lauantai 5. lokakuuta 2013

Linnet parantajan puutarhassa

Joku viikko takaperin ajoimme koirareissulla läpi kaupungista nimeltä Hämeenkyrö. Eipä olekaan aiemmin tullut siellä käytyä. Sieltä löytyi ehkä tämän sulanmaan sesongin kaunein taukopaikka. Yrttitila Frantsilan Kehäkukka.
Kannattaa ehdottomasti katsoa, mitä sivuilla kerroteen yrteistä ja niiden eheyttävästä vaikutuksesta. Tahdon kuusenkukkauutetta joka lupaa keventää harteilta elämän taakkaa ja lupaa hellittää stressiä.
Kaunis vanha koulurakennus aivan tien vieressä, Pappilanjoen penkereellä. Itse kahvila, myymälä ja kasvisruokaravintolakin olivat näkemisen arvoiset, mutta pihassa oleva yrttitarha oli lumoava!


Vaikka yrttitarha ei ollut enää parhaassa kukoistuksessaan, riitti näkemistä ja tuoksuja.

Olen huono käyttämään tuoreita yrttejä ruuanlaitossa, mutta niitä pitäisi olla jo siitä riemusta että saa sen tuoksahduksen, kun ohikulkeissaan kasvia pyyhkäisee. Rosmariini ja mintut ihan erityisesti. Vielä näinkin myöhään koko yrttitarha tuoksui piparmintulle.

Orapihlajan marjoja käytetään Suomessa hyvin vähän. Yleensä ne jäävät tilhien syötäviksi.


Tosin sydänlääkkeenä käytettyä ja vahvaa orapihlajaa ei pitäisi lähteä omin päin testailemaan. Kaunis pikkupuu yhtä kaikki.

Päivä oli niin kirkas että kimmeltävä Pappilanjoki miltei katosi näkyvistä. Paikka on tosi kaunis pienine kaarisiltoineen ja maisemineen.

Yleisnäkymää yrttitarhasta. Tahdon ehdottomasti käydä tuolla joskus keskikesästä.


1 kommentti:

  1. Oi, upea paikka! Tykkään tällaisista kuvista, joissa esitellään jotakin kohdetta nukkekuvien lomassa. :3
    Linnet on edukseen erityisesti toisessa kuvassa.
    Frantsilan puutarha on tuttu siitä että heillä oli joskus 2000 luvun alkupuolella tosi ihanaa yrttivihreätee-juomaa myynnissä marketeissa. Muistelen sitä edelleen lämmöllä ja harmittelen kun sitä ei enää saa.

    Tuoreista yrteistä jos puhutaan niin itse tykkään käyttää nimenomaan rosmariinia ja basilikaa. Ai niin ja rucolaa. Rosmariinista tulee hyvää marinadiainesta. :3

    VastaaPoista