maanantai 31. heinäkuuta 2017

Ypäjän poninäyttelyssä

Kesän reissukuvat blogiin laahaavat jäljessä, mutta jos kerrankin olisi ajan tasalla ja lisäisi eiliset näyttelykuvat tänne tuoreeltaan. Kronologia hiiteen.

Kansallinen Poninäyttely juhli Ypäjällä 40. juhlavuottaan ja tuomarikaati oli sen mukainen. Perinteisesti näyttely on ollut Helsingissä Vermossa, mutta ensi viikolla siellä kilpailtavien Kuninkuusravien vuoksi paikka oli tänä vuonna Ypäjän Hevosopistolla. Ja hyvä niin! Ypäjän loistava derbykenttä hoidettuine nurmialueineen, viehättävä miljöö, ratsupolut ja tilavat varjoisat alueet hakkaavat Vermon aavikko-olosuhteet 6-0.

Minulla oli kaikki koirat ponin lisäksi mukanani joten aikaa nuken kanssa kuljeskeluun ei juuri jäänyt. Edie pääsi kuitenkin katsomaan kun welsh cob-oreja laitettiin järjestykseen.

Candy ei mielestäni ollut näyttelykunnossa. Se on tällä hetkellä aika lihasköyhä enkä ehtinyt edes juuri availemaan siltä liikeratoja. Moninkertainen pesukaan ei palauttanut häntää ihan oman värisekseen. En siis odottanut mitään kummempaa vaikka Candy on tavannut pärjätä näyttelyissä hyvin.

Tuomarina oli englantilainen herra Brittish Shetland Pony Stud Bookista eli alkuperämaan kantakirjasta ja kattorotujärjestöstä. Tiukka kuin mikä ja ykköspalkinnot olivat harvassa. Candy vielä minikokoisena mutta normaalin tyyppisenä ei miellytä kaikkien tuomarien silmää ja moni tuomari ei tiedä kuinka siihen tulisi suhtautua.

Tämä tiesi. Ensin ykköspalkinnolla kaikkien tammojen paras ja sitten Vuoden Voittaja-tittelillä paras miniaikuinen ja reserve champion vain parhaalle nuorelle minille hävinneenä! Voittaja edusti todella puhdasta minityyppiä toisin kuin Candy. Olin hyvin hämmentynyt ja yllättynytkin! Candy rakastaa esiintymistä eikä ylipäätään missään muualla kuin kehässä säihky yhtä kirkkaasti. Mutta silti! Tiesin minä itse että se on kaunis, mutta eri asia on todeta se myös monen sadan muun ponin joukossa.

Olin luvannut siistiä ja huolitella ystävän ponitkin kehään, mutta salamana päädyinkin myös esittämään Kaisan. Kaisa on siis meillä syntynyt ja se kantaa minulle tulevaa varsaa. Olen aikanaan ajanut jo sen emän kantakirjaan. Tuttu rouva siis kyseessä.
Eikä siinä tempossa ehtinyt jännittää muutoinkaan. Revin hansikkaani kiskoessani niitä käsiin juostessa ja napitin takkinikin vauhdissa. Piti vain tuurilla toivoa ettei mennyt juoponnappiin. Keli oli hintsun kuuma muodolliselle esittämisasulle, mutta britit ovat näissä asioissa todella konservatiivisia enkä halunnut antaa ponista huonoa vaikutelmaa vaikka muut näyttivät antavan kelille periksi ja esittivät paitahihasillaan.
Vin luokkavoittaja sai ykköspalkinnon. Kaisa oli kakkospalkinnolla toinen. Vaaleampi ruusuke poskella on näyttelyn juhlavuosiruusuke joka jaettiin kaikille.

Kaisan komea esikoispoika Hurma sai ykköspalkinnon odotetusti. Se kilpaili todella tasokkaassa luokassa jossa oli monta merkillepantavan hienoa ponia. Ne vain menivät Kaisan kehän kanssa niin päälletysten, etten ehtinyt nähdä niistä kuin vilauksen.

"Kotiäiti maalta" yllätti iloisesti ja sai kakkospalkinnon sekin. Myös se pärjäsi luokassaan hyvin. Katilla on raamit kunnossa ja se on iso, näyttävä tyttö. Kun tuo vauvanteossa kertynyt röppämasu saadaan tiukaksi, siitä tulee tosi näyttävä näyttelyponi. Kati on ponirintmalla tuore mutta tosi mukavan tuntuinen tuttavuus. Tuo päistärikkö väri on ihan mahtava! Kati muuttaa väriä vuodenajan mukaan kuin metsäjänis.

Törmäsimme myös Katin isäukkoon. Mikä uskomattoman miehekäs näky! Törkeän komea ori!

No juu, oli siellä muitakin poneja kuin shetlantilaisia. Niitä vain ei ehtinyt juuri seuraamaan. Pari hätäistä kuvaa sain isommista welsh-poneista.

Juu, ovat nuo cobitkin teknisesti katsottuina poneja. Vaikka ei ensinäkemältä uskoisi.

Vielä yksi random komea shettisori loppuun. Silmät kiinni mutta poseeraus säilyy.

Vähän harmitti että kuvausaikaa oli niin vähän. Mutta jouduin aika lujille kahta ponia esittäessäni ja loppupäivästä oli jo aika hyytynyt olo. Tänään hapottaakin pohkeissa ihan huolella. Tuntuu kyllä että on tullut vähän juostua. Seuraavalla kerralla sitten lisää nukkekuvia.

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Saiman seuraava look

Saiman ensimmäinen, oranssi look oli todella onnistunut mutta mieli teki kokeilla muutakin.

Jotakin tämän tyyppistä olin itse ennen nukkejen saapumista suunnitellut.

Sweet Neatin valmistama jumalainen mohair syö vähän kovuutta meikistä ja ilmeestä mikä ei minusta ole laisinkaan huono asia.

Älyttömän suloinen lopputulos mutta mietin silti, onko mohair liian uhkea? Tavallaan pidän siitä miten se tasapainottaa mitätöntä yläkroppaa ja pientä päätä mutta toisaalta pidän myös kovasti lookista jossa pieni polkkatukka korostaa pientä päätä ja siroa kroppaa. Minun nukeistani ainakin Bealla on tällainen look enkä ole kyllästynyt siihen vuosien saatossa lainkaan.

Oli kamalan märkää ja kylmää. Kuvat on otettu rappusella kun pidemmälle ei päästy.

Huomenna mennään Saiman kanssa kyläilemään. Neiden ensimmäinen vierailu. Nyt pitäisi päättää millaisella tukalla sinne lähdetään?

torstai 20. heinäkuuta 2017

Uusia nukkeja

Dollchateaun joulueventin tilaukset saapuivat. Juuri sovitussa ajassa ja juuri kun rupesin niitä hiukan kaipailemaan.

Dollchateau on luottofirmojani joiden kanssa saa mitä tilaa ja hienostuneimmatkin muodot on valettu uskomattoman taitavasti. Eikä tarvitse pelätä että hartsissa olisi sävyeroja.

Nyt kerralla tuli iso laatikko ja pieni laatikko mikä nosti Dollchateaun nukkejen pääluvun meillä kolmeen.

Vaaleanpunaista kuplamuovia <3 Isompi muumio.

Pienempi muumio oli hyvin kummallisen muotoinen ja muumiosta törrötti pieni kierteinen piikki? Sekä lähinnä muovihauleja muistuttavat pikisilmät.

Paketista kuoriutui hyvin täräkästi joka suuntaan potkiva siivekäs ja sarvekas ihanuus joka oli paitsi suurempi kuin olin osannut odottaa, myös mahdottoman vaikea posettaa. Enkä tähän hetkeen ole keksinyt miten saisin sille silmät päähän. Hirvittää käsitellä kun toinen on niin siro ja mutkikas.

Kyseessä on siis Dollchateau Lilia joka oli joulun tilaajalahjanukke. 

Pinkin muumion sisältä kuoriutui jokin pitkänpitkä, laihanluiseva ja aika temperamentikkaan näköinen on tämäkin. Tämä henkilö on Dollchateau Alma jonka perään olen haikaillut jo useamman vuoden. Nyt Lilian saaminen inspiroi hankkimaan sen, samoin kuin mahdollisuus saada se erikoisvärissä. Tämä on siis harmaa, joskin sävy on hyvin kevyt.

Molemmat yhdessä. Tässä erottuu nyt sekä väriero että vähän kokoa molemmilta.

Lilialle tarvitaan nyt sekä nimi että värisuunnitelma.

Alman häkellyttävä vartalo. Se on pitkä ja niveliä on hiukan enemmän kuin mitä normaaliin ihmiskehoon on katsottu tarvittavan. Alkuperäinen ajatukseni oli ottaa nuo lisäpalat pois, mutta täytyy nyt katsoa...
Tuo kroppa on pitkäkoipisen lisäksi lanteikas ja hyvin pieni yläkropastaan. Pää ja jalat ovat todella pienet. Murehdin etukäteen kovasti, löytyykö meiltä mitään tälle valmiina.

 Tässä pieni referenssikuva Alman kropan haasteista. Äärimmäisenä oikealla ovat Resinsoulin pikkiriikkisen petitekropan jalat. Seuraava pari oikealle ovat Alman pienet jalat. Valkoiset varpaat kuuluvat Resinsoul Mingille joka on MSD-kokoiseksikin nukeksi pieni ja jolle sillekään ei tahdo löytää kenkiä. Äärimmäisenä vasemmalla ovat Withdoll Cecilyn jalat jotka vastaavasti ovat sirot SD-naiseksi.

Kun kovasti haettiin niin löytyihän meiltä jotakin. SD-pusero, ison MSD-nuken shortsit ja normaalin MSD.n sukkikset.

Mutta on se nätti! Olin kaavaillut ihan toista peruukkia, mutta joutilas tämä kurpitsanvärinenkin on hyrräsilmineen.

Uskomattoman ilmeikäs! Ihan eri näköinen kaikissa kuvissaan. Ajattelin muuten että hänen nimensä olisi Saima Harmaja kuulun runoilijattaren mukaan.

Poseeraa kuin malli... Ja pysyy ohjaisilla rimppakintuillaan hämmästyttävän hyvin seisomassa. Vaikka on tiukkaan stringattu niin aika luikero noin nivelletty keho on. Lienee syynsä sille, miksei luonto ole laittanut polviin palloniveliä.

Vielä yksi kuva. Ilme pehmenee heti kun nuo hurjat silmät jäävät varjoihin.

Olen ihan pöhinöissäni. Siitä on kauan kun minulle viimeksi firmalta tuli hartsia. Ja oli iloinen yllätys että meiltä löytyi kylliksi kaikkea että Saiman sai suoraan kuvausvalmiiksi. Seuraavaksi on ponin vuoro.

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Suurpetoja

Alkukesästä maalla tehtiin näköhavaintoja karhuemosta pentuineen. Koko kesän olen hiippaillut siellä hämärissä turhaan. Ei se minulle aio näyttäytyä. Niinpä vein metsään oman karhun.

Tämä minun karhuni vain sattuu olemaan äreätä sorttia. Kuten tunnettua, Magdalenan miellyttäminen ei onnistu millään.

Mutta hämmentävää kyllä nukke jonka seisomisessa on viime aikoina tarvittu korkeampaa väliintuloa, seisoi kaltevalla ja kuperalla rungolla pitkän aikaa ihan tyytyväisenä.

Tuossa asussa on karhuteemasta huolimatta aika paljon fiboja myös punahilkka-teemaan. Ainakin omasta mielestäni.

Ja missä punahilkka, siellä myös susi... *TÖKS*

Älä nyt Magdalema murjota! Nadja meni jo pois. Eikä oteta sitä seuraavalla kerralla mukaan.

"Seuraavalla kerralla? Kuka sanoi että tulisi seuraava kerta?"

torstai 6. heinäkuuta 2017

Liftaten Provinssirockiin

Toin nukeille kirpparilta kolmen euron pussillisen randomeita nukenvaatteita.

Mihinkä sitä ollaan lähdössä noin tyylikkäänä Koron?

Liftaamalla Provinssirockiin!?! Ja sinäkin Tsukiha! Vain minun kuolleen ruumiini yli. Todella huono idea!

Hei peace.... Me vaan pelleiltiin. Älä ota aina kaikkea niin tosissasi....

Ei teistä voi ikinä olla ihan varma.... Te sitäpaitsi paleltuisitte sinne noissa hepeneissä.

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Alppiruusupuistossa

Olimme suunnitelleet ystäväni Petunian kanssa lähtevämme johonkin kuvailemaan nukkeja kun sunnuntaiksi sattui vapaata ja kivaa keliä yhtä aikaa. Löysimmekin mitä hienoimman retkikohteen kun näin kälyni ottamat hienot kuvat Mäyrämäen alppiruusupuistosta.

Puisto osoittautui täydelliseksi nukkekohteeksi. Se on pieni, intiimi ja kukinta on ihan sanattomaksi vetävää. Vanhimmat rhodot ovat 70-luvulta ja kooltaan kesämökin kokoluokkaa. Muhkea kukinta täyttää koko pensaan ylhäältä alas asti. Alppiruusut eivät myöskään tuoksu, joten rhodopuisto sopii vierailukohteeksi myös allergikoille ja tuoksuherkille.
(Eikö muuten rupeakin tätä kuvaa katsoessa tuntumaan, että Airam on kuitenkin poika? Kaunottaret sen kahta puolen kuuluvat Petunialle ja ovat toimineet innoittajinani omaa Kikipoppia hankkiessa.)


Noloa mutta totta: en ollut koskaan aiemmin käynyt kotikaupunkini alppiruusupuistossa. No, se tuli nyt korjattua.
Alppiruusupuistoja on monissa kaupungeissa. Esimerkkinä vaikkapa Kotka jonka puisto on ollut haaveilukohteeni jo useamman vuoden. Sillä kaupungilla on 2000 rhodoa jotka tosin ovat kaiketi istutettu kolmeen eri puistoon.

Muhku kukinta kannattaa kevyemmän nuken painon. Kukkia on kymmenittäin samassa tertussa ja rykelmiä on vierivieressä.
Nyt on juuri oikea aika vierailla alppiruusupuistoissa. Osa vasta aloittelee kukiintaansa, mutta ainakaan näillä korkeuksilla mikään ei vielä ollut ehtinyt lopettaa.

Pikku puistoa halkoivat pitkospuut ja polut joita kulki sinne ja tänne. Viime vuosina puistoon on istutettu myös muita, pääosin kaukoidästä tuotuja puulajikkeita jotta niiden selviämisestä Keski-Suomen korkeudella saataisiin tietoa. Tuolla voisi olla kaunsta myös syksyllä kun pienet erikoisvaahterat ja katsurat ovat ruskaväreissä.

Aikakin oli mukana. Eikä sillä vieläkään ole kesäisempiä vaatteita...

En mahda minkään ajatukselle että nuo valtavat, ärhäkän väriset kukkapilvet nukkejen takana ovat aika happoisa näky.

Aika ja Petunian Koron Kotalammen rannalla. Kotalammen liikuntapuisto on ihan kiinni alppiruusupuistossa ja sen opasteilla puistonkin löytää. Puisto on myös kirjaimellisesti kiinni Jyväskylä-Keuruu-tiessä, joten sinne päästäkseen ei ulkopaikkakuntalaisenkaan tarvitse pelätä eksyvänsä.