sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Kysymyshaaste

Sain jännittävän kysymyshaasteen Sa-Chanilta Be Yourself-blogista. Kiitos kovasti siitä!
Minusta on ihanaa paitsi lukea ihmisten vastauksia, myös saada tällaisia haasteita. Vaihteeksi blogin täytteeksi muutakin kuin nukkekuvia ; )
Sitten kysymyksiin. Eli idea on kertoa ensin vapaaehtoisesti 10 asiaa itsestään, sitten vastata kymmeneen haastajan kysymykseen ja seuraavaksi keksiä 10 lisäkysymystä edelleen haastettaville.

Katsotaas nyt: 10 tosiasiaa minusta

1. Minulla on 5 koiraa ja olen kasvattanut sileäkarvaisia kettuterriereitä. Koirani ovat jo suurin osa aika vanhoja ja menetin 11-vuotiaan chihuahuani sydänongelmiin ihan hiljan. (siitä syystä edellinen synkän sorttinen kuvapostaus...) Toivon saavani vielä tämän vuoden puolella taloon chihuahuan narttupennun.

2. En ole Facebookissa ja pidän koko sosiaalisen median tirkistelykulttuuria ahdistavana.

3. Minulla ei ole kunnollista ammattia. Mutta yritän silti olla yhtä aikaa yrittäjä, maanviljelijä ja tallinpitäjä ja poden alemmuuskompleksia kaikista.

4. Minulla on tosi pienet jalat ja joudun ostamaan kenkäni lasten osastolta.

5. Olen keräillyt My Little Ponyja jo vuodesta 1983 ja minulla on käytännössä kaikki lapsuuden ponini tallessa. En tykkää näistä uusista FIM-poneista yhtään.

6. Minulla on paha nivelrikko ja näin syksyisin olen kipeä ja ärtyisä.

7. Olen maailman huonoin siivooja. Saatan vieraiden tullessa leikata koirilta kynnet mutta unohtaa imuroida.

8. Tahtoisin runsaana kukkivan englantilaistyylisen puutarhan. Tällä hetkellä minulla on ylilannoitettu pöheikkö. Olen kerran kadottanut 4 hevosta puutarhaani joka sentään on aika pieni.

9. Kasvatin ennen suomenhevosia ja englannintäysiverisiä mutta nyt kasvatustyö on ohitse. Talon kaikki nuoret hevoset ovat lisääntymiskyvyttömiä ruunia.

10. Liikun tosi vähän kotoa mihinkään ja aina silloin tällöin tunnen mökkihöperyyden oireita.

Sitten Sa-Chanin keksimät 10 kysymystä minulle

1. Lempi väri?
Heti alkuun paha. Rakastan kaikkia värejä mutta eteenkin keltaista, oranssia ja pinkkiä. Myös ruskea on minulle rakas väri.
2. Lempi eläin?
Koira varmaan. Pidän kovasti myös hevosista, lokeista, hylkeistä ja norsuista.
3. Lempi herkku?
Tippaleivät ovat ehkä maailman parasta.
4. Suosikki lapsesi? (=nukke) ;)
Paha kysymys. Yleensä se jonka kanssa touhuan on sillä hetkellä rakkain. Ensimmäinen Pullippini Jupi on tosi tärkeä. Samoin Blytheni Linnet ja ensimmäinen SD-kokoinen hartsinukkeni, paloista kasattu Lydia joka on jotenkin tosi pitkälle oma luomukseni.
5. Paras lukemasi kirja?
Austenin Ylpeys ja Ennakkoluulo ja Christien Kolmetoista ovat kärkikaksikko.
6. Paras katsomasi elokuva?
En tiedä onko paras, mutta Abba-musikaali Mamma Mia on elokuva johon en ikinä kyllästy.
7. Mukavin tapa viettää vapaapäivä?
Ihan sama. Minulla ei ole ollut vapaata päivää sen jälkeen, kun hankin ensimmäisen hevoseni. Siitä on yli 10 vuotta. Jo pelkkä vapaa päivä olisi mahtava.
8. Nettisivu jossa käyt eniten?
hevostalli.net.
9. Julkkis jonka haluaisit nähdä livenä?
Kaikkien aikojen voitokkain chihuahua Bramerita Naughty But Nice.


Sitten: 10 kysymystä joihin tahdon kuulla vastaukset


1. Polttavin nukkehaaveesi tällä hetkellä.
2. Selviytymisvinkkisi joulusta.
3. Mitä tv-sarjaa tai animea suosittelisit allekirjoittaneelle?
4. Muutatko pukeutumisvärejäsi syksyllä?
5. Suosikkinapostelusi.
6. Käytätkö heijastimia?
7. Ajattelitko lähteä Desucon Frostbiteen?
8. Paljasta matkasuunnitelmasi?
9. Millaisesta nukkekuvasta haaveilet tai mihin etsit sopivaa paikkaa/valoa tai jotain muuta?
10. Päivän fiilikset. Miltä juuri nyt tuntuu?

Tahdon haastaa seuraavat 2 bloggaajaa:

Kotoko blogista http://kotoko-kirakirahikaru.blogspot.fi/

ja

Spica blogista http://spicasmago.blogspot.fi/

Teidät on nyt haastettu, odotamme vastauksia!

6 kommenttia:

  1. Jes, kiitos. Saa nähdä mitä saan aikaseksi. ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia~ :3
    Tykkään vastailla tällaisiin ja tätä haastetta oli hauska myös lukea. Osanotot koirasi poismenosta. :'c
    (jos vielä aiot teettää chihuahua-pentuja niin täältä voisi löytyä hyvä koti yhdelle. ;-)

    VastaaPoista
  3. Hei vau, molemmat löysitte haasteen jo nnenkuin ehdin iloittaa teille siitä! Tosi aktiivisia lukijoita minulla <3
    Spicalle pentu varaukseen. Jos hyvin käy niin kesällä 2015. Maksan narttupennusta varausmaksun maanantaina. (iiiiiih!!! Sen nimi on Zorro!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos! Varaisin pennun ihan tosissani siis. :)
      Zorro on tosi kiva nimi! Laitapas kuvia ja tietoa pennusta kun se saapuu uuteen kotiin~

      Poista
  4. Jee, hyvä me facebookkia vastaan taistelijat ^o^/ Ja itsekin haaveilen omasta puutarhasta... Helsingissä kun asustelen niin taitaa jäädä kyllä haaveeksi. Ehkä sitten eläkkeellä muutan jonnekin mummonmökkiin viidensadan nukkeni kanssa :'D

    VastaaPoista
  5. Sinun on perustettava upea parvekepuutarha! Jotkut viljelevät jopa kurpitsaa ja kurkkua partsilla. Niihin verrattuna yrtit, mansikka ja paprika ovat hyvä aloitus. Ja kukkasia nyt ainakin.

    VastaaPoista