keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Suuri tukkaoperaatio

Huh. Eilen tein jotakin mitä en ole ikinä aiemmin tehnyt enkä ihan heti aio uudestaan tehdäkään. Tuhosin nimittäin ihan hyvässä kunnossa olleen Pullipin stock-peruukin.

Ta daa! Tässä lopputulos. Omatuntoni soimaa minua herkeämättä, mutta kyllä se taisi olla uhrauksen arvoinen.

Minua on harmittanut miten vähän kuvaan Froggyä josta tykkään mahdottomasti. Yksi iso syy on ollut tukka joka oli liian paksu ja painava jotta nukkea olisi voinut normaalisti posettaa. Lisäksi kiharoiden varjelussa oli iso työ. Turhankin iso. Froggyn peruukissa oli parhaista yrityksistäni huolimatta frizzaantumaan päässyttä kiharaa ja irtokarvat olivat rumia.

Nyt kaikki on poissa. Säälittää ja harmittaa mutta olen silti tyytyväinen. Froggyn ihoon ja väreihin kun sopii parhaiten tämä sen oma peruukki. Millään firmalla ei ole vakiovalikoimissa kyllin agressiivista oranssia oikean mallisena kampauksena. Jos olisikin ollut, en ikinä olisi mennyt turmelemaan stockperuukkia.

Jätin niskaan vähän taipuisia latvoja ja leikkasin ne hiukan nyrhien jotta lopputulos olisi luonteva. Tulin kuitenkin siihen lopputulokseen että niskaan jäi liikaa tavaraa.

Vasemmalle poskelle leikattu testimitta polkasta tuntuu kuitenkin oikeammalta mitalta, joten luultavasti lyhennän koko loppulatvan siihen mittaan.

Eilispäivä oli muutenkin jännittävä. Minulta räjähti autosta rengas matkalla läkäriin. Sain onneksi auton turvaan linja-autopysäkille ja vielä kyydin perillekin ajoissa, mutta kotimatkan järjestäminen oli kinkkisempää. Onneksi päivä oli kaunis ja minulla oli mukanani nukke ja kamera. Löysimme sairaalan takapihalta ja lähiöluonnosta monia kauniita kuvauspaikkoja.

Olin kuvitellut saavani puiston purolaaksosta kivoja rantakuvia, mutta rannat olikin varattu sorsien siestalle. Ei siis vesikuvia tällä kertaa.

Tyhjässä leikkipuistossa oli kuitenkin hauskoja, värikkäitä taustoja ihan Froggyä ajatellen. Olen usein ihaillut ihmisten nukke leikkipuistossa kuvia joihin tulee hienoja väripintoja ja muotoja.

Mikäs oli siis viettäessä aikaa. Olin niin kiinni kuvaamisessa että poltin hartioitanikin. Viisikymppisestä suojakertoimesta huolimatta. Mutta luulen että Froggyä tullaan tässä lähiaikoina näkemään kuvissa paljon lisää.

Tämän päivän kuva on oikeastaan viime yöltä. Tämä keskiyön aurinko on kumma ilmiö enkä ole kovin innostunut siitä. Nukun tosi huonosti kun valoa on liikaa.
Keli näyttää heinäntekoa ajatellen huonolta mutta toiveet ovat korkealla. Koska yritämme jonkinasteista ihmettä, työt aloitettiin jo viime yönä. Loppuviikosta tulee raskas ja kiireinen.

Satsuma-poloinen! Sen kasvot ovat niin nuhjuiset että luulen pyyhkiväni sen naamattomaksi heti kun kiireet hellittävät. Luultavasti lähetän sen maalattavaksi jollekulle jolla on aikaa enemmän kuin minulla. Toivottavasti suosikkitekijöilläni on lähitulevaisuudessa tilaa meikkauksissaan.

3 kommenttia:

  1. Froggyn olemus keveni somasti, älä siis kanna liiaksi murhetta muutoksesta. :) Hauskan värikkäitä kuvia! Satsuma on suloinen kesätyttö lemmikinkukkaseppeleessään.

    VastaaPoista
  2. Värikkyys on yksi Froggyn parhaita puolia. Yritan aina löytää sille vahvan värisiä taustoja :)

    VastaaPoista
  3. Onhan se nätti noinkin (;
    Stock peruukkien laatu on katoavaa.

    VastaaPoista