lauantai 31. toukokuuta 2014

Adventurers Clubin toukokuun haaste

Toukokuun haaste oli pelottava paikka.

Harmittaa että haaste tuli nyt eikä kuukausi sitten. Olisin halunnut kuvata varokaa heikkoja jäitä-tarinan.
Nyt piti ihan miettiä mitä pelottavia paikkoja onkaan, jotka vielä näyttävät kuvissakin pelottavilta. Hammaslääkärin odotushuone on maailman kauhein paikka mutta ei näytä kuvissa kovin vakuuttavalta.

Päädyimme Alisan kanssa siis esittelemään korkeanpaikankammoa, ja kuvan ottaminen muodostui pieneksi itsensä voittamiseksi. Kuva on otettu Jyväskylän Sokoksen parkkihallin kattotasanteella mikä oli siihen hätään korkein paikka minkä keksin ja mihin suostun vielä menemään. Kaiteen yli kuikkiminen oli todella epämiellyttävää.


Haasteet muuttuvat kerta kerralta vaikeammiksi. Jäämme odottelemaan kesäkuun vaatimuksia.

maanantai 26. toukokuuta 2014

Puutarhan kaunottaret

Kevät on kiireistä aikaa. Joka päivä jotakin uutta puhkeaa kukkaan ja sen tahtoisi taltioida kuvin. Ajattelin yhdistää tähän kahdenteensadanteen blogipostaukseeni sekä puutarhani kevätkukkijat että kauniit Pullippini, jotka ovat viime talven saaneet kärsiä ikävästä huomiopulasta. Tein juhlallisen päätöksen huomioda niitä enemmän, sillä koko nukkeharrastus tavallaan käynnistyi niiden kautta.
Ei tästä nyt niin juhlava tullut kuin olisin halunnut. Mutta näillä mennään.

Ne ensimmäiset. Jupi on ensimmäinen Pullippini, ensimmäinen itämainen keräilynukkeni ja monessa suhteessa sillä on esikoisasema.
Villiorvokit taas nousevat ratsastuskentän hiekasta ensimmäisten auringonlämmittämien päivien myötä. Usein ennen ensimmäisiä leskenlehtiäkin. Ne ovat niin kauniita, niiden kasvupaikka on niin vaarallinen ja ne kieltäytyvät ehdottomasti siirtoistutuksista kukkapenkkiin tai pihan laidoille.

Froggy ja akileija. Akileija ei kuki vielä, mutta tahdoin sen ehdottomasti mukaan. Se oli täällä jo ennen meitä ja aina kun muut perennat tuottavat pettymyksen, akilija rohkaisee minua viihtymällä mainosti.

Bara ja amppeliorvokit. En juurikaan harrasta lyhyen aikaa kukoistavia kesäkukkia, ja pidän jatkuvaa rapsimista ja hoivaa vaativaa orvokkia rasittavana kesäkukkana. Mutta kesä jotenkin käynnistyy todellisempana kun saa pihapöydälle edes yhden kukkivan ruukun.

Bättis ja luumupuu.
Luumu oli tämän kevään yllättäjä. Pikkuinen, surkea piiska jonka selviämisestä en itsekään ollut varma päätti ryhtyä kukkimaan. Olen niin ylpeä sen pikkuruisista, hennoista kukista! Tahtoisin olla taitava kalligrafi saadakseni tuon ohuen oksan hennot kukat taltioitua niiden arvoisella tavalla.

Villit mimmit suosivat kuitenkin villejä kukkia. Street ja voikukka.
Olen ihan lääpälläni voikukkiin. Tiedän kyllä että vakavastiotettavat puutarhurit pyrkivät siitä eroon, mutta minusta sen iloisen keltainen kukinta ja elinvoimainen tapa tunkea kaikkialle rehottamaan on vastustamaton. Kun voikukan kukinta on ohi, kesäkin on tavallaan ohi. Ainakin hienoimmilta hetkiltään.

Panda ja kirsikan kukat. Hanami on aina hieno hetki. Vaikka meikäläiset kirsikankukkaset ovat tavallisen valkoisia, on pilvenä kukkiva kirsikka missä päin maailmaa hyvänsä katsomisen arvoinen juttu. Tosin tänä keväänä kirsikkani kukkivat aika vaisusti.

Sen sijaan omena ei tänäkään keväänä kursaillut! Omenan kukinta on kuin lunta olisi satanut paikoitellen ja isot omenapuut ovat yhtä surinaa pölyttäjien pitäessä kiirettä. Zora katoaa kukkien keskelle.
Omenapuusta tulette näkemään jatkossakin kuvaspämmiä.

Pakollinen Blythespämmi. Edie ja krookukset.

Kiitokset katsomisesta! Palaamme jälleen arkeen mutta kukkakuvia joudutte katsomaan jatkossakin.

perjantai 23. toukokuuta 2014

Kesäblondi Nono

Arvatkaa kuka vaihtoi taas lookia?

Tapahtui ihme ja ensimmäistä kertaa Leeken 9-10 tuumainen peruukki oli kyllin väljä Nonolle mahtuakseen!

Uudet housut, pitkästä aikaa käytössä olevat vihreät silmät, uusi tukka ja Lydialta pöllityt puserot. Kyllä näillä yhden hellejakson hoitelee.

Peruukki on Leeken toukokuun eventin erikoisväri Hello Spring jossa on vaalean ja vaaleanpunertavan sävyinen pohja ja päällihiukset lehmuksenvihreätä. Heti kun näin tuon peruukin tiesin että sen tahdon.
Näköjään sävyä on äärettömän vaikeata tavoittaa kameralla. Näissäkin kuvissa kaikissa svyt vaihtelevat.

 Väri on mitä herkullisin. Tykkään siitä miten luonnollinen tuo leikkaus on, hiusta ei ole liikaa eikä kampaus ole millään tavoin överi. Lisäksi lopputulos näyttää sltä kuin teinityttö olisi kotona leikitellyt muotiliikkeen hiusväreillä.
Vaikka sanon ettei hiusta ole liikaa, olisi Leeke silti voinut edes hiukan yrittää... Eventtiperuukkien laatu huononee joka tilauskerran myötä. Tästäkin vilkkuu peruukkipohja ihan kaikkialta ja sitä saa työnään olla kampaamassa peittoon. Enkä sano mitään siitä ettei sieltä saa kahta saman kokoista peruukkia, nyt se oli meidän voittomme. Mutta 3 edellistä saman kokoista eivät Nonolle mahdu.

Seuraava postaus on blogini 200! En ole vielä päättänyt saisinko siihen aikaan jotakin juhlavaa? Ehdotuksia otetaan mielihyvin vastaan. Hurja ajatus että niin suureen lukemaan on päästy näin laiskalla toiminnalla ja vähässä ajassa :O

torstai 15. toukokuuta 2014

Lydia ja sinivuokot

Sairastumiseni ja sitä seuranneen hiirenkäyttökiellon vuoksi näiden kuvien julkaiseminen venyi. Sinivuokkojen sesonki tuli ja meni. Mutta ei anneta sen häiritä. Mori-tyttöni Lydia uusissa vaatteissaan on siitä huolimatta elementissään.

Se oli todella kirkas ja kaunis päivä.

Sinivuokkoja ei täällä seudulla yleensä tapaa noin runsaina kasvustoina.

Niin tavattoman varhaisia ja silti niin värikkäitä ja elinvoimaisia.

Kertakaikkisen kauniita.

Täydellisesti Lydian värimaailmaan sopiva. Harmittaa aika tavalla etteivät puutarhaani siirtoistutetut sinivuokot oikein viihdy. Tahtoisin omaankin pihaan tällaisia varhaisia kukkijoita pitkiksi penkeiksi.

Tänä keväänä näin kirkkaita ja hehkeitä päiviä ei ole montaa ollut tarjolla. Kuvista sitä ei huomaa, mutta tämäkin päivä jolloin kuvat otettiin oli kylmä ja tuulinen.

Jylhää Päijänteen rantaan laskevaa kalliota joka on yhtä aikaa majesteettinen ja kutsuva.

Tämä on varmasti sitä morien suosimaa viipyilyä?

Hiukset ja vaatteet kohtaavat kallon sävyt.

Josko näiden kuvien myötä päästäisiin blogissa takaisin normaaliin päiväjärjestykseen? Halaus kaikille jotka jaksoivat odottaa elonmerkkejä taukomme ajan.

lauantai 3. toukokuuta 2014

Pisarat

Rakastan pisaroita. Eteenkin kun niihin lankeaa sopivasti valoa. Myöhästyin varttitunnin täydellisen valon hetkestä.

Vähän korkeammalla ollut aurinko tai vähän lisää pisaroita ja kuvaushetki olisi ollut perfect.

Tuuli niin että hiuksiin tuli elämää, mutta ei niin että pisarat olisivat pudonneet. Hyvä niin.

Näiden kahden kuvan väliltä ei tahtonut tulla valintaa, joten saatte nähdä molemmat. Baran silmien sävy toistuu niin kauniisti märän vadelman oksissa.

Kevät etenee. Vielä kuukausi lämmintä ja tämäkin kirsikka-poloinen voi harkita kukkivansa. Olen vähän kateellinen muiden nukkekuvaajien kotiseutujen maaliskuisesta hanamista. Blääh.


Tänään nimittäin satoi ensin muutamaan otteeseen ensin rakeita ja lopuksi vielä luntakin. Maa ihan valkoiseksi. Se siitä varhaisesta keväästä. Olisi satanut rehellisesti vettä, sitä maa olisi oikeasti tarvinnut. Ei uutta palelluttamiskerrosta. Juuri tämän vuoksi kevät ei ole mikään suosikkivuodenaikani. Se on petollinen ja epäreilu.