lauantai 9. maaliskuuta 2013

Lumimyrskyn enteitä

Muutama päivä takaperin otettu kuvasatsi joutui väistymään, jotta eilen naistenpäivänä sain julkaista söpömpää antia. Nyt on sitten tämän vuoro.
Aamulla oli myrskynnyt ankarasti mutta iltapäivästä puhkesi paistamaan kirkas aurinko. Ennenkuin ehdin kävellä suunnittelemalleni kuvauspaikalle, taivas kuitenkin peittyi uudelleen pilveen ja alkoi tuulla.

Ei paistanut enää aurinko, ei. Kuvauksetkin loppuivat lyhyeen, kun alkoi sataa rakeita.

Muutama kuva sentään ehdittiin ottaa vaikka kuvauspaikka oli mitä oli. Oli myös suojakeli ja lumipenkat olivat ihan märkiä.

Sinne, kohti Jyväskylää, häviää edellinen lumimyrsky.

Yhteen kuvaan saatiin hörökorvatkin esille.



Etelästä nousee uusi lumituisku. Dede tarkkailee kolmea korppia jotka tulivat häiriköimään kuvauksia.

Lumi oli märkää ja inhottavaa. Pakko oli yrittää etsiä paikkoja joissa nuket kastuivat niin vähän kuin mahdollista.

Likanaama. Tuo pipo on ensimmäinen virkkaamani myssy. Tein sen silloin kun Dede saapui kierivänä irtopäänä vuonna 2009.

Ekku esittää, miten ankarissa olosuhteissa kuvausretki suoritettiin. Märkää oli!

4 kommenttia:

  1. Hauskaa että esität talvesta tämän todellisen puolen eikä aina vain ole sellaisia "idyllinen paisteisa talvipäivä"-taustoja. :-) Hiiri sopii mainiosti harmaan ihonsävynsä kanssa näihin kuviin~ Korvat; <3

    Dedellä on muuten ihanan väriset hiukset. Noiden havukuvien johdosta tulee mieleen ihan joku pieni puun suojelushenki.
    Aww~ Suloinen partanaama kettuterrieri... mahtoi olla kuva lumipaakkujen erottelu koirasta kuvaussession jälkeen. :-D

    VastaaPoista
  2. Heh heh. Minulle luonto tarjoaa aika harvoin mitään idyllejä. Mitä kauemmas yritän kävellä nukkeja kuvaamaan, sitä varmemmin joku kummallinen sääilmiö yllättää. Onneksi Hiiri todellakin sietää harmaata keliä keskivertoa paremmin.

    VastaaPoista
  3. Aah! Ihanat korvat harmaalla nukella. Suloinen tapaus. <3 Itse tykkäisin myös ottaa ulkona kuvia talvella, mutta siellä on märkää ja rankkaa viedä pieniä nukkeja uppoamaan hankeen. : <
    Ekku on hieno eläin. <3 Tulee ihan omat koiran kanssa lenkkeilyt mieleen, kun piti ottaa jaloista ja rinnuksista tuollaisia paakkuja pois. : D

    VastaaPoista
  4. Suojakelit on syvältä. Pitäisi vain pakkaskelit!

    VastaaPoista