torstai 7. heinäkuuta 2016

Kolmen päivän kuvat

Toivoin sadetta ja överiksi meni. Piha tulvii, laitumet ovat kohta pilalla eikä ruohokaan kasva.

Alisa jaksaa vain hymyillä. Ja mikäs on hymyillessä. Molemmat uudet Azoneni ovat jo matkalla! Riimin tapauksessa ilmoitettiin 1.7. että julkaisu viivästyy ja 4.7. oli tullut viesti että tilaus on shipattu. En tiedä olisiko tuon kolmen päivän viivytyksen takia tarvinnut mitään viestiä alun perinkään laittaa, mutta mukavaa että vaihteeksi näin! Luottamukseni Azonen julkaisuaikatauluihin parani hieman.

Olen käyttänyt sadekelit hyödykseni ja hoitanut kaikenlaisia asioita. Tiistaina tehtiin nopea visiitti Lahteen. Oli minulla nukkekin mukana, mutta rankkasateen vuoksi maisemakuvailua ei päässyt harrastamaan. Lahden huikea kirpparitarjonta ei tällä kertaa paria mangapokkaria kummenpaa tarjonnut, mutta Horzelta sain tarvitsemani mineraalikeksit ja alennusmyyntihupparin. Ajattelin sen olevan tosi paksuna hyvä talvella, mutta käyttöön se meni heti. Ihan kuin olisi syyskuu!

Tänä aamuna yritimme Alisan kanssa löytää jotakin kivaa kuvattavaa puutarhasta. Sade on hakannut kukat kurjaan kuntoon, vain akileijat jaksavat sinnitellä. Niisä ruokaillut märkä kimalainen ei tykännyt yhtään kuvattavaksi joutumisesta. Kimalaiset ovat jotenkin tosikkoa sakkia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti