lauantai 10. joulukuuta 2016

Joulukalenterin 10. luukku

Tummia tyttöjä ja joulupalloja tällä kertaa.

Bätiksen ihonväri on todella hankala kuvata keinovalossa. Siihen tulee ikävä oranssi sävy vaikka mitä tekisi.
Pääasiassa Bättis kuitenkin kärsii kuvausajan vähyydestä peruukkinsa vuoksi. En millään tahtoisi vaihtaa sillä väri on täysin originaali, mutta frizzaantuneet kiharat eivät enää hoidolla ja asettelulla kauniiksi muutu. Saapi nähdä joutuuko tässä suoristusprojektiin? Leikatakaan en tahtoisi. Tunnen yhä syyllisyyttä Froggyn peruukin katkaisusta.

Solinaa ei häntäkään ole taidettu nähdä kokonaisena blogissa. Tarkoitus oli tehdä hänen kroppansa saapumisesta ihan oma postauksensa, mutta se jääköön. Voihan olla että sen vielä innostun tekemään mutta en aio malttaa piilotella nukkea siihen asti.

Minulla kävi hyvä onni ja sama henkilö jolta ostin Solinan pään möi minulle myös sille sopivan kehon. Näitä Withhdollin SD-kokoisia nukkeja ei vielä kovin kauan ole tehty eikä Suomessa ihan mahdottoman montaa isoa harmaata Withdollin rouvaa ole. Oli siis huippujuttu että kroppa ylipäätään löytyi ja ekstrahienoa että se oli niin lähellä että saatoin noutaa sen nyrkkipostina ilman postitteluja.

Sitä tyytyväisempi olen kun nyt vaikuttaa siltä, ettei Withdollilta ole ihan lähiaikoina tulossa uutta erikoisväristen vartaloiden eventtiä. Minähän mietin hybridin tekemistä, mutta loppuviimein näin on paras. En ole ollut oikein tyytyväinen yhteenkään hybridiin joita minulla on tai on ollut.

"Kelpuutan pallon. Saat luvan käyttää sitä somisteena."

Solinalla ei ole vielä oikein mitään omaa. Onneksi tuo hiukan sitä ajatellen hankittu Dollfie Dreamin kiinalaismekko sentään sopii. Kleopatra-tyylinen musta polkka näyttää miellyttävän nukkea itseään vaikka se riiteleekin vaaleiden ripsien kanssa. Huomasin useimpien talossa olevien SD-kokoisten peruukkien olevan liian tuuheita tuohon siroon naamaan. Lisäksi normaali kasin peruukki tuntuu hintsun suurelta muutenkin.

Huomenna ei näillä näkymin ole tulossa joulukalenterin luukkua. Lähden Helsinkiin Messukeskuksen koiranäyttelyyn ja voi olla että kotiinpaluu menee myöhäiseksi.

4 kommenttia:

  1. Voi miten ihana Solina onkaan, mikä persoonallinen nenä! Upea kaunotar.

    VastaaPoista
  2. Solina on kaunotar, ja parhaiten se oman firman kroppa sille sopineekin, eipähän tarvitse pelätä, että kellastuu eri tahtiin tai muuta.

    Bättis on kyllä tosi kaunis myös. Ihana nähdä näitä hieman erilaisempia Pullipeja aina välillä. :) Tummat huulet ja hammashymy ovat niin somat ja persoonalliset.

    VastaaPoista
  3. Nämä ovat kyllä molemmat upeita! Bättis on aivan älyttömän ihana ja persoonallinen Pullip! <3

    Wow, minusta tuo musta polkka tuo Solinan persoonan hienosti esiin ja kehystää nuken kasvot hienosti. Minusta valkoiset ripset ja tummat hiukset toimivat hyvin yhdessä. Erilainen yhdistelmä ja erottuu edukseen massasta.

    VastaaPoista
  4. Upea on Bättis!

    (Tavotanko sut tätä kautta; pullipsuomessa laitoin sulle viestiä pari päivää sitten...)

    VastaaPoista