sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Viuhka omenapuussa

Omenankukkasesonki alkaa olla parhaimmillaan. Muualla kuin omassa pihassani tietenkin... Meidän varjoisa pihamme on aina sen 2 viikkoa muuta seutua myöhässä. Masentavaa.

Nämä kuvat on otettu peltotöiden lomassa maalla. Sesonki on päällä joten siellä tulee vietettyä paljon aikaa.

Viime vuosi oli huono omenavuosi joten olen iloinen että tässä vaiheessa näyttää jo paljon paremmalta.

Iltavalo oli kirkas ja matala. Valkea Viuhka valkeiden kukkien seassa uhkasi kadota tykkänään.

Kuusiraajainen Viuhka antaa puussa jotenkin hämähäkkimäisen vaikutelman itsestään. Dollchateau on muuten tehnyt ihan oikean, kahdeksanraajaisen hämähäkkinukenkin. Sillä on hämärin alaruumis ja naisen yläkroppa.

Dc on nykyään suosikkifirmojeni joukossa. Heillä on kyky sekä shokeerata että herättää nukeillaan ajatuksia kerta toisensa jälkeen. He eivät ole sortuneet niin monia muita firmoja vaivaavaan vanhoilla suosikeilla ratsastamiseen ja yhdentekevien bulkkijulkaisuiden tuottamiseen. Arvostan tätän isosti.

Itse asiassa olen hiukan haaveillut toisen pienen Dollchateaun nuken hankkimisesta, mutta se on lykkääntynyt aina jonkun akuutimman tieltä. En ollut ajatellut hankkia uutta hartsia Solinan kroppaa enempää, mutta eikös se ollut niin että alle 40-senttisiä ei lasketa ;)

Tämä on näistä suosikkikuvani. Sain kuin sainkin Viuhkan kasvot esiin ja samalla omenan nuppujen vaaleanpunertava väri näkyy hyvin.
Viereisessä omenapuussa olisi punertavammat kukat, mutta se kohtasi Teksasin Moottorisahamurhaajan tavoin käyttäytyvän puunleikkaajan ja kaikki säilyneet oksat ovat liian korkealla. No, tärkeintä on että puu vaikuttaa toipuvan. Nähtyäni tuhon oletin sen olevan mennyttä.

Viuhkaa oli kivaa kuvailla pitkästä aikaa. Sillä ei ole vieläkään vaatteita alaruumiissaan, kuten näkyy. En vieläkään tiedä, mitä sille tahtoisin päälle? Kahdet shortsit ehkä?

Bonuskuvana hoitolapseni Rölli joka ei ollut yhtään poseeraustuulella.

5 kommenttia:

  1. Viuhka on minusta aivan ihana. Ja tämä sculpti DollChateaun nukeista onnistuneimpia! Muuten DCn nuket eivät ole vielä täysin vallanneet sydäntäni niin paljon että itselleni hankkisin mutta niistä on aina kiva katsoa kuvia.

    Se on kyllä totta että pointsit erikoisesta tyylistä ja ideoista DClle!

    Voi kun upeat kukinnot! Ja hoitodalmis on söpöläinen! <3

    VastaaPoista
  2. Ihana Viuhka ♥ Itekin tykkään DC:n nukeista juuri niiden erikoisuuden takia. Vähän aikaa sitten kotiutui Amos kyseiseltä firmalta, mutta tosiaan siltä puuttui peruukki ja vaatteet, niin niitä tässä odottelen, että pääsisin poitsua vihdoin kuvailemaan...

    Voi Rölli ^^ ♥

    VastaaPoista
  3. Viuhka on niin söpö ja veikeä, ja nuo omenenkukat aivan ihastuttavia! :) Itsekin kuvailin tänään kirsikkapuuta, mutta vienosti punertavat omenankukat ovat kauniimpia.

    VastaaPoista
  4. Omenapuissa, eteenkin tässä yhdessä on tänä vuonna huikea kukinta. Sitä on ihan ilo kuvailla ja kukkaiskuvia on siis luvassa lisääkin.
    Viuhka kiittää kehuista. Tein tänään hiukan laskelmia ja saa nähdä joutuuko sitä sortumaan toiseen Dollchateaun pikkuiseen?

    VastaaPoista
  5. Hah, meidän omenapuussa ei ole vasta kuin lehtien alut. Nupuista ei ole vielä tietoakaan! :D Miten ihanilta nuo pienet vaaleanpunaiseen taittuvat nuput näyttävätkään... <3

    VastaaPoista