään hahmosuunnitelmaa, leikittelin jopa ajatuksella tehdä päästä mies. Halusin kuitenkin yrittää naishahmoa ensin. Osin silkkaa itsepäisyyttäni, osin siksi että pidän mieshahmoja tylsempinä vaatettaa kuin naiset.
Koska Custom House myy tavaraa ulos vain harvakseltaan ja on jättialennusmyynneillään hankkinut hiukan huonoa mainetta, luovuin ajatuksesta löytää Ain päälle Ain kroppa. Ehkä vielä joskus. Pitkään pää hengaili yksikseen kunnes Den of Angelsin kansainväliseltä hartsinukkefoorumilta löytyi etsimäni. Pienikokoinen SD-naisen vartalo jonka sävy oli kellastunut. Dollmoren resiinin sävyä oli myyjä sanonut kyllin lähelle sopivaksi, joten päätin ottaa riskin ja ostaa vartalon.
Itse osto oli hiukan stressaavaa myyjän käydessä lukemassa viestejään parin viikon välein. Lopulta kaupat saatiin tehtyä ja paketti saapui Suomeen. Harvoin olen ollut tullin kirjeestä niin ilahtunut. Todistihan se että pitkään matkallaan viettänyt paketti oli viimein Suomessa. Enhän ollut saanut mitään seurantatunnuksia tai vastaavia.
Postista noudin sitten laatikon, joka näytti siltä kuin norsu olisi astunut sen päälle. Läpireikiä oli kaksi ja laatikon sisältö helisi. Kaikki oli kuitenkin kunnossa mitä nyt myyjä oli päättänyt lähettää kropan palasina. No, olipahan helpompi puhdistaa.
No juu. Kroppa on vanha ja elämää nähnyt. Eikä sen sävy ihan vastaa päätä. Sisältä näkee sen olleen aikoinaan vaalean pinkihtävä, nyt se on lähinnä kanariankeltainen. Pesu vähän helpotti mutta voi olla että tuon joutuu jossakin vaiheessa soodakylvettämään. Nyt mennään näin että päästään alkuun.
Kropalla oli yllättäen lyhennetty kaula jonka arpi erottui rumasti kaulan kuopasta. Jouduin hiukan hiomaan mutta nyt kaula on luonnollisemman mittainen ja asettuu pään kuoppaan kauniimmin. Hetken arvuuttelin, olisiko puhtaalle pinnalle hiottu hartsin sävy pään suhteen parempi, mutta en kuitenkaan lähtenyt hiomaan koko kehoa.
Tässä mennään nyt. Tuo kroppa on pikkuisen isommalle päälle suunniteltu ja toivoisin hiukan sirompaa ja hoikempaa figuuria. Sinällään tuo on kauniisti muotoiltu ja selvästi mature, ei mikään teinin vartalo. Se on hyvä. Mutta onhan tuo kammottavan kömpelö ja raskastekoinen pienempiin nukkeihin verrattuna!

Kömpelöltä tuo tuntuu, myönnetään. Se kuitenkin seisoo hyvin tukevasti myös kengät jalassa. Mitään kummoista tuo tuskin posettaa ja niinkin simppeli juttu kuin polvi toisen yli heitettynä istuminen on kohtuuton urakka. Nivelet eivät myöskään ole erityisemmin kauniit. Nuken ikä näkyy kömpelössä muotoilussa eteenkin nilkka- ja rannepallojen kohdalla. Kehon mukana tuli kahdet kädet ja otin käyttöön nuo hiukan suuremmat mutta naisellisemmat pitkäkyntiset kädet silläkin uhalla että sävyeroa löytyy. Kropan oma käsi ei ollut mikään kaunokainen.

Tällä hetkellä, ilman mitään peruukkia pää tuntuu kroppaan nähden kauhean pieneltä ja keskenkasvuiselta. Tiedän että tilanne muuttuu kun nukke saa face upin kasvoilleen ja hiukset päähänsä. Tai ainakin toivon että tilanne muuttuu silloin. Voi olla että katselen, löytyisikö tuolle päälle toinen vartalo jossakin vaiheessa. Siihen asti mennään kuitenkin näin.
Tässä on tämän päivän lopputulos. Koossa, pestynä ja puettuna. Seuraava operaatio on opetella käyttämään tuota vartaloa ja saamaan siitä asentoja irti. Suosittelen lämpimästi että uuden nuken käsiinsä saavat harjoittelisivat nukkensa asettelua ensin niin, että nukke on vaatettamaton. Silloin näkee parhaiten miten nivelet liikkuvat ja mikä on sen liikeradoilla mahdollista ja mikä ei. Meillä voi olla edessä joku kaunis päivä kyynärpään liikeradan parantaminen hiomalla ja operaatio vyötäröjointti. Tuo vyötärön kohdalla oleva nivel kun ei käytännössä avita nukkea liikkumaan yhtään. Joissakin tapauksissa liikeratoja on mahdollista korjata mutta aina se ei ole mahdollista. Uutta nukkea ei kannata lähteä heti modaamaan vaan tutustua siihen rauhassa ja tehdä korjauksia sitten ajan kanssa kun näkee, ovatko ne oikeasti tarpeen.