perjantai 25. syyskuuta 2015

Uusi pää

Pitkästä pitkästä aikaa hartsiostoksia! Edelliset hartsit taisinkin hankkia vuoden 2013 puolella. Vaikka ostoslistalla on akuuttina ollut enemmän vinyyliä kuin hartsia, pitää välillä toimia kun on tilaisuus. Sattui nimittäin niin, että tutulla myyjällä oli SD-kokoinen Withdoll Cecilyn pää myynnissä harmaana.

Withdoll esitteli ensimmäiset ja kauan odotetut SD-kokoiset naisensa tänä kesänä ja ihastuin ikihyviksi Cecilyyn jo silloin.
Linkki Withdollin sivuille Cecilyn stockkuviin.

 Tämä kuva on Withdollin stockkuvia Cecilystä. Siinä näkyy juuri se, mihin tässä nukessa ihastuin. Sillä on kauniit huulet, pitkä persoonallinen nenä ja hurmaavan hämmentynyt ilme. Moni SD-nainen on minun makuuni turhan korskea.

Mutta Cecilyä on myynnissä vain 50 kappaleen erä ja ei minulla ole tässä rahatilanteessa toivoakaan sen hintaluokan hankinnasta. En edes miettinyt Cecilyn tilaamista vaan ajattelin, että ehkä se vielä joskus tulee Withdollille perusvalikoimaankin ja voin hankkia sen sitten.

Tämä minun Cecilyni ei ole 50 kappaleen erää vaan aiemmin tehty prototyyppiversio ja olen tosi onnekas että satuin saamaan sen käsiini näin vaivattomasti.
Koska vaivalloisuus kuuluu minun tapoihini harrastaa, on seuraava projekti päälle sopivan vartalon löytäminen. Eikä se tule olemaan helppoa. Withdoll kun ei niitä sellaisenaan myy.
Olin toiveikas että Resinsoulin harmaa olisi sopinut, mutta Hiireen verrattuani olen sitä mieltä että ei se kyllä sovi. Cecilyni on sinisempi. Tosin Resinsoulilla on kaksikin eri sävyistä harmaata, kaksi eri sävyistä sinistä ja vielä purple, joka on harmaa sekin vakiomallistossaan. Pitää katsoa niitä tarkemmin. Tai mahdollisuutta että he tekisivät tilauksesta oikean sävyisen kehon.

Mutta siihen, että pää saa kehonsa menee vielä aikaa. Eli ei stressata sen asian kanssa. En periaatteessa tykkää kieriväisistä ja tahdon saada nukkeni nopeasti leikkikuntoon, mutta erikoistapaus on erikoistapaus. Ei päällä ole vielä nimeäkään.
Tosin minulla on jostakin nukkeharrastuksen alkuajoilta jäänyt toteuttamatta suunnitelma vedenhengestä nimeltä Solina. En ollut ajatellut hahmoa vuosiin, mutta heti kun sain pään käsiini se tuli mieleeni.

Pään kanssa piti kuitenkin heti päästä leikkimään ja testailemaan talosta löytyviä silmiä ja peruukkeja. Vaikka pelkän salamavalon kanssa mentiin. Tässä randomit akryylit joissa on todellisuudessa siniviherävä kuvio ja musta pupilli. Sekä enkelinsininen peruukki joka kuitenkin harmaan kanssa on ehkä liian öööööö....sininen?

Mion peruukki. Leeken peruukeille tyypilliseen tapaan kolme saman kokoisena myytyä peruukkia oli yksi sopiva, yksi väljä ja tämä ihan naurettavan suuri. No, ei se olisi kiva ollut tämän pään käytössä muutenkaan.

Tämä mintunvihreä on jäänyt vaille käyttäjää. Se on oikeasti liian pieni, mutta Cecilyn pää on SD-pääksi pieni ja peruukki asettui aika kivasti. Sääli ettei väri ollut ainakaan salamavalossa ihan se mitä haettiin.

No joo. Harmaa hartsi ja vaaleanpunainen peruukki ovat klassikoita yhdessä. Mutta ne sopivat kauniisti yhteen. Saa nähdä joutuuko Maretti uhraamaan yhden peruukeistaan? Tämä olisi hyvän kokoinen ja malli on sekä fiksu että viehättävä. Lisäksi kokeilin alustavasti sen terästämistä violetilla karvalla ja sekin oli kivan näköinen lopputulos.

Sama peruukki mutta eri silmät. Nämä uretaanit olivat jo ostettaessa käytettyinä niin kellastuneet, ettei niille löytynyt käyttäjää. Enkä oikein muutoinkaan tiedä, tykkäänkö noin fantasiamaisista silmistä? Näissä on siis kellertävä kehrä ja vaaleanpunainen pupilli. Tämä look oli kuitenkin kokeilluista lähinnä sitä mitä alunperin kaavailin.

Pelottelusilmät. Nämä tuntemattomat, aikoinaan Magdalenan mukana tulleet foliokiiltoiset akryylit ovat livenä ihan hauskat, mutta kameran kanssa ne tekevät pelottavia asioita.
Päällä on myyjän tekemä kaunis meikki joka on kuitenkin sangen erilainen kuin se, miä olin vähän miettinyt. Saa nähdä kuitenkaan tuleeko muutettua sitä ainakaan ihan vielä? Tosin voi käydä myös niin että totun tähän ja unohdan ikinä mitään muuta miettineenikään.

Ainoa kokeilukappale sopivan kokoista mohairia oli Lydian, joka nyt ei väriltään ollut ihan tarkoituksenmukaisin. Mutta kyllä mohairperuukki yhtenä vaihtoehtona kummittelee. Tahtoisin jollekin nukelle sellaisen mihin olisi pujoteltu helmiä, sulkia ja muuta. Olen jemmaillut pikkiriikkisiä kesypeipon sulkia sitä varten vuosikaudet.

Hirmuinen polte olisi saada nukke äkkiä kuvauskuntoon. Saada sille vaatteet, kengät, peruukit ja kroppa. Nyt pitää vain yrittää malttaa mielensä.

tiistai 22. syyskuuta 2015

Paljastuksia! Eli Sisterhood of the World Blog-tagihaaste

Sain Spicalta Spicasmagoria Extreme-blogista jännittävän blogihaasteen ja tottakai siihen oli vastattava välittömästi.
Panda aloittaa paljastamalla rohkeasti kaiken. Ymmärrettävistä syistä tämä kuva jäi itsesensuuriin PullipSuomen kesäkuvahaasteessa...

Minusta on kauhean imartelevaa saada blogihaasteita ja niihin vastaaminen on yhtä hauskaa kuin muiden vastauksien lukeminenkin. Selasin ihan muista syistä blogiani vuosien taakse tässä taannoin ja silloin mietin, että pari vuotta sitten näitä ehkä oli liikkeellä enemmän kuin ennen?

Mutta aloitetaan: 

1. Keräätkö jotakin muuta kuin nukkeja?


Jep jep. Anonyymit keräämisongelmaiset täällä päivää... Keräily on minulla selkäytimessä ja vaikka teen kaikkeni rajoittaakseni, se ei muuta sitä totuutta että minulla on liian pieni talo kaikelle mitä omistan.
My Little Ponyjä aloitin keräämään jo vuonna 1983 ja Enchanted Kingdom-hevosia hiukan sen jälkeen. Täältä löytyy lisäksi kirjoja, sarjakuvia, vanhaa hopeata, kettuterrieri-aiheista kampetta, leluja, figuureita ja niinedespäin.
Meitä on samassa taloudessa kaksi keräilijää, joten ulkona tilanne on suunnilleen yhtä kaoottinen kuin sisälläkin. Mutta sairaus se olisi minimalistinen elämäntapakin!

2. Miksi aloitit blogin pitämisen?

 Asiat unohtuvat niin nopeasti. Minulla oli tarve jollekin kronologisesti etenevälle muistiinpanopaikalle nukketekemisien ja hankintojen suhteen. Päiväkirja tuntui jotenkin hassulta ja blogi on ollut ihan täydellinen ratkaisu.
Samalla se ratkaisi ongelman siitä, mihin kuvia saisi nettiin niiden jakamista varten. Minulta on kadonnut iso läjä alkuaikojen kuvia, koska niiden kuvasivu ei enää vastaa osoitteeseensa. Mihin lienee joutunut mutta poissa varmaan lopullisesti?

Iso asia on ollut myös ystävyys ja yhteisöllisyys tutuimpien nukkebloggaajien kanssa. Kun irl-elämässä ei tunne juurikaan samanlaisia harrastajia, on mahtavaa päästä juttelemeen ja kertomaan tekemisistään sekä kuulemaan muiden tekemisistä.

3. Osaatko nimetä kokoelmastasi yhden tietyn nuken, joka on suosikkisi?

 Pidän kovasti kaikista nukeistani ja joka kerta kun jotakuta kuvaan, ihastun siihen uudestaan. Mutta molemmat Blytheni sekä Nono ovat sellaisia joiden takia saattaisin kääntyä takaisin palavaan taloon.

4. Suosikkisi nukkien asusteissa/varusteissa?

 Päähineitä on oltava.

5. Tiedätkö tarkalleen kuinka monta nukkea kokoelmassasi on (sinun ei tietenkään tarvitse kertoa lukua :-) )?

Kyllä, tiedän tarkalleen. Niitä ei loppuviimein ole niin kauhean paljon ja pidin vastikään nimenhuudon ja väestötiheyslaskennan.


6. Soitatko mitään soittimia ja jos niin mitä?

En niin mitään. Olen musiikin suhteen täysin lahjaton. Laulan kyllä mielelläni ja soitan suutani lahjakkaasti.


7. Missä sijaitsee suosikkipaikkasi jossa olet koskaan ollut?

Home sweet home. Jos joudun ikinä mielipiteideni vuoksi kotiarestiin kuten Aung San Suu Kyi, viihdyn luultavasti oikein hyvin poistumatta laaksostani. Ainakin mikäili eivät katkaise nettiä!

 8. Mistä asiasta pidät itsessäsi eniten?

Huh huh, vaikea kysymys! Pidän siitä miten helppoa julkisesti puhuminen ja luennoiminen on minulle. Pidän suuni muodosta ja jopa äänestäni, vaikka sitä parhaiten voisi luonnehtia sanalla kantava. Saan jatkuvasti kuulla kommentteja siitä, että tutut kuulevat ääneni perusteella missä olen.

 9. Lempikirjasi tai -elokuvasi?

 Olen kirjojen suhteen ongelmakäyttäjä, mutta nykyään tuntuu että pärjäisin ihan hyvin vain mangoilla ja Agatha Christien, Jane Austenin ja Terry Pratchettin teoksilla.

 10. Jos voisit suunnitella oman nuken, miltä se näyttäisi?

Olen suunnitellut ja toteuttanut nukkeopintojeni puitteissa useita nukkeja eri materiaaleista. Lähinnä posliinivaluja, tekstiilikuvanveistoa ja laminointia. Tällä hetkellä on tavoitteena toteuttaa täydellinen mollamaija. (Deadline on perjantaina ja nyt on tiistai...)

Toivoisin kovasti että ainakin Mamikohime, Sweetneat ja Lady Nancy viitsisivät tarttua haasteeseen!

lauantai 19. syyskuuta 2015

Kolmen viikon takaa

Näiden kuvien ottamisesta ei ole kuin jokunen viikko, mutta silloin oli vielä täysi kesä.

Valosta kyllä näkee, että keskikesässä ei enää kuljeta. Siinä on selkeästi syksyinen sävy. Nämä ovat taas niitä illanhämyn kanssa kilpaa otettuja kuvia joihin on yritetty taikoa viimeiset valoisat hetket ennen hyttysten hyökkäämistä.

En ole kuvannut Jolieta kovinkaan paljon viime aikoina. Ehkä siksi että sitä välillä tuli kuvattua niin paljon?

Olen kuvannut kuluneena kesänä maalla paljon. Ensi talvena siellä koittavat metsänhakkuut joita on lykätty jo liian pitkään ja epäilen että ensi kesänä maisema on hyvin toisenlainen. Ainakin valo tulee olemaan erilainen. Ajattelin kuvata tarpeekseni nyt kun maisema on vielä tuttu ja totuttu.

Laiturikuva vaihteeksi vedestä rantaan päin kuvattuna.

Karviaisetkaan eivät hehkuneet enää samoin kuin kuukautta aiemmin Hednarin kanssa tällä samalla paikalla otetuissa kuvissa. Mutta kerrankin Jolien kullanväriset luomet ja keltainen silmänvarjostus tulevat kunnolla esiin.

Onkohan tuo Jolie ihan turvallista? Laita edes se toinenkin jalka alas, pliis.

(Nössö...) Niikuin tässä mitään pelättävää olisi...

Ei kuule Jolie! Nyt ollaan jo liian korkealla, minua alkaa pelottaa puolestasi.

Sinisen mekon kanssa on etiketin mukaan käytettävä sinisiä pantsuja. Eteenkin jos aikoo kiipeillä päiden yläpuolella.

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Rispektiä maalaistytöille

Olen selvästi pitänyt liikaa meteliä halustani saada nukketalouteen Dollfie Dream taikka joku muu kurvikkaampi SD-kokoinen tyttönen. Minuun ollaan selvästi nyt pahastuttu. Ei Lydia parhaimmillaankaan mikään hymytyttö ole, mutta että näin myrtsi...

Ei vahingossakaan katsetta kohti kameraa....
Mutta niin se vain maailmassa menee että arkiset maalaistytöt jäävät näyttävämpien jalkoihin.

Tässä kantritähti Gretchen Wilsonin versio asiantilan toteamisesta.

Kaikki eivät voi keikistellä hepeneissä läpi elämänsä. Välillä on vedettävä arkiruojut niskaan ja tehtävä töitä.

Eteenkin näin satokaudella kun maalla on kiireisin kuviteltavissa oleva aika.

Talvella olisi aikaa hienostella mutta sitten on taas kylmää ja pimeätä. Ei se ihme ole että Kalifornian tyttöjä hymyilyttää enemmän.

Mutta vaihtaisimmeko osia jos saisimme? Ehkä kuitenkaan emme?

Tai se on helppoa sanoa nyt, kun keli on vielä siedettävä. Kysytään uudestaan vaikka kahden kuukauden kuluttua.

Tässä toinen osoitus siitä, että kantrimusiikin machojuntti punaniskakulttuuri saattaa pikkuhiljaa tasa-arvoistua. Nykyaikaiset nuoret kantritähdet eivät enää suostu pelkiksi viehättäviksi koristeiksi.

Mutta sen päivän kun ehtisi näkemään että maalaistytöt oikeasti saisivat jotakin arvostusta...