perjantai 18. joulukuuta 2015

Joulukalenterin 17. ja 18. luukku

Okei, taas tuplaluukku. Tällä kertaa minulla ei ole mitään jännittäviä uutisia, eilen oli vaan liian kiire. Mahdoton keli vielä hidasti kaikkea.
Ehdin jo iloita sataneesta lumesta, mutta yön aikana oli muuttunut suojakeliksi ja nyt sataa taas vettä. Härkäpäisesti kävin kyllä ulkona ottamassa muutaman kuvan, mutta ei niistä hääppöisiä tullut. Se, että nuket seisovat valkoisessa aineessa ei vielä tee kuvista lumikuvia :(

Edes keskipäivällä ei ole hetkeä milloin voisi sanoa olevan päivänvaloa. Laskin että vielä on viisi päivää talvipäivänseisaukseen. Kai sen nyt vielä kestää mutta koville ottaa.


Olin ajatellut näitä kahta sisaruksiksi, mutta en oikeastaan tiedäkään. Eivät ole oikeastaan samaa skaalaa laisinkaan.

Mutta muuten oli kyllä hauskaa kuvailla näitä kahta pökkelöä yhdessä. Kumpikaan ei juuri posetuskyvyillään loista. Eteenkään paksuissa talvitamineissa.

Siinä on nyt yhteiskuvassa 100% Volksin nukeistani. Minulla on kyllä epäilys että määrä saattaa jonakin päivänä kasvaa...

Nicolaksi tämä uutukainen sitten jäi. Ranskalaisen joulupukin Saint Nicholaksen mukaan tietysti. C-kirjain nimessä on kyllä vähän epäilyttävä. Antaa sellaisen epämiellyttävän tekohienostuneen säväyksen.

Oli kyllä pimeätä! Kuvista saa mielikuvan kuin ne olisi illan hämyssä kuvattu vaikka kello oli jotakin 11 aamupäivästä. Onneksi oli sentään kirkkaita värejä yllä että oli kameralla joku paikka mihin tarkentaa. NIcolakin muuten tarvitsisi lapaset...

Tässä vielä yksi video Superwomanilta.

4 kommenttia:

  1. Kuinka hauskat siskokset, toinen on lilliputti ja toinen jättiläinen. :D Meillä on jo sen verran mukavasti lunta että pääsee pulkalla kauppaan. Mutta ulkokuvia en oo vielä jaksanu ajatellakaan, ehkä sitten joulun jälkeen.

    VastaaPoista
  2. Nicola näyttää suloisen pieneltä tytöltä Nonon vieressä! :) Minusta nämä käyvät ihan riittävän hyvin samaan skaalaan kuvattaviksi, ei ainakaan minun silmään niin "riidelleet".

    Nicola on söpö nimi ja eräs söpöimpiä näkemiäni Volksin nukkeja ikinä. Olen niin hyvillä mielin nähdessäni sen nyt tuolla sinun nukkekatraassasi. :)

    VastaaPoista
  3. Kotoko: Olen niin kateellinen teille Oulun seudun lumista. Meillä on jäistä sohjoa ja siellä täällä kuraa :(

    Hih, Nicola on kyllä todella suloinen. Tuntuu kuin sen todella oli tarkoitus tulla tänne. Se on ensi hetkestä tuntunut tutulta ja omalta.
    Mutta kiivaan sorttinen tyttö se on! Saan pelkkiä murjotuskuvia siitä.

    VastaaPoista