tiistai 30. syyskuuta 2014

Adventurer´s Clubin syyskuun haaste

On näköjään muodostumassa perinteeksi lisätä haasteen kuva kuun viimeisenä päivänä iltayöstä. Noloa mutta kun....

Tämän kuun haaste oli helppo ja hauska. Otin kuvat ihan alkukuusta joten älkää ihmetelkö miksi luonto on vielä niissä kesäisen vehreä. Tällä hetkellä on jo ihan toisen näköistä.


Ilta-auringossa Päijänteen rannalla mökkilaiturilla. Eritäin klassinen ja ehkä loppuun kulutettu aihe mutta tällaiseen kansainväliseen haasteeseen sopivat kansallisromanttiset aiheet. Ainakin minusta.
Joku oli huomaavaisesti värkkäillyt ihkauuden laiturinkin minua ja Alisaa odottamaan.

Tosin kuvan ottamiseen toi haastetta saada tyyni vedenpinta aikaan. Keli oli aivan tyven mutta kuvausassistentti Ekku tuotti laineita.

Hei sitten ensi kertaan! Seuraavissa kuvissa ei enää juoksennella kesähepenissä.








maanantai 22. syyskuuta 2014

Hylätyllä veturitallilla

Pitkästä aikaa kuvasarja Ediestä! Olen kyllä kuvannut häntä joka päivä, mutta blogiin asti ei kuvia juuri ole päätynyt. Joku on ollut laiska...
Nyt kuitenkin pääsimme sattumalla käymään erityisen mielenkiintoisessa ja kuvauksellisessa paikassa.

Taas nähtiin miten tuloksellista on pitää nukkea ja kameraa aina mukanaan. En tällekään reissulle lähtiessäni tiennyt millaiseen kuvauspaikkojen helmeen päätyisimme. Kerrankin samaan aikaan samassa paikassa oli nukke, kamera, kaunis keli, aikaa ja rauhaa kuvailla sekä kiehtova miljöö.

Jämsän ja Jämsänkosken välisen junaradan sivuraiteilla sijaitsee vanha veturitalli. Se oli vielä muutama vuosi sitten radanhuoltokoneiden säilytyspaikkana, mutta on nyttemmin kokonaan hylätty. Jäljellä on enää talli, raiteet ja uhkea kääntöpöytä.

Kääntöpöytä on vaikuttava kapistus. Sillä on saatu veturit käännettyä takaisin paluusuuntaan (moniko on miettinyt miten junat käännetään?) ja sitä käyttäen on saatu veturit jemmaan talliin rinnakkain. Sääli että nykyinen, tuntematon omistaja on jättänyt paikan pusikoitumaan.

Kääntöpöytä liikkuu tuossa mökissä sen kyljessä olevan laitteiston avulla ja pyörii tuossa kivetetyssä altaassaan. Mielenkiintoinen laite jonka mittasuhteista ei pelkkien kuvien välityksellä oikein saa tuntumaa.

Kääntöpöydän syvennyksessä on jotakin linnanmuurimaista. Olisin halunnut hypätä alas ottamaan kuvia, mutta epäilin kykyjäni kiivetä sieltä takaisin. Syvennys on miltei puolitoista metriä syvä.

 Edien vaatteet olivat ihan muuhun kuin raunioissa rymyämiseen sopivat. Mutta oikeastaan niistä muodostui hauska kontrasti kaikelle ruosteelle ja romulle. Mitä mieltä olette?

Nuoriso on rellestänyt alueella jo useampia sukupolvia. Ilmeisesti eteenkin viime aikoina, kun alueella ei ole ollut valvontaa eikä toimintaa. Graffititaiteilijan ei ole kerrankin tarvinnut kurotella ylöspäin.

Itse veturitalli. Joku tuntematon taho sytytti rakennuksen tuleen kesällä 2013 ja sen aiemmin varsin hyväkuntoinen katto paloi täysin. Nyt jäljellä on vain seinät. Millainen vahinko.
Veturitalli on rakennettu 50-luvulla ja se on ollut käytössä miltei tähän asti. Vielä 80-luvulla tallissa majaili vanha saksalainen työkäyttöön tehty höyryveturi jonka nykyinen asuinpaikka on Haapamäen Höyryveturipuistossa. Ilahduin kovasti kun Google tiesi kertoa sen nykyisen olinpaikan. Vanhojen aarteiden puolesta saa aina pelätä. Onneksi juna- ja rautatieharrastajat ovat aktiivisia netissä ja asioita on dokumentoitu tarkasti.

Sisätilat ovat palosta huolimatta varsin hyvässä kunnossa. Vasemmassa laidassa näkyy hiukan muhkeasta kuparikattilasta jolla tilaa on lämmitetty. Iski hienotunteisuus emmekä Edien kanssa menneet sisään, tyydyimme vain kurkkimaan ikkunoiden levytysten välistä. Ovet eivät olleet lukossa joten olimme ehkä turhankin kainoja. Mutta kun siellä kuitenkin oli nuo pääsy kielletty-nauhat.

Ulkoseinissä oli muutamia graffiteja. Tämä kirahveilla toteutettu nimikirjoitus oli erityisen hyvin oivallettu ja hieno. Inhoan seinien töhrimistä mutta hyvä graffiti ilahduttaa useimmiten. Se miten näkee tekijän uhranneen aikaa ja vaivaa suunnitteluun. Pesukarhukin osaa käyttää spraytölkkiä. Pelkässä tagittelussa tai sottaamisessa ei ole mitään hienoa. Hyvin toteutettu graffiti taas on arjn estetiikkaa parhaimmillaan.

Taannoin levisi nuorison keskuudessa villitys ottaa selfie rautatiekiskoilla istuen tai maaten. Monia nuoria pitkin maailmaa kuoli siivottoman kuoleman jouduttuaan yliajetuiksi. Se oli sitä darwinismia. Turvallisiakin paikkoja raiteilla pelleilemiseen löytyy.


Bonuskuvana kuvauspäivänä vuoden täyttänyt Zorro joka suhtautui hiukan nihkeästi valittuun kuvausympäristöön. Sen mielestä kaikki kestopäällysteen ulkopuolinen on erämaata joka kuuluu ihan toisenlaisille koirille.
Yksi hymyilykuva sentään saatiin houkuteltua.

lauantai 20. syyskuuta 2014

Vilperi ja karvamato

Vilperi kohtasi maastossa kiireisen henkilön. Tämä on taas niitä kuvatarinoita jotka syntyvät itsekseen.

Hyvää päivää herra karvamato! Sangen kaunis syyspäivä vai mitä?

En kai suinkaan ole tiellänne? Voin vetää jalkani koukkuun jos tahdotte?

Ihan todella, olisitte vain sanonut että olen tiellänne. Olisin joutanut siirtymään.

No miten vain.... Hyvää päivänjatkoa kuitenkin herra karvamato.

lauantai 13. syyskuuta 2014

Vaatehankintoja

Perjantai oli hyvä päivä nukeilleni. Vaatteita ja kenkiä tuli niin postin tuomana kuin kirppariltakin. Harvoin sattuu näin paljon herkkuja samalle päivälle. Yritin kuvata kaikki uutuudet nyt, kun sattui hyvä kelikin.

Virkattu myssy ja keltaiset sukkahousut ostin Hartsilapse-foorumilta alun perin Magdalenan uuden lookin pohjaksi. Mutta kuinka kävi? Bea ehti ensin.

Helppohan sitä on pölliä toisten vaatteita kun on kyky näyttää hyvältä missä vain. Kaikki muu paitsi kengät ovat uutta. Tuo valkoinen neulemekko tuli Blytheille ja Pullipeille hankkimassani muotinuken vaatteita ja kenkiä sisältäneessä kirppispussissa. Sovitin sitä ensin Edielle mutta Blythen pieneen kehoon se oli ihan teltta. Panda obitsuineen täytti sitä hiukan, mutta iso se oli yhä. Silloin tuli idea että olisiko se NIIN suuri että sen saisi kiskottua Bean ylle? Ja kuten kuvasta näkyy, ei voisi täydellisemmin istua.

Myssy on tähän auringonpaisteeseen liian kuuma.

Mutta mekko puolestaan on ehkä turhan kesäinen. Ainakin harteilla saisi olla pusero tai alla aluspaita. Kaunis ilma ei tarkoita että olisi yhä kesä.

Vilaus mekon selkämyksestä. Todella kaunis<3 Ja minä vielä ostin tuon vaatepussin vain siellä olleiden kenkien vuoksi...

Panda sai uuden bilemekon ja valkoiset saappaat. Kivaa löytää välillä kenkiä jotka mahtuvat mukavasti obitsun pulleroisiin jalkoihin.

Jupi sai uudet nilkkamittaiset bootsit ja ihastui niihin ikihyviksi.

Ja ovathan ne tosi hyvän näköiset. Minäkin tahdon itselleni tuollaiset...

Mutta Jolie, et suinkaan sinä ole salabrony?

Hei relaa! Tämä on vain pyjama.

Pyjama tarkemmin. Tämä on alunperin Pukifee-kokoinen mutta sopii näköjään myös Dalin vartalolle. Blythejä minä kuitenkin sen ostaessani ajattelin.

Voiko kesän huijata takaisin käyttämällä sitkeästi kesähepeneitä?

No höh.

Älä sure Alisa. Sieltä tulee kohta seuraava kesä. Kisko kiltisti koulupuku ylle ja jemmataan kirjaillut tunikat ja lierihatut odottamaan toukokuuta.

Kiitos katsomisesta. Muutama kenkäpari jäi nyt ilman kuvaa mutta ehtiihän noita vielä näkemään.

torstai 11. syyskuuta 2014

Syksyn merkkejä

Uskottava se on, luonto ei ole enää vihreä vaan kellertävä ja syksy on tullut. Se ei koskaan ole miellyttävä havainto, sillä vaikka syksy on suosikkivuodenaikani, olen myös vilukissa joka palelee syyskuulta toukokuulle monta paitaa päällään ja villasukat 24/7 jalassa. Syksyyn pitää totutella pikkuhiljaa.
Mutta kauniita kuvia syksy teettää! Valo on kirkas ja värit heleät.
Tätä kuvaa otettaessa oli vähällä tapahtua onnettomuus! Nono pitäisi stringata ja niin kävi, että kun olin sen seisomaan asettanut ja kohotin kameraani, se kaatui. Ihan suorilta jaloilta takaraivolleen kiveen ja kuului hirveä pamahdus. Säikähdin ihan kuollakseni sillä olin varma että nyt on kallis pää halki.
Mutta onni oli onnettomuudessa! Nono oli ihan ehjä, vain peruukki lensi päästä ja rötvääntyi mutta sillä ei ole väliä. Iskun oli ottanut vastaan takaraivon messinkinen aitouslaatta joka iskun voimasta irtosi. Mutta sen strategisesti oikea sijoittelu pelasti Nonon, eikä laattakaan juuri kärsinyt. Pitää liimata se paikoilleen.

Tämä kuva on otettu varmaan sillä hetkellä kun Nono lähti kaatumaan, sillä kuten ylämäkijärvi taustalla osoittaa, ei käsivarakuvaajan horisontti enää laukaushetkellä ollut ihan vakaa : D

Sen jälkeen siirryttiin visusti istumakuviin. Pihlajanmarjoja on tänä vuonna huikeat määrät.

Sanotaan ettei pihjaja kanna kahta taakkaa mistä voidaan päätellä että on tulossa toinen vähäluminen talvi peräjälkeen. Ei kyllä haittaa yhtään.

Tekisi mieli askarrella jotakin noista pihlajanmarjoista. Ovat niin kauniita.

Mitä sanot Nono? Jos vaikka punottaisiin pajulyhty johon saisi pujoteltua pihlajanmarjaketjuja?
(Nonoa naurattaa koko ajatus. Ihan kuin me saisimme aikaiseksi mitään sellaista...)

 Tai jos pistäisi terttuina pakastimeen ja antaisi talvella lintulaudalle? Söisiköhän niitä joku? Viimeksi kun sitä yritin, oli vaivannäkö turhaa eikä marjoihin koskenut yksikään lintu. Mutta saisivat ainakin lintulaudalla käyvät rotat vitamiineja.

Minulla oli mielessäni hieno kuva missä puimuri puksuttaa Nonon ohitse. Odotimme vaikka miten pitkään eikä se masiina tullut lähellekään. Hinkkasi vain pellon takalaitaa. Ihan tylsää.