maanantai 2. toukokuuta 2016

Deden uusi naama

Dede saapui viime miitin aikaan kotiin pitkältä reissultaan. Vasta nyt se alkaa muistuttaa sitä Dedeä jonka olen mielessäni aina nähnyt. Iso halaus ja kiitokset faceupin maalanneelle Duskmindedille!

Hankin viikonloppuna uuden kameran (VIIMEINKIN!) enkä tietenkään vielä osaa käyttää sitä ensinkään. Kuvaaminen on lähinnä peliä siitä, kumpi meistä päättää tarkennuspisteestä.

Koska Dedellä on tukkaa enemmän kuin laki sallii ja kelikin oli tuulinen, suurin osa kuvista oli taiteellisia leijuvien karvojen tarkentelua. Rakastan tuota peruukkia mutta pari pinniä ei varmaan tekisi pahaa. Jos joku muistaa millä firmalla oli nukkekokoisia hiusneuloja, saa vinkata.

Koska uusi naama aikuisti Dedeä, seuraavaksi sille on etsittävä toinen keho. Kroppaprojektihan on ollut työnalla ns. "aina", mutta nyt kun kaikki muu olisi kunnossa, tahtoisin tähän asiaan jotakin tolkkua. Jo alusta asti Deden tinyksi jättimäinen pää on ollut tuossa kropassa liian suuren näköinen. Tämä nykyinen Resinsoulin tinykeho on todella sievä, mutta sitä on vaikea posettaa ja se vaatisi kannateltavakseen pikkuisemman pääkyn.

Sinivuokkoja. Kaikki kolme. Tietyömaan alta pelastamani sinivuokot lisääntyvät yhden kukan vuosivauhdilla. En ehkä elä näkemään sitä päivää kun niitä on mattona kirsikkapuun alla.

Löysän ja pehmeän kehon kanssa pelkkä paikoillaan istuminenkin on ison työn takana. Niin nätti kuin tuo kroppa onkin, en ikävöi sitä kun sen vaihdetuksi saan. Olen ajatellut hankkivani tuohon lötköön kehoon nukkupään jotta sen ei tarvitsekaan muuta kuin loikoilla rentona :)

Lähinkuva faceupista. Se on niin namunen <3 Muistuttaa suuresti Unidollin Dedestä tekemää punky-versiota joka oli ensimmäinen hartsinen johon ihastuin.

Tahdoin vahvan suun ja silmät jotka eivät katoa tuon ärhäkän peruukin alle. Sain tismalleen sitä mitä tahdoin. Nuo väliaikaiset akryylitkin miellyttävät minua siinä määrin, että tuskin ihan heti hankin niiden tilalle mitään. Eli nyt vain kroppaa etsimään.

3 kommenttia:

  1. Oi, ihana on kyllä tämä Deden uusi faceup ♥

    VastaaPoista
  2. Ompa kyllä onnistunut tämä uusi face up! :D TYkkään, hyvin soppii peruukkiin ja silmät tulee hyvin esiin myös. Eniten tykkään tuosta sinivuokkosten kanssa olevasta kuvasta. ^^ Se jäi jotenkin suosikikseni näistä.

    VastaaPoista
  3. Dede on kaunis ja uusi meikki vielä oikein vahvisti persoonaa! :) Minunkin suosikkini on suloinen sinivuokkokuva.

    VastaaPoista