Restauranta ja Animecon

Viime viikonloppu oli poikkeuksellisen täyteen ahdettu ohjelmaa. Animecon oli kerrankin lähellä, Jyväskylässä mutta samana viikonloppuna oli myös Resatauranta Kangasalalla. Mutta hyvällä suunnittelulla molempiin ehdittiin!

Lauantaina aamusta suuntasimme Restaurantaan Yutan kanssa.

Restauranta on Suomen suurin ja pisimpään järjestetty swap-tapahtuma. Pikolan koulun alueella on paitsi auton- ja moottoripyöränosia, myös keräilytavaraa ja antiikkia.

 Harrasteautoilla paikalle saapuminen kuuluu myös asiaan ja niille on varattu oma esittelyparkki aivan portin tuntumaan. Koska harrasteajoneuvo-sanaa ei ole tarkemmin määritelty, nähtävillä oli hyvinkin eri-ikäistä kalustoa.

Nykyään tuntuu että koneenosat ovat Restaurannassa vähemmistönä ja kahvikupit sekä design-lasi valtaavat yhä enemmän alaa. Hinnat eivät ole mitään markkinahintoja, joten mietin joka vuosi ostaako kukaan sitä ylihinnoiteltua roinaa? Onneksi joukossa on niitäkin jotka oikeasti tahtovat myydä eivätkä vaan ulkoiluttaa omia kokoelmiaan.

Mikäili mopoprojekti kiinnostaa ja aihioon on satsata rahaa, Restaurannasta löytyy. Myös harvinaisuuksia.

Edellisenä päivänä oli satanut ankarasti ja moni myyjistä oli lähtenyt jo silloin pois jäämättä toiselle päivälle. Ehdimme siis hyvissä ajoin takaisin ja Animeconiin.

 Restaurannan ostokset olivat kuitenkin hyvät! Yksi hyväkuntoinen joskin jouhihuoltoa vailla oleva G3-poni, vanha Schleichin hevonen sekä nukkekokoinen olkihattu.

Jyväskylän Paviljonki ja Messukeskus toimivat conin paikkana paremmin kuin mikään tähänastisista kokemistani. Ero Kuopion sokkeloiseen konserttitaloon tai Lahden pieneen Sibeliustaloon olivat merkittävät. Keli suosi conia sekin ja olen varma että cossaajat saivat uutta ja vanhaa sekoittavassa miljöössä hienoja kuvia.

Olin etukäteen henkisesti varautunut ikärajattomaan coniin eräänlaisena helvetin esikertanona jossa kirkuvat, puolipukeiset lapset töytäilevät ja roskaavat. Ilokseni olin väärässä. Väki käyttäytyi moitteettomasti ja yleisilme oli siisti alusta loppuun. Alkaako uusi conittajajuniorien sukupolvi oppia edellisten virheistä?

Koska Messukeskus on tarkoitettu suurten ihmismassojen tapahtumille toisin kuin konserttisalit, joka hetki oli väljää. Pari istujaa ei rappusia ruuhkauttanut ja leveät kulkuväylät pitivät huolen siitä, että aina oli vaivatonta siirtyä paikasta toiseen.

Oikeastaan ainoa farssi jonka havaitsin koski sunnuntain ohjelmaa isossa konserttisalissa. Tai pikeminkin sitä, miten heikosti jonottamisen organisointi tapahtui. Täysin turha ja aikataulua entisestään sotkeva oli myös salin tyhjentäminen pianokonsertin jälkeen. Mutta ehkä tästä opittiin?
Animenzin pianokonsertti oli hyvin kaunis enkä harmittele jonotukseen kulunutta aikaa. Ainoastaan tapaa millä asia hoidettiin.

Sunnuntai-iltapäivän cosplaykilpailut taas... Kun sali on vajaa, ei ehkä tarvitsisi niin hirveästi käyttää resursseja kulunvalvontaan ja salin tyhjentämiseen ohjelmien välillä.

Paricosplayn voittajapari on muuten kuvassa oikeanpuolimmaisina. Pokemon kuulemma ompeli myös sinitukkaisen orjuuttajansa puvun. Pokemonin itsensä puku oli ehkä paras näkemäni sitä lajia.

Pukuilijoita oli conissa muutenkin tosi paljon. Eikä yhtäkään paljasta harmaankalpeata takapuolta näkynyt. Iso plussa myös sille että cossaajat ovat kesästä huolimatta pitäneet muistissaan yleisen säädyllisyyden vaatimukset.

Sunnuntain vinyyliseurue. Kolme Dollfie Dreamia, yksi iso Azone ja yksi pikkuruinen Azone. Tämä kokoonpano pääsi mainostamaan myös hastagia #eikiusata mikä oli monella tasolla tosi hieno juttu.

Olin ensimmäistä kertaa ison nuken kanssa conissa ja kaikki sujui hienosti kunnes sorruin ostamaan hirveän satsin mangapokkareita ja kädet uhkasivat loppua kesken. Onneksi on ystäviä jotka vahtivat Yukia kipittäessäni viemään kirjakuormaa autolle.

Autolle pääsy ei ollutkaan ihan helppoa sillä parkkipaikan oli ottanut päiväunipaikakseen poikue suloisia pörheitä lokinpoikasia joilla ei ollut aikomustakaan siirtyä autoni ympäriltä. Ne sirkuttivat vienolla äänellä ja ympärillä kaarteli taistelulaivue emoja valmiina pommittamaan jokaista teoreettisesti poikasille uhkaksi olevaa. Diplomatialla siitä kuitenkin selvittiin vaatteet puhtaina.

Paviljongin ravintolassa oli kaunis nurkka-asetelma jonka bongasimme syömässä käydessämme. Ravintola saa isot pointsit kauttaaltaan. Ensin se pystyi vastaamaan varoittamatta kauniisti sanottuna kimurantteihin ruokaongelmiini ja sitten henkilökunta vain naureskeli kun jäimme nurkkaan leikkimään nukeillamme.

Meillä oli Yukin kanssa molemmilla sunnuntaina olkihatut. Koska Yukin hattu oli vasta edellisenä päivänä hankittu, en ollut ehtinyt virittää siihen nauhoja. Kohtuullinen osa conia kuluikin hatun perässä pitkin lattioita kontatessa. Jälleen nähtiin että julkiselle paikalle ei lähdetä muuta kuin sellaisessa vaatetuksessa joka ei pudottele osiaan.

Minulla oli kaksi suunniteltua ostosta. Tahdoin pehmeän maskotin puhelimeeni edellisen kadonneen tilalle ja olin päättänyt ostaa Fruit Basketin osia jos niitä vastaan tulisi.
Eh hehheh heh.... Tulihan niitä. En ollut tajunnut ettei se sarja ollutkaan mikään simppeli kymmenosainen. Onneksi olivat kustantajan poistopöydässä joten hannoin tehdä hankinnan.

Suomili on japanilais-suomalainen yhteistyöprojekti Suomen Toisen Mailmansodan vaiheista, ilmiöistä ja henkilöistä. Ostin puhtaasti kannatuksen vuoksi sen lahjaksi talouden innokkaammalle sotahistorian harrastajalle. Eikä se ole hassumpi jos nyt ei mitään viihdettäkään. Mutta sota raskas aihe. Odotan josko sama tiimi saisi tehtyä samanlaisen version Japanin näkökulmasta. Tosin luulen että sitä saan odottaa kauan.

Katsokaa nyt miten kauniita! Taiteilija oli näitä itse myymässä ja hänellä oli sunnuntaina hyvä tarjous. Minulle olisi riittänyt tuo Nana yksistään, mutta kun samaan hintaan sai kolme niin kolme niitä nyt on. Sääli että materiaali on todella herkästi naarmuuntuvaa. En luultavasti uskalla laittaa näitä käyttöön ensinkään. Ajattelin laittaa uuteen figuurihyllyyni paikan, mihin voi ripustaa renksulla varustettuja maskotteja.

Kännykkään sopivaa pehmoa ei löytynyt, joten hankin kumisen. Utaprincen yllätyslaatikosta tuli Otoya. Ihan kiva sillä sarjan kuin sarjan punapäitä tulee yleensä suosikkejani, mutta tässä tapauksessa olisin ottanut ehkä mieluummin Reijin, Syon tai Ain.

Kaikki vaihtoehdot. Otoya tarvitsisi oikeastaan tuon Nanamin kaverikseen.

Kävi kyllä taas mielessä että joku tekee kyllä hyvän tilin roudatessaan Japanissa parin kolikon hintaista fanikrääsää Suomeen ja lisätessään hintaan 500%. Mutta ei pitäisi valittaa. Juuri tänään viimeksi Tullilaitoksen kanssa rimpuiltuani motvaatio tuontiostoksiin on pakkasen puolella. Hyvä vain että joku viitsii vaivautua.

Tämä lienee kuitenkin suosikkini! Eikö ole Nadjan näköinen? Aion ommella sen treeniliiviini. Siinä on jo vanhastaan 2 brodeerausmerkkiä karjakoirista.

Yhdennäköisyys on hämmästyttävä. Brodeerauskuvan tekijälläkin on varmaan karjakoira kotona.