tiistai 20. kesäkuuta 2017

Lipoca märässä puutarhassa

Viime talvena minulle saapunut Dal Lipoca ei ole saanut kovinkaan paljon kamera-aikaa tähän mennessä. Nyttemmin kyllä yritän korjata tilannetta.
Tänään oli pisarafanin suosikkikeli ja vietin kameran ja nuken kanssa pitkän tovin erilaisten kukkivien pensaiden alla rymyten.

Lipocalla on upeat huulet ja jopa Daliksikin epätavallisen myrtsi ilme.

Olen niin innoissani sen kasvoista että pisarat jäivät liki kokonaan huomiotta.Lipoca myös katsoo kyselemättä kohti.

Mutta ilme säilyy yhtä pahana kuvakulmasta riippumatta.

Oli tosi märkä päivä. Jouduin useampaan otteeseen kuivailemaan sekä nukkea että kameraa. Odotin hartaasti pientä auringon pilkahdusta joka olisi saanut pisarat kimmeltämään, mutta turhaan.

Pisara päälaella :D

Ruoho oli niin pitkää ja märkää, että seisoskelukuvat jäivät väliin. Huomasin asian vasta kuvia koneelle ottaessani. Harmi sinällään, Lipocan stockin mukana tulee niin jyhkyt saappaat että sen on mahdollista seistä tukematta ainoana Daleistani. Joliella kampaus painaa liikaa ja Marettin polvilla ei tee pystyasennossa mitään.

Lohdutuksena yksi pisarakuva ilman nukkea.

Bonuskuvina pari kuvaa Airamista Lahdessa Desucon-viikonloppuna

Lahden satamassa. Eteenkin lauantaina keli oli suurenmoinen. Jopa turhankin hikevä. Luulin olevani kevyesti pukeutunut mutta vieläkin vähemmällä olisi pärjännyt.

Conissa. Desucon oli tänä vuonna jotenkin väljehtynyt. Ohjelma ei jaksanut itseäni sytyttää, myyntisalissa kaikki tuntui jo moneen kertaan nähdyltä ja kirpputorialueella oli samat pokkarit samaan liioiteltuun hintaan kuin tammikuun Frostbitessäkin.
Ystävien näkeminen on aina ihan parasta, mutta noin ylimalkaan minusta tuntuu että conirintama kaipaii jotakin tuoretta itseensä. Luulen että jätän sekä Animeconin että Traconin väliin ja annan ajan hiukan kulua. Jos sitten coniit taas alkaisivat innostaa?

En ottanut muuten kuvaa ostoksistakaan *blush*. No se täytyy korjata mutta vähiin jäi. Viisi pokkaria ja jotakin pikkusälpettä.

2 kommenttia:

  1. Ohhoh, en edes muistanut että sulla on Lipocakin. :O Tykkään Daleilla juuri tuollaisista vähän vahvemmin laitetuista huulista, tulee mieleen yläasteikäiset ensimmäisessä rock-konsertissaan. :D

    VastaaPoista
  2. Lipoca ja Byulini Paulia tulivat viime talvena ja niitä on kieltämättä tullut kuvailtua liian vähän.
    Minäkin tykkään kun Dalissa on sekä väriä naamassaan että asennetta! Minua ei haittaisi vaikka julkaisisivat räväkämmin meikattuja Pullippejakin niiden pastelliprinsessojen sijaan.

    VastaaPoista