keskiviikko 24. elokuuta 2016

Seitsemän kuvaa

Nyt meni laskut kesäkuvahaasteen suhteen sekaisin. Viime viikkoon sain sinniteltyä ja sitten sotkeuduin. Pitää tehdä pientä laskutoimitusta ensi tilassa.
Mutta yhtä kaikki: viime viikon lopun ja tämän viikon alun kuvat. En ehtinyt tehdä miittiostoksista kokonaista juttua kun tavarat hajaantuivat käyttöön, mutta ainakin tässä postauksessa niitä vilahtelee.


Dede omenapuussa.

Maretti vaaleanpunaisissa. Mekko kuuluu Yukin päässä nähdyn preeriatyylisen hatun kanssa yhteen. Tämä on miittiostoksia.

Blogger käyttäytyy muuten taas hyvin oudosti. Katsotaan mikä on lopputulos?

SD-kokoiset Ressusukat miitistä. Hurjan suloiset. Näiden kanssa pitäisi löytää tyttömäisempi mekkokin.

Magdalena vaihtoi taas pitkästä aikaa ilmettä. Tämä nukke on mysteeri sillä se on aina ihan itsensä näköinen eikä peruukin, silmien tai minkään muuttaminen vaikuta yleiseen nyrpeyteen.
Paita on miitistä Nicolaa ajatellen hankittu, mutta eipä tuo ehtinyt paitaansa edes nähdä.... Peruukki ja silmät ovat ihan toista nukkehahmoa ajatellen olemassa, mutta jos Magdalena ne tahtoo niin mikäpä siinä. Nuo glitteriset hyrräsilmät ovat aika creepyt mutta Magdalenalla on näköjään kyky lannistaa agressiivisemmatkin värit.

Magdalenan arkisilmät ja Nicolan alkuperäisen peruukin taas ryösti eräs yhä kehoton henkilö. Olen ihan tuskissani Solinan kroppaongelman suhteen. Tahtoisin sen niin kovin kokoon, mutta vaihtoehdot joita on tarjolla eivät houkuttele : /
Mutta se mikä on jännittävää on Solinan väri. Se on muuttunut harmaasta violetiksi. Olen neljä päivää yrittänyt kuvata sen todellista ihonsävyä siinä onnistumatta. Tämä ulkona puolivarjossa otettu kuva ei ole lähelläkään totuutta. En käsitä onko pään väri muka purkkinsa pimeydessä voinut muuttua, vai onko kyseessä vain valon tuoma harha?

Viikonloppuna oli Autotalon perinteinen Rompetori. Tsukiha kokeili Sweet Neatin neulomaa uutta mekkoaan joka istui kuin valettu.
Keli muuttui yllättäen taas aurinkoiseksi ja lämpimäksi. Mukavaa ettei kesä vielä ollutkaan kokonaan ohitse!

Hednaria harmittaa että vaikka kesäkeli palasi, vedet jäivät kylmiksi. Ei enää uimaan tänä kesänä.


3 kommenttia:

  1. Magdalena on kyllä tosiaan jännä tapaus, sillä en olisi edes kiinnittänyt huomiota noihin (järjettömän huomiotaherättäviin) silmiin ilman erillistä mainintaa tai tarkempaa syventymistä. En tiedä, monenko nuken kanssa noita voisi olla mitenkään huomaamatta! ;) Jäin vain katsomaan hiusten kaunista väriä ja paitaa.

    Dede sopii aina yhtä hyvin puuhun, ja oli hauska nähdä, että preeriamekkokin löysi sopivan käyttäjän! Tuon harmaan mekon mallista tuli tosi kiva, taidan tehdä niitä lisää eri väreissä Etsyyn näin syksyn lähetessä.

    Ja erikoinen tuo Solinan tapaus myös! Voisi ennemmin kuvitella, että violetti harmaantuu kuin toisin päin, mutta ehkä se kuitenkin on sen verran muuttunut, että sävyn väri on vaihtunut? Tuollaisilla väreillä on se ongelma, että mikään muu kuin oma kroppa ei ehkä sitä täydellistä värimätsiä tee... Toivon kyllä, että keksit sille jotakin, että saisit tytön kokoon!

    Viimeinen kuva on tosi hieno otos! Tykkään kovasti heinistä ja varjoista, jotka saavat todellisuuden jotenkin hämärtymään. Kuin jokin myyttinen maailma jossa Hednar istuskelee niin tyynenä.

    VastaaPoista
  2. Hienoa kun olet jaksanut sinnitellä ja pysyä kesähaasteessa mukana! Hienoja kuvia oletkin kesän aikana saanut, ihan kateeksi käy kun itse en ole ehtinyt kuvaamaan... :<

    Magdalenan uusi look on todella upea! <3

    VastaaPoista
  3. Olen muuten huomannut, että monissa kameroissa juuri violetin eri sävyt on hankalaa saada toistumaan oikeanlaisina valokuvissa. Kamera ei jostain syystä havaitse violettia siten kuin ihmissilmä sen näkee.

    VastaaPoista