maanantai 21. tammikuuta 2013

Nononoonononono

Ennen joulua tein kaupat hartsinuken päästä jota olin jo pitkään kaihonnut. Volksin Nonon Winter Smile-version oli tarkoitus matkustaa aikanaan myyjän suomalaisystävän mukana tänne jotta saisin pään vain kotimaan postikuluilla. Näin kävi ja alkuviikosta sain viestin että pää ja kuriiri olivat Suomessa.
Sen jälkeen toiminta oli nopeata ja jo perjantaina postiluukusta kolahtivat pään paperit.

Winter Smile Nono ja Sd SuperGraffiti-vartalo. Loppu olikin sitten japaniksi. Onneksi kuvat ovat kaikilla kielillä yhtä kertovia. Tässä vaiheessa, tuon kuvan nähdessäni kuulostin varmaan jo kiehuvalta teepannulta, niin kaunis!

Tuosta vaatesetistä tosiaan pyydettiin 250 dollaria DoA.ssa taannoin. Onhan se nätti joo, mutta en ostaisi edes itselleni sen hintaisia vaatteita!

Nono ja sen sisar Nana ovat Volksin suosituimpia nukkeja ja niistä riittää tusinoittain eri kokoisia ja näköisiä versioita. Ainoa niistä joka minut on saanut (tähän asti) tyrmättyä on tämä Winter Smile-teema. Tuo nukkupääkin on muuten ruokottoman söötti.
Pelottavaa... Sööttiys on niitä juttuja joka ei ole minulle koskaan ollut mikään erityisen tärkeä nukke-elementti.

Volksin kokonaan värillinen ja monisivuinen ohjekirja. Armeliaasti englanniksi. Tässä vaiheessa siis itse pää oli vielä jossakin lajittelukeskuksen uumenissa. Pelkkiä ohjeita katsoessa tuli pieniä suorituspaineita. Prikkoja nivelten ja S-koukkujen välissä, magneettikiinnitteisiä peruukkeja ja mitä kaikkea hienouksia niitä olikaan.

Opas oli kyllä erittäin opettavainen. Hyvin englantia lukeva henkilö olisi saanut siitä ehkä vielä enemmän irti, mutta aiemmin minulle mysteeriksi jääneet vartalotyyppien erot tulivat kyllä selväksi.

Kuka lähtee kanssasi visiitille Volksin SD-museoon ja Full Choise Roomiin? Jo pelkkä ajatus saa pulssin kohoamaan.

Tänään saapui sitten itse pää! Ehkä parhaiten pakattuna ikinä. Ja luultavasti miltei tehtaan jäljiltä. Sekä esitteet että peruukki olivat vielä tehtaan muoveissa.
Mitkä silmät!

Muoveista vapautettuna ja omalla peruukillaan. Ei tässä peruukissa kyllä mitään magneettikiinnitystä ollut. Ompahan muuten vaan tiukka istuvuudeltaan ja erittäin laadukas. Rakastan noita paksuja saparoita ja tuota animemaista ilmettä. Nonossa on jotakin Miku Hatsunen mieleen tuovaa.

Mikä tietysti ei ole paha juttu sillä olen jo pitkään miettinyt miten kivaa olisi saada hartsinukke jolla olisi reilusti animet kasvonpiirteet. Nyt on.

Mistä heräsi ajatus tehdä vähän kokeita. Olin etukäteen miettinyt, miten minun Nononi tulisi erottumaan muista Nonoista joilla on sama tehtaan suunnittelema look. Oletin etten hannoisi kajota siihen ensinkään.

Mutta mutta.... Katsokaa miten hyvin Pullip Barasuishoun peruukki sopii! Tuohon vielä vähän toisen sävyiset, alumiininkiiltoiset silmät ja wow.

No juu. Sitten kävi ilmi että Nono on niitä tyttöjä jotka näyttävät kaikissa hiuksissa ihanalta. Tässä Pullip Pandan peruukki.
Jos joku ei osaa hahmottaa pään kokoa, niin se on SUURI. Ainakin minun mittakaavassani. Suurinpiirtein Pullipin pään kokoinen. Silmät ovat samaa kokoluokkaa joskin ne ovat päähän nähden hyvin suuret ja samat peruukit istuvat aika kivasti. Omassa kropassaan tästä tulee iso nukke.

Vertailuna pää Lydian sylissä. Ihan eri kaliiperi, ihan eri muotokieli. En jaksa uskoa että nämä voisivat käyttää edes samoja vaatteita tai kenkiä. Ja se on iso harmi. Ei todellakaan tee mieli hankkia vielä yhtä eri kokoista vaatekaapillista hepeneitä. No, jos hyvin käy Nono ei ole niin hurja vaatteiden perään kuin Lydia...

Tätä kannattaa miettiä jos aikoo hankkia useamman kuin yhden hartsinuken. Jos on tarkoitus kuvailla nukkeja yhdessä tai haluaa että ne muuten ovat skaalassa keskenään, kannattaa olla tarkkana. Läheskään kaikki nuket eivät sovi yhteen niin, että lopputulos olisi luonteva. Vaikka pituusmitta passaisikin, voi käydä niin etteivät muotokielet mätsää yhteen lainkaan. Silloin lopputulos hiertää silmää ja on kummallinen.
Myös nukkejen ilmeitä kannattaa katsoa. Ei ole kivan näköistä jos toisen hymy saa toisesta pelkän irvistyksen esiin kuten Nonon ja Lydian kanssa käy.

Nukkejen väliseen vertailuun kannattaa käyttää aikaa ja vaivaa. Resiiniväritkin voivat olla toisiinsa sopimattomia jolloin nuket tekevät toisiinsa sairaan tai muutoin oudon sävyn kun niitä valokuvaa.

Tottakai välillä käy niin, että jonkun nuken vain tahtoo piittaamatta siitä sopiiko se yhteen muiden kanssa. Mutta jos ehdoin tahdoin kokoaa nukkeperhettä tai tahtoo nukkejen valokuvissa veljeilevän keskenään, kannattaa uhrata aikaa sen pohtimiselle, sopivatko ne yhteen.

Minun täytyy nyt jonkin aikaa totutella Nonoon joka on niin kauhean paljon suurempi SD kuin Lydia. Olen entistä kiitollisempi Lydiasta jonka kanssa on ollut hyvä harjoitella ison nuken kanssa pelaamista. Sen suosikkiasema tuskin horjuu Nonon tultua. Toisin kuin tuollainen arvokas ja hehkeä nukke joka tulee viettämään aikaansa vitriinin ja ehkä jopa laatikon suojissa, Lydia istuu kanssani tietokoneen äärellä. Minulle sopii suoraan puhuttuna sellainen vähemmän arka nukke paremmin.

5 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon! Mikä ihana namupala pusuhuuli kullanmuru! Tuolle tyttöselle kuuluu hankkia vain parasta, niin upea ilmestys se on jo pelkkänä päänä. o_o

    Todella kätevä muuten tuollainen kirjanen missä on stringausohjeet. Kelpais mullekin.

    VastaaPoista
  2. Tilaat vain Volksin nuken niin saat sellaisen! Helppoa.
    Luulen että tuo sama kirja tulee kaikkien Volksin nukkejen kanssa, sillä siinä on useamman eri kropan täsmäohjeet.

    Onhan tuo Nono aika herkku. Luulen että jätän Soomin Felsinkin väliin ja ostan vain Nononlle sen vaatiman vartalon.

    VastaaPoista
  3. On kyllä kaunis tuo Nono, isosti onnea hänestä :).

    Firmoilla on kyllä aika suppeat ohjeet nukkiensa huollosta. Onneksi kuitenkin foorumeita joilla on tietoa kaikesta mahdollisesta.

    Itsellä on 2 hyvin valkoista, välillä mietin jos muita tulisi niidenkin pitäisi varmaan olla valkoisia :D. On kyllä totta tuo ettei kaikki nuket sovi välttämättä yhteiskuvaan niin luontevasti.

    Älä pelkää isoja nukkeja. Isollekin räpylälle myydään upeita kenkiä ja vaatteita. Onhan se myös tavallaan hyväkin ettei voi käyttää samoja vaatteita, nukelle tulee oma tyyli ja varmaan inspiroikin enemmän kun on monen tyylisiä nukkeja. Älä stressaa rahanmenoa ensin vaan mieti mitä mahdollisuuksia ;).

    VastaaPoista
  4. Voi eiiii!!! Aivan mahdottoman ihana! <3 Voiko olla ihanampaa naisnukennaamaa? ;___; Ymmärrän ihastuksesi Nonoon täysin.

    Nono on kyllä vielä ihanampi kuin niissä myyjänsä kuvissa...! Kyllä näissä Volksin nukeissa vaan on jotain ihan erityistä, pakko myöntää... (sori vaan kaverit *huikkaa omille nukeilleen* rakastan teitä silti. ;3 )
    Mutta hurjasti onnea Nonosta~ Kunpa saisit kropan hänelle pian~

    Minusta on vain ihanaa, että Nonon pää on tuollainen iso, oikeastaan minulle oli pieni shokki että useiden BJDiden päät ovat niin pieniä. Olen hieman anime-mittakaavan aivopesemä. ;-)

    Jos tarvitset apua japanintulkkauksessa niin voin yrittää tulkata. Nuo tekstit jotka näkyy kuuluu näin;
    ekassa on vaan ihan "Nono - Talven lämmin hymy-versio"

    Kolmannessa kuvassa (jossa Winter smile makailee nukkupään kanssa) lukee;
    "Toisesta todellisuudesta tullut vieras - Super Dollfie.

    Kun enkelten maasta matka kaikkien luokse alkoi, sisarukset, jotka myöhästyivät hieman, nuo Pyhän Äidin palveluksessa olleet... Nono(t)"

    (tuosta palveluksesta en ole ihan varma, koska kuva on sen kanjin kohdalla suttuinen, enkä saa siitä selvää mutta muistuttaa tuota "palvelija"-kanjia ja kuulostaa loogiselta minusta... :''D Suokaa anteeksi sekavuus, kello on puoli kaksi yöllä, hihi.)

    Haa! Ilmoittaudun vapaaehtoiseksi mukaan tuonne Volksin SD-museoon ja Full Choice Roomiin... itseasiassa saatan olla keväällä pääsemässä *ehkä* Japaniin, joten olisi mielenkiintoista tietää onko lehdykässä mitään osoitteita tms. ohjeita miten noihin Volks-kohteisiin pääsisi? :3

    Minusta voi olla ihan hyvin keskenään eri mittasuhteisia nukkeja ja eri kokoisia. Tylsäähän se olisi jos kaikki olisivat kuin samasta muotista valettu. :-D Nonossa tosiaan on jotain Mikumaista, voisitkin hankkia hänelle sellainen Miku-tyylisen peruukin, kun tyttö noin hienosti sopii eri tyylisiin hiuksiin~

    Aivan ihana tulokas~ Tykkään hirmuisesti~

    VastaaPoista
  5. Lehdykässä oli kuin olikin osoite Volksin kohteisiin. Kiotossa vaikuttaisivat olevan. En muuten arvannut että teksteistä saisi selvää! Yritän tänään kuvailla lisää lehteä jos viitsit Spica suomennella.

    Nonon tuleva tyyli tulee olemaan mielenkiintoinen projekti löytää. Eteenkin sen jälkeen kun eilisiltana huomasin että silmät on liimattu kiinn päähän! Eli ihan pienellä vaivannäöllä ei silmien väriä vaihdeta. Volksin fullset on näköjään tarkoitettu pysymään itsensä näköisenä.

    Näin viime yänä untakin Soomin Felsistä ja Nonon uudesta vartalosta. Unikaan ei tuo helpotusta nukkepohdintoihin ; )

    VastaaPoista