Hylätyllä veturitallilla

Pitkästä aikaa kuvasarja Ediestä! Olen kyllä kuvannut häntä joka päivä, mutta blogiin asti ei kuvia juuri ole päätynyt. Joku on ollut laiska...
Nyt kuitenkin pääsimme sattumalla käymään erityisen mielenkiintoisessa ja kuvauksellisessa paikassa.

Taas nähtiin miten tuloksellista on pitää nukkea ja kameraa aina mukanaan. En tällekään reissulle lähtiessäni tiennyt millaiseen kuvauspaikkojen helmeen päätyisimme. Kerrankin samaan aikaan samassa paikassa oli nukke, kamera, kaunis keli, aikaa ja rauhaa kuvailla sekä kiehtova miljöö.

Jämsän ja Jämsänkosken välisen junaradan sivuraiteilla sijaitsee vanha veturitalli. Se oli vielä muutama vuosi sitten radanhuoltokoneiden säilytyspaikkana, mutta on nyttemmin kokonaan hylätty. Jäljellä on enää talli, raiteet ja uhkea kääntöpöytä.

Kääntöpöytä on vaikuttava kapistus. Sillä on saatu veturit käännettyä takaisin paluusuuntaan (moniko on miettinyt miten junat käännetään?) ja sitä käyttäen on saatu veturit jemmaan talliin rinnakkain. Sääli että nykyinen, tuntematon omistaja on jättänyt paikan pusikoitumaan.

Kääntöpöytä liikkuu tuossa mökissä sen kyljessä olevan laitteiston avulla ja pyörii tuossa kivetetyssä altaassaan. Mielenkiintoinen laite jonka mittasuhteista ei pelkkien kuvien välityksellä oikein saa tuntumaa.

Kääntöpöydän syvennyksessä on jotakin linnanmuurimaista. Olisin halunnut hypätä alas ottamaan kuvia, mutta epäilin kykyjäni kiivetä sieltä takaisin. Syvennys on miltei puolitoista metriä syvä.

 Edien vaatteet olivat ihan muuhun kuin raunioissa rymyämiseen sopivat. Mutta oikeastaan niistä muodostui hauska kontrasti kaikelle ruosteelle ja romulle. Mitä mieltä olette?

Nuoriso on rellestänyt alueella jo useampia sukupolvia. Ilmeisesti eteenkin viime aikoina, kun alueella ei ole ollut valvontaa eikä toimintaa. Graffititaiteilijan ei ole kerrankin tarvinnut kurotella ylöspäin.

Itse veturitalli. Joku tuntematon taho sytytti rakennuksen tuleen kesällä 2013 ja sen aiemmin varsin hyväkuntoinen katto paloi täysin. Nyt jäljellä on vain seinät. Millainen vahinko.
Veturitalli on rakennettu 50-luvulla ja se on ollut käytössä miltei tähän asti. Vielä 80-luvulla tallissa majaili vanha saksalainen työkäyttöön tehty höyryveturi jonka nykyinen asuinpaikka on Haapamäen Höyryveturipuistossa. Ilahduin kovasti kun Google tiesi kertoa sen nykyisen olinpaikan. Vanhojen aarteiden puolesta saa aina pelätä. Onneksi juna- ja rautatieharrastajat ovat aktiivisia netissä ja asioita on dokumentoitu tarkasti.

Sisätilat ovat palosta huolimatta varsin hyvässä kunnossa. Vasemmassa laidassa näkyy hiukan muhkeasta kuparikattilasta jolla tilaa on lämmitetty. Iski hienotunteisuus emmekä Edien kanssa menneet sisään, tyydyimme vain kurkkimaan ikkunoiden levytysten välistä. Ovet eivät olleet lukossa joten olimme ehkä turhankin kainoja. Mutta kun siellä kuitenkin oli nuo pääsy kielletty-nauhat.

Ulkoseinissä oli muutamia graffiteja. Tämä kirahveilla toteutettu nimikirjoitus oli erityisen hyvin oivallettu ja hieno. Inhoan seinien töhrimistä mutta hyvä graffiti ilahduttaa useimmiten. Se miten näkee tekijän uhranneen aikaa ja vaivaa suunnitteluun. Pesukarhukin osaa käyttää spraytölkkiä. Pelkässä tagittelussa tai sottaamisessa ei ole mitään hienoa. Hyvin toteutettu graffiti taas on arjn estetiikkaa parhaimmillaan.

Taannoin levisi nuorison keskuudessa villitys ottaa selfie rautatiekiskoilla istuen tai maaten. Monia nuoria pitkin maailmaa kuoli siivottoman kuoleman jouduttuaan yliajetuiksi. Se oli sitä darwinismia. Turvallisiakin paikkoja raiteilla pelleilemiseen löytyy.


Bonuskuvana kuvauspäivänä vuoden täyttänyt Zorro joka suhtautui hiukan nihkeästi valittuun kuvausympäristöön. Sen mielestä kaikki kestopäällysteen ulkopuolinen on erämaata joka kuuluu ihan toisenlaisille koirille.

Yksi hymyilykuva sentään saatiin houkuteltua.