sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Adventurers Clubin kesäkuun haaste




Tämän kuun haaste oli kiva ja helppo. Tai ainakin sikäili ettei se edellyttänyt hirveätä aivotyötä eikä reissaamista.
Lisäksi takapihani on mukava paikka kuvata. Blogin lukijat ovat toki sen nähneet jo montamonta kertaa, mutta muille siellä ehkä on jotakin uutta katsottavaa.

Takapihallani on pääasiassa omenapuita ja valkoisia ruusuja. Ainakin tähän aikaan vuodesta. Teeskentelen sen edustavan englantilaista puutarhatyyliä mutta oikeasti se on vain villi ja hallitsematon.

Juhannusruusuja riittää. Minulle käy vielä kuten prinsessa Ruususelle tämän ruusuhommelin kanssa. Aikoinaan lannoitin kituvat pensaat henkiin ja nyt ne leviävät kuin kulkutauti. Ovat tosi kauniita mutta yritäpä kulkea niiden seassa...

Kuvauskohtaa etsiessä tuli otettua muutama muukin nätti poseerauskuva. Kivaa nähdä Alisa vaihteeksi ilman koulu-univormuaan.

Alisa on homssu söpöillessäänkin. Kaulukset kääntyvät rullalle ja tukka on kampaamatta.

Lähtevä laiva? Ei kun Mercedes Bentz jolla on ikää kohta 50 vuotta. Meidän takapihallamme majailee kaikenlaista.

Kiitokset katselusta ja kohti heinäkuun haasteita!

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Juhannustaikoja

Tänä juhannuksena on niin kylmä ettei villapaidasta ja kaksista sukista tarvitse luopua, mutta nuket voivat kuljeskella kuten juhannuksena kuuluukin; varpaat paljaina ja hihattomassa leningissä.

Salaperäinen illanhämy kuviin tuli jo iltapäivästä. Ei siis keskiyön auringon kuvia kuten viime juhannuksena.

Bättis tietää että juhannusyö on ehkä valpurinyön jälkeen vuoden voimallisin. Silloin kuuluu tehdä taikoja.

Kun tyynyn alle kerää seitsemän erilaatuista kukkaa, näkee tulevan puolisonsa sen yön unessa.

Suurin osa juhannuksen taioista liittyy tulevan puolison löytämiseen ja useimmissa joutuu kirmaamaan alasti. Ohdakkeiden valtaama pelto puhdistuu kun nainen niittää sen juhannusyönä alastomana. Olen ihan varma että nämä taiat on laadittu vain riettaiden poppaukkojen ja muiden yökyöpeleiden riemuksi.

Kukkatemppu on kuitenkin turvallinen eikä edellytä nakuilua. Juhlavaa juhannusta kaikille blogin lukijoille!

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Kahdenlaista sadetta

Kävimme perjantaina kokousreissulla Helsingissä.

Kuten kuvasta näkyy, ei nähtävyyksien katselusta tullut mitään sillä säidenhaltijat eivät suosineet. Satoi kaatamalla. Jatkuvasti.

Iltasella, kokouksen jälkeen kävimme Espoon Tapiolassa ostamassa eräältä Saab-harrastajalta alumiinivanteet. Mikä yllätys siellä odottikaan!

Tapiolan kaltaisessa iänkaikkisen vanhassa betonilähiössä ei odota kohtaavansa ilmestystä. Sellaisia siellä kuitenkin oli, kokonaista kolme kappaletta! Ihan siistin, ehkä 60-luvulla rakennetun kerrostalonyhtiön pihalla kasvoi mäntyjen ja joutopuiden seassa kultasade-pensaita!

Kultasade on harvinainen näillä korkeuksilla. Se on Etelä-Euroopan lauhkeiden seutujen kasvi jota voi yrittää kasvattaa puutarhan suojaisammilla paikoilla 1A-alueella eli ihan eteläisimmällä rannikolla. Silti se ei kuki täällä joka vuosi, ainakaan erityisemmin runsaasti. Kerrottakoon että tämä on eläessäni toinen kerta kun näen tämän kasvin Suomessa kukkivana ja ensi kerta kun näen sen läheltä.

Siellä niitä kuitenkin oli, useampi hyvin iäkäs pensas käsittämättömän runsaassa kukassa, keskellä karua kallioista rinnettä, hylätyn kaupparakennuksen takapihalla. Olin ihan hysteerinen innosta. Jos siis näit perjantai-iltana naisihmisen hihkumassa nukke kädessä parvekkeesi alla kukkivan puskan ympärillä, voin tunnustaa.

En oikein vieläkään usko kokemaamme. Edie tuoksuu noille kukille yhä. Voin vain kuvitella miltä tuolla näyttää ja tuoksuu kauniina päivänä. Me olimme siellä iltayöstä ja synkällä kelillä ja silti tuntui kuin olisi joutunut karnevaaliin.

Reissussa tuli myös retkahdettua ostoksiin. Halpahallin alelaarissa oli Scleich-hahmoja! Taas juttu mitä tapahtuu näköjään vain Uudellamaalla. Normaalisti niitä ei juuri alennuksella myydä.
Olen pitkään vastustanut kiusausta hankkia näitä todella laadukkaita figuureja, sillä pelkään että homma voisi revetä käsistä pahastikin. Annoin kuitenkin itselleni luvan hankkia niitä hevosrotuja joita olen omistanut. Siispä nämä arabit lähtivät mukaani.

Olen tosi iloinen että hankin ne. Laatu on todella korkealuokkaista ja hevosilla on kaunis, rodunomainen ilme. Eteenkin tällä oriilla. (Raskas huokaus. Minulla oli vuosia takaperin ihana arabiori, mutta se sairastui syöpään ja jouduttiin päästämään pois tästä maailmasta. Tahtoisin vielä joskus sen kaltaisin luottohevosen)

Aion pitää tolkun kasassa näiden hevosten suhteen, mutta arabitamman ja shetlanninponit aion hankkia.

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Myrtti vaihtaa vapaalle

Sain viimeinkin (Alisan avustuksella) uudelleenstringattua velttokroppaisen Myrtin.
Tällainen hyvin ohutraajainen slim mini on hankala stringata. Ohuempi kuminauha ei ole kyllin jämäkkää vaikka sitä miten kiristäisi ja millin järeämpi ei enää mahdu raajojen sisään.

Muutos entiseen on kuitenkin huomattava. Nyt Myrtti seisoo kyselemättä ja pitää useimmat asentonsa.
Kuvassa Myrtin yllä nähdään myös ihka ensimmäistä kertaa housut. Rosettelle tehdyt pillifarkutkin lepattavat päällä. Paita taas on liian suuri jokaiselle talon MSD-nukelle ja on siksi jänyt käyttämättä. Kokeilimme saisiko siitä vyön kanssa tunikan?

Emme ole hylänneet punaruskeata peruukkia. Pastellisen paidan kanssa sopi vaan tällainen hempeämpi teema.

Tämän peruukin laatu on kuitenkin sitä luokkaa, että käyttö kaksi kertaa vuodessa on täysin riittävästi. Kampa on oltava joka hetki asemissa, karvaa irtoaa ja peruukkipohja vilkkuu. Sääli. Väri on niin namunen. En tykkää yhtään Leeken peruukkien laadusta ja silti sorrun säännöllisesti heidän erikoisväreihinsä. Olen ongelmakäyttäjä...

Yritin saada Myrtin pisamat kuvaan, huonoin tuloksin.

"Becouse your mine, I walk on line"

Pakollinen korvaposeeraus. Olen alkanut haaveilla SD-kokoisesta nukesta jolla olisi suipot korvat. Vaarallisia haaveita.

Korvien takia tämäkin peruukki hakeutuu edestä liian alas ja peittää joka kuvassa osan silmiä. Jotka vaihdettiin nekin tähän asuun sopiviksi vihreiksi.

Bonuskuvana vielä yksi voikukkapallokuva. Tästä näkyy että kynsiä en viitsinyt vaihtaa peruukin ja silmien vaihdon yhteydessä eri värisiksi vaikka tarvetta olisi. Kauhea miten näyttävätkin kuvassa kuluneilta!

torstai 5. kesäkuuta 2014

Zora omenatarhassa

Hetki sitten puut olivat täydessä kukassa.

Omenan kukkiin ei väsy koskaan.

Mutta niiden hetki on kovin lyhyt.

Yksi henkäys vain ja kukat ovat poissa. Ihan kuten itse kevätkin.

Eikä auta kuin jäädä odottamaan seuraavaa kevättä...

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Nono ja omenankukat

Hanami ja luumupuun kukinta jäivät kelien vuoksi lyhyeksi tänä keväänä. Mutta omenapuu ei petä!

 Ukkospilvien kerääntyessä syöksyimme Nonon kanssa nauttimaan kukista siinä pelossa, että sade hakkaisi nekin maahan.

Puumme ovat pieniä ja ihan notkuvat kukkien painosta.

Koska pölyttäjät lentävät nihkeästä näin kylmällä, pitää kukkia vähän ravistella.

Yksi ainoa hento ja valkoinen.

Kuin kiinteän muodon ottanutta runoutta. Kaikki hinkuvat aina niiden kirsikankukkien perään, mutta kyllä näillä leveysasteilla omenan kevätkukinta on ykkönen.

Kevään vaaleat ihanuudet.

Puutarha näyttää näissä kuvissa aika villiltä. Ihan kuin asutusta ei olisi lähimaillakaan. Pitäisiköhän asialle tehdä jotakin?

Hajavalossa. Oli täpärästi kylliksi valoa ottaa kuvia ylipäätäänkään.

Katto kukkasista. Eli valkoista valkoisella.


Näissä vanhoissa lajikkeissa on aika hento tuoksu. Modernimmat lajikkeet tuoksuvat vahvemmin mutta eivät ole yhtä sitkeitä.

Mutta omena on niitä harvoja puutarhakasveja joita ei istuteta sen enempää kukkien kuin koristeellisuudenkaan vuoksi. Mutta iso plussa jos hyödyllinen on vielä kauniskin.

Omenankukkaolkavyö.
Pienempi puu tekee kukkia koko varren mitalta koska siinä ei ole oksia. Urhoollinen reppana. Pidän sen kaltevasta kasvutavasta. Omenat on helppo kerätä tuosta rinnan korkeudelta. Muuten noin sivulle kasvava puu antaa itsestään vähän masentuneen kuvan.

Tässä kaikki tällä kertaa. Varautukaa siihen että omenankukkakuvia seuraa jatkossakin.