sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Paluu arkeen

No niin. Joulu on juhlittu ja joulukalenteri saatu melko siivosti pakettiin. Tyypillistä on, että minulle tulee NYT mieleen juttuja jotka olisin halunnut kalenterissa toteuttaa. Pitää ehkä kirjoittaa ne ylös ensi vuotta varten?

Mutta tänään oli ensimmäinen nätti pakkaspäivä ehkä kuukauteen. Aurinkokin paistoi tovin. Koska jouduin ajelemaan asioilla, otin Hednarin mukaan siinä toivossa että ehtisin ottaa edes muutaman aurinkokuvan.

Hah, muistin vanhastaan että Motonetin pihaan paistaa puolen päivän aikaan aurinko kauniisti. Viimeksi kun kuvasin siellä tässä kohtaa oli ehkä metri lunta.

Nyt lunta oli ihan hippanen vain. Tosin enemmän sekin kuin mitä meillä on.

Motonetin piha ei ole mikään erityisen viehättävä kuvauspaikka, mutta tykkään tuosta maisemasta. Siitä on näköala laakson läpi Päijänteelle ja motarista siltoineen saa kivoja urbaaneja taustaelementtejä kuviin. Maalaisnukkeilija tykkää :)

 Motonetillä on aika paljon porukkaa ja kaikki niin kiireellä asioitaan hoitamassa ettei kukaan kiinnitä nukkekuvailijaan mitään huomiota. Varaosaliikkeen pihassa touhutaan muutenkin aina kaikkea epätavallista. Näitä kuvia ottaessani takanani olleeseen autoon äherrettiin paikoilleen uutta akkua.

Innostuin kovasti mahdollisuudesta saada aurinkoisia kuvia pitkästä aikaa. Tästä se lähtee etenemään kohti kevättä!



Olin ollut tosi kiltti tyttö, sillä joulupukki toi mieleisiä lahjoja. Myönnän kyllä avittaneeni hieman...
Olen etsinyt koko syksyn Ever After Highejä kaupoista. Turhaan. Sain siis pikkuisen hepulin nähdessäni muutaman Raven Queenin ja yhden ainokaisen Madeline Hatterin kaupassa, jossa en normaalisti ikinä käy. Totta maar nuket olivat täydellä hinnalla, mutta en enää siinä vaiheessa halunnut ottaa riskiä ettei niitä enää joulun jälkeen olisi. Nyt minulla on edes basic-Maddie jota eniten olen halunnut.

Vasemmalla oleva musta kirja on almanakka sitä harvinaista lajia, jossa on yksi sivu päivää kohden. Pidän tallipäiväkirjaa tällaisiin. Paitsi viime vuonna jolloin joulupukki ei tuonutkaan minulle tällaista almanakkaa. No, päätin ostaa sen itse. Mutten löytänyt. En mistään. En siis todellakaan mistään vaikka kiersin mahdolliset ja mahdottomat paikat. Myös ne joissa ei ollut kuluttajamyyntiä. Ei missään myyty almanakkoja joissa olisi ollut kokonainen sivu tilaa per päivä ja jotka eivät olisi niitä A4-kokoisia ja liian suuria.
En tiedä keneltä minä tämän saan aina lahjaksi enkä sitä, mistä tämä joku sen hankkii? Tällainen saa uskomaan joulupukkiin.

Olen suuri Tom of Finland-fani ja ilahduin kovasti huomatessani että Tomppa oli Finlaysonin joulukokoelman taiteilija. Pidän siitä ettei siellä mennä aina siitä missä aita on matalin. Kaikki kunnia Tove Janssonille mutta moni muukin suomalainen taiteilija ansaitsee lisähuomiota ja kodintekstiilikokoelmia.
Ostoskassi oli pakkohankinta. Ainoa miinus on, että se on minusta hintaansa nähden hiukan ohut ja heppoinen. Ajattelin hankkia silitettävää tukikangasta ja tehdä siitä siihen vuoren joka lisää kestoa ja tukevuutta. Samalla voisi ehkä ommella suulle vetoketjun. Vaikka Tompan tyyliin sopisikin ehkä paremmin joku nahkaremmeihin perustuva kiinnitys?
Ei mahda minkään. Aina kun katson noita meripoikia alkaa päässäni soida Village Peoplesin In The Navy :D

2 kommenttia:

  1. Onnittelut siitä, että sait joulukalenterin kunnialla loppuun! Kannattaa kirjoitella ideoita ylös ensi vuoden kalenteria varten... itse ajattelin nyt kuvailla hieman myös "varastoon" että olisi vuoden päästä mistä nyhjäistä jos ei joulukiireiden keskellä ehdi kuvaamaan! :'D

    Tuo ensimmäinen kuva Hednarista on ihanan retro-henkinen. Tulee ihan mieleen jotkut 1970-luvun instant-kamerakuvat. Villapaita ja skottiruudut vievät ajatukset myös tähän aikakauteen.

    Oletpa saanu kivoja lahjoja! Mikä tuuri tuon Madelinen kanssa. Kyllä Joulupukkia pitää vähän auttaa, hänellä on niin kova kiire ettei aina muista tuoda kaikkia toiveita perille. ;)
    Tomppa-kassi on hieno! Onko tämä kuosi eri sarjaa kuin aiemmin julkaistut? Ja saakohan niitä aikaisempia vielä? On pitänyt ostaa, mutta ovat tosi kalliita! Olen odottanut että saisi alennuksesta jostain, mutta ei niitä ole koskaan tullut vastaan...

    Tosin Tomppa-lakanoita ja tyynyliinoja katsellessani käy mielessä, että koskahan saadaan söpöä tyttörakkautta kuvaavia kuoseja pyyhkeisiin ja liinavaatteisiin? Tasapuolisuuden nimessä. :)

    VastaaPoista
  2. Vastavaloon on ihana kuvata. Silloin saa juuri niitä kellertäviä retrokuvia joita esim. kaikki omat lapsuudenkuvani ovat. Kieltämättä Hednarin kuosit muutenkin ovat selvää seitkytlukua. Löytyisiköhän sille jostakin perhoslahjehousut?

    Minä uskon lujasti siihen että tässä iässä ei voi enää jättää joulupukin vastuulle mitään. Itse on hankittava se mitä oikeasti tahtoo.

    Tomppa-kuosiset jutut olivat kauhistuttavan hintaisia. Tahtoisin pyyhkeet mutta en sillä hintaa :/
    Kukahan suomalaistaiteilija tekisi sööttejä tyttörakkauskuvia? Ne olisivat kyllä aivan ihana ajatus. Mutta ei tule kyllä ketään mieleen. Tunnen kyllä nykytaiteilijoita kauhistuttavan huonosti.

    VastaaPoista