tiistai 25. joulukuuta 2012

Toteutuvia unelmia

Edelliseen joululahjapostaukseen en vielä tohtinut kirjoittaa mitään siitä isoimmasta jutusta, mutta nyt asiasta tohtii jo puhua.




Tässä on Volksin Nono. Winter Smile-versio kuuluisasta päästä. Yksi minun graalin maljoistani. Kun aloitin nukkeilun, pidin äärimmäisen realistisista nukeista. Hyvin nopeasti kuitenkin totesin että makuuni olivat kuitenkin enemmän fantasiahahmot ja nukkemaisemmat hartsinuket. Muutaman nuken jo hankittuani mieleni alkoi tehdä hyvin tyttömäistä hahmoa jolla olisi sopivan animet piirteet. Iiiisot silmät, niukka nenänselkä, terävä nenänpää ja sopiva söpö ilme. Sellaista joka suostuisi pitämään söpöjä mekkoja joita muut nukkeni karsastavat.
Löysin Nonon. Ja nimenomaan Winter Smile-Nonon. Olin murtunut kun tajusin, että nukke oli SD-kokoinen ja lisäksi kalleimman mahdollisen firman tuote jota oli myyty vain lyhyt, kauan sitten loppuunmyyty erä. No, ajattelin että se siitä. Fanitan vain kuvia enkä ajattele asiaa enempää. Pidin siihen aikaan SD-kokoisia nukkeja itselleni liian suurina ja raskaina enkä edes ajatellut että voisin hankkia sellaisen itselleni. En edes tahtonut.

Sitten tuli tarjolle halpa pää, ja Lydia muuttui ajan kanssa blankosta päästä kokonaiseksi SD-nukeksi. Lydia on Ai-dollin Laura joka käyttää Dollmoren vartaloa. Lyhyt SD ja juuri niin huonosti posettava, painava ja pökkelömäinen kuin olin tiennytkin Sd-nukkejen olevan. Ja kaikessa jäykkyydessään liikuttava, kiehtova ja lumoava. Puhumattakaan siitä, miten paljon enemmän asuja sen kokoisille nukeille on tarjolla. Lydia shoppaili lyhyessä ajassa niin paljon vaatteita että ajattelin niillä vaatettavan helposti toisenkin SD-nuken.

Paitsi etten halunnut toista. Lydia riitti minulle ihan hyvin. Sitäpaitsi ostoslistalla oli hartsisten sijaan ensimmäinen Sashani ja vaikeasti hankittava Blythe Ayanami Rei. Rein suhteen olin juuri kohdannut ikävän takaiskun kun se normaalimyynnin sijaan tulikin lotteryn kautta myytäväksi. Inhoan japanilaisten rakastamia "arvotaan osto-oikeus" myyntejä. Eteenkin jos niihin vaaditaan henkilökohtaista visiittiä myymälään... Rehellinen raha tilille ja nukke pakettiin ja matkalle-metodi on paljon selkeämpi.

Rei oli hädin tuskin livahtanut ulottuviltani kun sain Hartsilapset-foorumin kautta kuuman vihjeen myytävästä Nonon Winter Smile-päästä. Tämä oli tämän pään kohdalle sattuva ensimmäinen ihme. En nimittäin ollut edes etsinyt Nonoa itselleni. Olin katsellut muutamaa myynnissä ollutta ja todennut että ne olivat kaukana minun budjettini ulottumattomissa. Sattumalta olin erään toisen hartsilaisen haaveiluketjuun Volks-haaveistaan kirjoitettuaan vain maininnut, että minä vastaavasti uneksin Nonosta. Ja hän löysi minulle pään joka oli paitsi virheetön, myös kipurajan sisällä olevan hintainen.

Seuraa toinen ihme. Kun pari päivää kämmenet hiessä pohdittuani kirjoitin myyjälle Usaan, hän tiedusteli että emmekö me olekin tavanneet? Ja niin me olimme! Kesällä 2010 hartsinukkemiitissä Jyväskylässä Cyngneuksen puiston nurmikolla. Hän oli vierailulla suomalaisen ystävänsä luona ja he olivat syystä tai toisesta innostuneet matkustamaan Helsingistä Jyväskylään. Muistelen heidän pyrkineen Lappiin, mutta kyllästyneen puolimatkassa ja päätyneen siksi paikalliseen miittiin.
Millainen nimimuisti tuolla ihmisellä onkaan! Toki minäkin muistan hänet ja hänen mukana olleen nukkensa, mutta en olisi ikinä muistanut sitä nimimerkkiä jolla hän netissä kirjoittelee, vaikka meidät esiteltiin. Olen ihan silmät pyöreinä hämmästyksestä, sillä ei tämä nyt NIIN pieni harrastajayhteisö ole.

Minä siis kirjoitan hyvin huonoa englantia ja pelkään jatkuvasti että teen ratkaisevia virheitä. Kolmas ihme on, että myyjän suomalainen ystävä on hänen luonaan käymässä ja olemme voineet hoitaa osan kaupankäynnin yksityiskohdista suomeksi. Ja paras yksityiskohta vielä loppuun. Hän palaa kotiin tammikuun lopussa ja saan pään nyrkkipostina Suomeen, vain suomalaisilla postikuluilla! Jos puhutaan onnekkaista nukkekaupoista niin tämä todella on ollut sitä!
Siitäkin huolimatta että Den of Anglesin yksityisviestijärjestelmä on kaikkea muuta kuin luotettava. Vannoin aikoinaan etten osta sitä kautta ikinä mitään ja nyt minulla on sieltä kroppa, kokonainen nukke ja vielä pääkin. Kohta on pakko varmaan kasata palauteketjukin. Tälläkin kertaa yksityisviestit tekivät parhaansa torpatakseen kaupat, mutta onneksi sain juonikkaasti kierrettyä lähtemättömien viestien ongelman.


Nyt siis tulossa on pää josta en tiedä vielä edes mittoja. En myöskään värimätsiä muihin firmoihin. Volksin oma, maturempi kroppa on kallis enkä pidä sitä erityisemmin viehättävänä. Vaikka se tietysti olisi paras ratkaisu, voi olla että tulen etsimään jokin toisen firman vartalon. Kunhan nyt nähdään, onko tuleva kieriväinen greipin vai klementiinin kokoinen?

Sd-kokoiset nuket osaavat olla todella kalliita. Minulla oli Lydian suhteen onnea ja sain sen osat metsästettyä varsin edullisesti. Nonon pää jo yksin maksoi kokonaisen MSD-nuken hinnan. Ja oli vielä edullinen löytö sillä pää ei ole mikään erityisen suosittu. Kipuraja siirtyy jokaisen kalliimman ostoksen myötä ja pelkäänkin, että pian olen tilanteessa jossa nuken hinta ei riitäkään skippaamaan sitä ostohaavelistalta. Pelottava ajatus mutta valitettavasti niin se menee kaikessa harrastamisessa.

Minusta tuntuu kuitenkin kuin näkisin unta. Tuijotan noita kuvia ja hihittelen itsekseni. Saa nähdä miten suu pannaan sitten, kun täällä on kaksi pitkää tyttöä jotka eivät mahdu vitriiniin?

Molemmat kuvat on ottanut Nononi myyjä ja ryöstin ne tunnottomasti myynti-ilmoituksesta.

6 kommenttia:

  1. Ei voi muuta sanoa kuin; vau. O___O Todellinen jouluihme, eikö totta? :-) Mutta aivan mahtavaa miten asiat järjestyivät Nonon kanssa yksi toisensa jälkeen, olen iloinen puolestasi ja odotan innolla kun saat tytön kotiisi ja päästään näkemään valokuvia~ :3

    Olen itsekin alkanut vaan rakastamaan enemmän ja enemmän Volksin nukkeja, vaikka olen yrittänyt olla ajattelematta niitä... Toivotaan että joskus minäkin saan oman Volksilaiseni kotiin. ^3^ Ainakin tämä joulutarina Winter Smile Nonostasi saa sellaisen mukavan odottavan tunteen että jospa ne toiveet joskus toteutuvatkin, ihan oikeasti!

    Pakko sanoa että aivan ihastuttava tyttö noiden kuvien perusteella. <3

    VastaaPoista
  2. No siinä on kyllä huima ihme tapahtunut ja totta tosiaan siis kannatti tarttua tilaisuuteen! :D Tällaiset jutut todistavat että mikään ei ole mahdotonta vaikka siltä tuntuisikin. Onnea!

    VastaaPoista
  3. Kiitos! En ole itse ihmeisiin uskovaa tyyppiä, mutta näköjään kannattaa alkaa uskomaan.
    Alan myös uskomaan siihen että Volksin nukeissa on jotakin taikaa mikä muilta firmoilta puuttuu. Jonkinlaista lavasäteilyä mikä näkyy jopa kuvista. Tai sitten se johtuu niiden universaalisti kauniista piirteistä?

    VastaaPoista
  4. Ihanaa!


    Mutta minulla olisi kysymys. Onko http://www.aoddoll.net/goods.php?id=27 vartaloa, halvalla, toisesta firmasta? Ihonväriksi tulisi Natural, kun se niin kaunis on. Katoin aluks että hei, ompas kaunis tyttönen, taidan toivoo synttärilahjaks, mutta vähän ärsytti ku huomas että "kaunis tyttönen" osoittaiutuikin pojaks -.-' . Vähän aikaa tolla kropalla voi elellä, mutta ei pitkään. Liskäksi, oisko sulla jotku kehonvaihto-ohjeet takataskussa? Olis kiva.

    VastaaPoista
  5. Kannattaa laittaa firmalle postia ja kysyä, saako tuota haluamaasi päätä vaihdettua niin, että ostaisit sen tyttökropassa. Jos tytön ja pojan vartaloiden kaulat ovat saman kokoiset, se yleensä onnistuu. Moni nukkemalli toimii sekä tyttönä että poikana.
    Kropan vaihtaminen on todella helppoa. Päähän lähtee irti kun sen sisällä olevan S-koukun kääntää toiseen asentoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti tosi paljon, oon näissä asioissa vähän vielä pihalla :D Mutta lähetän postia heille vähän lähempänä kesää, niin saadaan noi asiat hoidettua. Kiitos vielä tosi paljon!

      Poista