Liftaten Provinssirockiin

Toin nukeille kirpparilta kolmen euron pussillisen randomeita nukenvaatteita.

Mihinkä sitä ollaan lähdössä noin tyylikkäänä Koron?

Liftaamalla Provinssirockiin!?! Ja sinäkin Tsukiha! Vain minun kuolleen ruumiini yli. Todella huono idea!

Hei peace.... Me vaan pelleiltiin. Älä ota aina kaikkea niin tosissasi....

Ei teistä voi ikinä olla ihan varma.... Te sitäpaitsi paleltuisitte sinne noissa hepeneissä.

Alppiruusupuistossa

Olimme suunnitelleet ystäväni Petunian kanssa lähtevämme johonkin kuvailemaan nukkeja kun sunnuntaiksi sattui vapaata ja kivaa keliä yhtä aikaa. Löysimmekin mitä hienoimman retkikohteen kun näin kälyni ottamat hienot kuvat Mäyrämäen alppiruusupuistosta.

Puisto osoittautui täydelliseksi nukkekohteeksi. Se on pieni, intiimi ja kukinta on ihan sanattomaksi vetävää. Vanhimmat rhodot ovat 70-luvulta ja kooltaan kesämökin kokoluokkaa. Muhkea kukinta täyttää koko pensaan ylhäältä alas asti. Alppiruusut eivät myöskään tuoksu, joten rhodopuisto sopii vierailukohteeksi myös allergikoille ja tuoksuherkille.
(Eikö muuten rupeakin tätä kuvaa katsoessa tuntumaan, että Airam on kuitenkin poika? Kaunottaret sen kahta puolen kuuluvat Petunialle ja ovat toimineet innoittajinani omaa Kikipoppia hankkiessa.)

Noloa mutta totta: en ollut koskaan aiemmin käynyt kotikaupunkini alppiruusupuistossa. No, se tuli nyt korjattua.

Alppiruusupuistoja on monissa kaupungeissa. Esimerkkinä vaikkapa Kotka jonka puisto on ollut haaveilukohteeni jo useamman vuoden. Sillä kaupungilla on 2000 rhodoa jotka tosin ovat kaiketi istutettu kolmeen eri puistoon.

Muhku kukinta kannattaa kevyemmän nuken painon. Kukkia on kymmenittäin samassa tertussa ja rykelmiä on vierivieressä.
Nyt on juuri oikea aika vierailla alppiruusupuistoissa. Osa vasta aloittelee kukiintaansa, mutta ainakaan näillä korkeuksilla mikään ei vielä ollut ehtinyt lopettaa.

Pikku puistoa halkoivat pitkospuut ja polut joita kulki sinne ja tänne. Viime vuosina puistoon on istutettu myös muita, pääosin kaukoidästä tuotuja puulajikkeita jotta niiden selviämisestä Keski-Suomen korkeudella saataisiin tietoa. Tuolla voisi olla kaunsta myös syksyllä kun pienet erikoisvaahterat ja katsurat ovat ruskaväreissä.

Aikakin oli mukana. Eikä sillä vieläkään ole kesäisempiä vaatteita...

En mahda minkään ajatukselle että nuo valtavat, ärhäkän väriset kukkapilvet nukkejen takana ovat aika happoisa näky.

Aika ja Petunian Koron Kotalammen rannalla. Kotalammen liikuntapuisto on ihan kiinni alppiruusupuistossa ja sen opasteilla puistonkin löytää. Puisto on myös kirjaimellisesti kiinni Jyväskylä-Keuruu-tiessä, joten sinne päästäkseen ei ulkopaikkakuntalaisenkaan tarvitse pelätä eksyvänsä.

Tuonelan Virralla

Sattui hassu keli. Satoi ja paistoi yhtä aikaa. Odotimme sateenkaarta mutta se oli selkämme takana.

Onneksi Hauturi on komea kelissä kuin kelissä.

Itse asiassa sen ihon sävyä ja arpia tuntuvat korostavat kaikki nämä merkilliset kelit.

Herra saisi hankkia itselleen uimahousut tai edes alushousut jos mielii uimaan. Tosin tällä rannalla se ei onnistu.

Eli nakuilukuvat jätetään kertaan kun keli on sopivampi. Tai sitten hankitaan ne uikkarit.

Juhannustaikoja

Heh, otsikkoon liittyy luultavasti vain minua huvittava sanaleikki sillä minulla on hevonen nimeltä Juhannustaika. Joka muuten ei esiinny kuvissa *blush*

Tämä juhannus vietettiin tulisissa merkeissä. Parhaimmillaan roihusi kolmekin kookasta kokkoa kun poltimme pois viime talven hakkuiden jätteitä jotta hevoset pääsisivät laitumeen turvallisesti. Harvoin on tilanteita joissa en nukkea kuvaa, mutta nyt oli liian kuumaa ja likaista sekä nukelle että kameralle.

Pakko oli päästä vesille viilentämään polttavia poskia ja kärventyneitä kulmakarvoja. Pikaveneen kyyti hirvitti alkuun Pauliaa.

Mutta paremmin tuo vesillä näytti viihtyvän kuin allekirjoittanut jolle vesillä olo on aina pelottava kokemus.

Maata näkyvissä! Pikkujoella kävelyvauhtia eteneminen on enemmän minun makuuni.

Juhannus on yksi neljästä maagisesta hetkestä vuodessa ja silloin perinteisesti tehdään rakkauteen ja avioliittoon liittyviä taikoja. Seitsemän kukkaa tyynyn alla on ikuinen klassikko. Olen tässä pohtinut, voiko kimppuun valituilla kukilla vaikuttaa myös kumppanin ominaisuuksiin? Myrkyllinen niittyleinikki ja hirmuhallitsija, ylikorea lupiini nyt ensinnä tulivat mieleen kukista joita en juhannuskimppuun sitoisi. Koska Paulia (joka on minusta vielä liian nuori tällaiseen!) tahtoo kiltin ja suloisen kullan, käytimme ahomansikkaa ja pehmeitä niittykukkia.

Kimpusta tuli nätti!
Moniko muistaa tai tietää että juhannus häiden suosituimpana viettoaikana pohjautuu juuri siihen juhannuksen taikaan eli keskikesän maagisimpaan hetkeen jolloin avioliitolle on mahdollisuus saada suurin mahdollinen onni seurakseen?
Nykyään juhannushäitä ei enää juuri vietetä koska sukulaiset ja ystävät ärtyvät jos joutuvat jättämään muun juhlinnan väliin. Se on vähän sääli. Ei ihme että avioerotilastot ovat niin masentavaa luettavaa.

Lipoca märässä puutarhassa

Viime talvena minulle saapunut Dal Lipoca ei ole saanut kovinkaan paljon kamera-aikaa tähän mennessä. Nyttemmin kyllä yritän korjata tilannetta.
Tänään oli pisarafanin suosikkikeli ja vietin kameran ja nuken kanssa pitkän tovin erilaisten kukkivien pensaiden alla rymyten.

Lipocalla on upeat huulet ja jopa Daliksikin epätavallisen myrtsi ilme.

Olen niin innoissani sen kasvoista että pisarat jäivät liki kokonaan huomiotta.Lipoca myös katsoo kyselemättä kohti.

Mutta ilme säilyy yhtä pahana kuvakulmasta riippumatta.

Oli tosi märkä päivä. Jouduin useampaan otteeseen kuivailemaan sekä nukkea että kameraa. Odotin hartaasti pientä auringon pilkahdusta joka olisi saanut pisarat kimmeltämään, mutta turhaan.

Pisara päälaella :D

Ruoho oli niin pitkää ja märkää, että seisoskelukuvat jäivät väliin. Huomasin asian vasta kuvia koneelle ottaessani. Harmi sinällään, Lipocan stockin mukana tulee niin jyhkyt saappaat että sen on mahdollista seistä tukematta ainoana Daleistani. Joliella kampaus painaa liikaa ja Marettin polvilla ei tee pystyasennossa mitään.

Lohdutuksena yksi pisarakuva ilman nukkea.

Bonuskuvina pari kuvaa Airamista Lahdessa Desucon-viikonloppuna

Lahden satamassa. Eteenkin lauantaina keli oli suurenmoinen. Jopa turhankin hikevä. Luulin olevani kevyesti pukeutunut mutta vieläkin vähemmällä olisi pärjännyt.

Conissa. Desucon oli tänä vuonna jotenkin väljehtynyt. Ohjelma ei jaksanut itseäni sytyttää, myyntisalissa kaikki tuntui jo moneen kertaan nähdyltä ja kirpputorialueella oli samat pokkarit samaan liioiteltuun hintaan kuin tammikuun Frostbitessäkin.
Ystävien näkeminen on aina ihan parasta, mutta noin ylimalkaan minusta tuntuu että conirintama kaipaii jotakin tuoretta itseensä. Luulen että jätän sekä Animeconin että Traconin väliin ja annan ajan hiukan kulua. Jos sitten coniit taas alkaisivat innostaa?

En ottanut muuten kuvaa ostoksistakaan *blush*. No se täytyy korjata mutta vähiin jäi. Viisi pokkaria ja jotakin pikkusälpettä.

Omenankukkamiitti

Ehei, en suinkaan ole hylännyt blogiani. Pelkään yhä että vanhempaa sisältöä sieltä katoaa, mutta sain tehtyä sovun vuosien tauon jälkeen Flicrin kanssa ja huomasin että suurin osa vanhinta kuvamateriaaliani on siellä tallessa. Koska kaikki munat eivät olleet samassa korissa, uskallan taas ehkä hiukan rennommin suhtautua blogiinkin.

Mutta asiaan: Eilen oli Jyväskylän perinteinen omenankukkamiitti. Arvoimme päivää ja kellonaikaa viime hetkiin saakka, mutta meillä oli onnea. Emme saaneet niskaamme ainuttakaan ympärillä vaanineista sadepilvistä.

 Itse asiassa oli liiankin kuumaa ja kirkasta. Alkuun varjot olivat aivan liian jyrkkiä ja jouduimme varjelemaan hartsisia nukkeja liialta valolta.

Tältä näytti leirimme pahimman paahteen aikana. Onneksi oli noita sadevarusteita! Sääli ettei aurinkovoidetta kuulunut kenenkään varusteisiin... Poltin käsivarteni aika lahjakkaasti vaikka olin yrittänyt suojata niitä.

Minulla oli mukanani vain kevyt kuorma nukkeja sillä olin todellakin varautunut sateeseen ja mahdolliseen rivakkaan evakuoitumiseen. Hartseja ei ollut ketään, ainoastaan Riimi, Len ja uusi Kikipoppini Airam.

 Tajusin juuri että Airamin saapumiskuvat jäivät aikanaan kokonaan laittamatta mihinkään! No lyhyesti: arvoin kauan tämän vaalean ja sen tummatukkaisen sisarnuken välillä. Pidin tätä liikaa hehkulamppua muistuttavana josta sille jäi ilkeä työnimi Airam. Nyt olen yrittänyt löytää fiksumpaa nimeä turhaan. No, sukupuolineutraali Airam ei ehkä ole tälle oudolle tyypille yhtään hullumpi nimi.

Airamin saapumiseen liittyi pientä mielipahaa, sillä se katkaisi käsivartensa suunnilleen heti paketista tultuaan. Sain sen korjattua mutta aika urakka siinä oli. Nivelet ovat muutoinkin löysät ja tyypillä on taipumusta pudotella kämmeniään. Azonen heikko nykylaatu näkyy valitettavasti myös näissä kalliimmissa nukeissa.

 Len ja yleisnäkymää Survon Omenatarhasta. Joka vuosi kukinnan aikaan puisto täyttyy ihmisistä. Valitettavasti viime aikoina puistossa ovat käyneet myös oudot lennokkiharrastajat joiden radalle nuo oranssit härpäkkeet kuuluvat. He veivät aika tavalla tilaa puistosta ja aiheuttivat lujaa kulkevine lennokeineen ikäviä vaaratilanteita. Normaalisti tuo puisto on varsin tyhjä joten olisi toivonut lennokkiväeltä pientä pelisilmää sen vilkkaimman viikonlopun suhteen. Se ei ehkä ole oikea aika lennättää sataa kulkevia härveleitä julkisella paikalla.

Tämä tumman pinkein kukin kukkiva omenapuu on suosikkini joka vuosi. Kunnes käyn kuvailemassa sen ympärillä ja saan hirveän päänsäryn sen tuoksusta. Todella voimakas!

Tänä vuonna voikukkamerta puiden alta ei oltu trimmattu, joten jouduimme tekemään kitkemisoperaation saadaksemme keinut kiinni ja käyttöön. Ne ovat kyllä niin hauska elementti että ovat kaiken vaivan arvoiset. Tosin Len näyttää siltä että tuntee itsensä liian vanhaksi keinumaan...

Nuken ja omenankukkien integroiminen samaan kuvaan ei aina ole ihan yksinkertaista. Vaikka kukat olisivat matalallakin.

Kikipopit ovat perinteisest todella huonoja istujia, joten yllätyin iloisesti siitä, miten pontevasti Airam istui sekä keinussa että puussa. Se otti yhden dramaattisen loikan alas puusta, mutta siitä selvittiin irronneilla kämmenillä.

Riimillä ei sen sijaan ollut mitään ongelmia istua puissa ohuillakaan oksilla. Toisin kuin kotona, nämä puut on leikattu mukavan mataliksi ja kukat ovat kivasti kuvauskorkeudella.

Parhaat kuvat syntyvät tiimityöskentelyllä.

Len ja velipoika. Ei mitään yhdennäköisyyttä vaikka kyseessä on kuitenkin sama moldi! Maalaispoika ja kaupunkilaispoika :D

Minulla on ollut suhtautumisvaikeuksia Kikipoppeihin ja olen kokenut Airamin kuvaamisen vaikeaksi. Sitten se välillä yllättää ja vilauttaa suloista puoltaan.

Suloisia Azonen uusia kisulityttöjä. Näin näitä ensimmäistä kertaa. Harmi että miitin loppuvaiheessa laiskuus iski ja perinteinen nukkejen ryhmäkuva jäi ottamatta.

Kiitos kaikille miitissä olleille! Kesän aikana voisi yrittää järjestää uudestaan ulkoilmamiitinkiä johonkin.

Talviauringon Lilja

Kelit yrittivät parhaansa mukaan torpata yritykset kuvailla Liljaa ulkosalla, mutta sitkeys palkittiin.

Se tietty päivä oli keliltään lähinnä suurenmoinen.

Ainakin jos sattuu tykkäämään kirkkaasta vastavalosta. Olimme Liljan kanssa jäällä aamukahdeksan pintaan työmatkan varrella ja jo silloin aurinko oli korkealla.

Tässä kelissä tarvitaan suuret suojakertoimet. Ole Lilja varovainen!

Olisimme halunneet lähteä jäätietä pidemmällekin ja motivaatio kääntyä takaisin työmatkalle ei ollut suurensuuri...

Jos oli aamun valo julma ja kova niin iltapäivällä Riihivuoren laella se vasta jyrkät varjot heittikin!

Kuten kuvien maisemasta näkyy, ei täällä ole enää kummoisesti lunta missään. Oli ihan viimeiset hetket saada kuvattua Liljaa lumisissa maisemissa.

Jos nyt ei ollut kummoisesti lunta niin ei ollut kyllä ihmisiäkään. Olimme Liljan kanssa laskettelukeskuksessa käytännössä kahdestaan.

Varjossa.

Lilja lähti alkuviikosta kohti uusia seikkailuita. Minulla on vielä yksi kuvasarja odottamassa retkistä Liljan kanssa. Yritän saada senkin esille ensimmäisen tilaisuuden tullen.