maanantai 27. kesäkuuta 2016

Kolmen päivän kuvat

Nyt on taas pitänyt kiirettä. Siispä kerralla kolmen päivän kuvapläjäys.

Juhannuspäivän keli oli paras kuviteltavissa oleva. Lähdimme mökille saunomaan ja minun piti kiireesti taikoa mukaani nukke jolla oli uimapuku käytössään. Voin kertoa että niitä ei ihan hirveän montaa ollut tarjolla.

 Brazillaz Cloetta Spelletta oli kuitenkin ihan täydellinen. Käsilaukkukokoinen, hyvin posettava, vettä sietävä ja upeaan uima-asuun pukeutunut. Tämä Cloettan versio hohtaa pimeässä ja sitä tuli keskiyön auringossa tankattua reilusti. Kuvista ei uskoisi mutta ne on otettu iltayhdeksän jäljeen.

Nyt täytyy sanoa etten muista olenko esitellyt Cloettaa blogissani? Löysin sen ja valtavan pinon Fullmetal Alchemist-mangaa keväällä paikallisen ala-asteen pihassa pidetyltä peräkonttikirpputorilta. Olin niin varma että "ei sieltä mitään löydy" ettei minulla ollut edes kassia mukanani ja sain pakata sekä nuken että mangatornin polkupyöräni koriin ja ajaa kotiin varoen ettei mitään putoa.

Tykkään Brazillaz-sarjasta. Minullahan on siitä entuudestaan uutena hankittu Jade J´adore ja tämä on vähintään yhtä cool. Tässä kuvassa vilahtaa Cloettan tunnustatska joka on kuu ja tähdet. Tällä nukella se on vatsassa, perusversiolla käsittääkseni käsivarressa.
Harvoin tapaa niin ilmeikkäästä posettavaa nukkea kuin nämä. Nivellytys toimii ja jopa vyötärön keinuva jointti toimii. Juttu joka monelta kalliilta hartsinukelta esimerkiksi on unohtunut. Aion hankkia näitä lisääkin jos vain sattuu sopuhintaan vastaan tulemaan. Näissä on särmikkyyttä ehkä vielä Monster Highejäkin enemmän ja simppeli muotokieli toimii. "Lasisilmistä" puhumattakaan. Niistä tulee juuri se tietty pistävä ilme. Brazillazit maalatuin silmin eivät ole yhtään niin julman näköisiä.

Oli hieno keli. Tuuli kylliksi ettei ollut hyttysiä eikä Himosfestarien ääni kuulunut kuin vaimeana sykkeenä. Mökkimme on reilun 10 kilometrin päässä linnunietä katsoen ja tyynenä iltana mökillä erottaa, mikä artisti kulloinkin isolle lavalle nousee.

Ärsyttävää mutta mökkirantamme on aikojen saatossa tärväytynyt eikä siellä ole oikein nukenuittoon kelvollista pohjaa. Itse asiassa Päijänne on nyt niin korkealla että muutama ennen nukkekuvissa käyttämäni kivikin oli pinnan alla. Siispä kuvasaaliiksi jäi pelkkiä rantaposeerauksia.

Tsumppatauti vaivaa pahana. Kaksi Tsum Tsumiani kaipaa seuraa mutta tiedän että näidenkin kanssa olisi helppo vetää överit. Onneksi näitä ei Suomessa myydä kovinkaan monessa paikassa. Simba-tsumppa onkin tuliainen Lontoosta.

Yuki, sinun on syytäkin näyttää järkyttyneeltä. Synnyinfirmasi teki minulle ja monelle muulle länsimaiselle keräilijälle niin ruman tempun että kynnys hankkia heiltä enää ikinä mitään on aika korkea. Kirjoitan aiheesta lisää kunhan rauhoitun kylliksi että voin kirjoittaa julkaisukelpoista tekstiä. Pitää muistaa että blogia voi lukea myös alaikäiset enkä voi käyttää ihan niin karkeata kieltä kuin mitä mieleni tekisi.

8 kommenttia:

  1. Onpas erityisen suloinen tuo Simba-tsumppa! Itseltänikin löytyy yksi tsumtsum (Bambi) ^^ Ovat kyllä ihania, mutta vaarallisia, koska tuntuvat tosiaan kutsuvan kavereita luokseen...

    Olen kyllä samaa mieltä tuosta Volksin menettelystä :(

    VastaaPoista
  2. Alkuun ihmettelin mitä ihmiset näissä matosissa näkevät? Mutta kierosti Tsumpat osaavat koukuttaa.

    Olen vieläkin niin äkäinen Volksille että olen ihan sanaton.Ihan käsittämätöntä meininkiä.

    VastaaPoista
  3. Minullakin on pari tsumtsumia, jotka ostin olevinaan lahjaksi kaverin vauvalle, mutta kappas vain kun jäivät tänne... Eivät vain ole tulleet kuvatuiksi. Niitä kun on hyllyllinen erilaisia, niin valinta meinaa olla vaikea!

    Ihanteellisen näköinen mökkisää Bratzillalle uitella varpaitaan vedessä! Meilläkin on vesi mökillä noussut niin, että vakkari-kuvauskivet ovat veden alla...

    VastaaPoista
  4. Minäkin ostin veljetytölle Tsumpan! Ajattelin sen olevan hänen ensimmäinen keräilylelunsa. Tyttö on vasta vuoden mutta jos hän innostuu, hän saa niitä jatkossakin. Rippikouluiässä hänellä on jo mojova kokoelma :D

    Vesi on kyllä tosi korkealla! Koirienkin uittaminen on vaikeata saati nukkejen.

    VastaaPoista
  5. Niin siis mitä se Volks teki? Siis oon tällänen joka kysyy kaikesta :D

    VastaaPoista
  6. Kysyä pitää! Olen vieläkin niin äreissäni etten ole kirjoittanut jutusta, mutta Volks siis ensin panttasi ensimmäisen miespuolisen Dollfie Dreamin julkaisua vuosikaudet ja sitten kun julkaisi, niin teki sen tavalla joka käytännössä tekee muilta kuin japanilaisilta tyhjäksi sen hankinnan. Nukke pitää tilata ja maksaa tietyssä nukketapahtumassa ja silloin pitää antaa japanilainen osoite johon se aikanaan postitetaan.

    VastaaPoista
  7. No on kyllä tyhmästi tehty...

    VastaaPoista
  8. Kyandi: siltä ainakin täältä kaukaa katsoen näyttää. Moni japanilainenkin on näreissään, sillä ei kaikilla ole mahdollisuutta matkustaa johonkin nukketapahtumaan kallista nukkea maksamaan.

    VastaaPoista