tiistai 4. joulukuuta 2012

Gootti ikuisen lumen maassa

Mamikohimen esimerkin innoittamana yritän kuvailla joulukuussa vähän harvemmin blogissani nähtyjä nukkeja. Blythet ovat olleet törkeän aliedustettuna koko ajan. Asiaan on tulossa muutos ja sen kunniaksi Edie sai päälleen vähän räväkämpää vaatetta. Edien tyyliin ei kuulu välttämättä näin antelias dekolleteen esittely, mutta joskus sitä on uhrauduttava ja laitettava sisäinen goottinsa peliin.
Menin ihan sekaisin kun kerrankin oli kylliksi ihanaa pakkaslunta ja vielä harvoin nähty aurinkokin. Pakkasta oli parahultaiset -24 minkä vuoksi kuvia ei tullut ihan niin montaa kuin olisi voinut tulla.

Edie näyttää tässä kuvassa ei niinkään gootilta vaan kreikkalaiselta isoäidiltä.

Ja tässä ihan varikselta. Mustaa on vaikea kantaa ilman hassuja mielleyhtymiä.

Tästä kuvasta tykkään itse kovasti. Edien nenä jättää poskelle hassun varjon.

Sama lähempää. Nyt talventörröttäjät näkyvät paremmin.

Harmaat silmät sopivat mekkoon upeasti. Niillä voi luoda synkkiä mulkoiluja.

Aurinko laskee jo. Kiitos katsomisesta!

6 kommenttia:

  1. Upea tuo goottiasu, ihailin sitä jo Streetin päällä. Harvemmin muuten näkee vaaleaa ja sinisilmäistä goottia. ;)

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana kokonaisuus! Synkkä goottineiti valon ja lumen keskellä. Ai että♥

    Mulla olis muuten toive! Haluisin nähä kaikki, siis ihan KAIKKI siun nuket samassa kuvassa. :) Pretty pretty please♥?

    - Tia

    VastaaPoista
  3. Heh heh. Ne on nämä pohjoisen gootit vähän verettömämpiä kuin lämpimämmillä seuduilla. Olen ihan intona tuosta puvusta. Se on niin erilainen kuin nukkejeni normaalit vaatteet. Sitä voi joutua vielä moni kokeilemaan!

    Uuuh.... Aika tiukka toive. Lupaan kyllä pyhästi yrittää tunkea kaikki samaan kuvaan. kunhan kaikilla on vaatteet päällä. Tällä hetkellä kaksikin hartsista nolosti nakuilee ympäriinsä.

    VastaaPoista
  4. Hienoja lumisia kuvia! Tuo goottimekko sopii Edielle todella hyvin.

    En olekaan muuten ennen nähnyt kuvia Blythe-nukeistasi. Montako Blytheä omistat?

    VastaaPoista
  5. Mainiota talvista tunnelmaa~ puussaistuskelu-kuvat tosiaan tuovat jonkin ihmiseksi muuttuneen korpin mieleen. Taianomaista. :3 Vaikka en itse ole intoutunut hankkimaan Blytheä, pidän tuosta Blythejen ilmeestä, joka ei ole sellainen yli-pirteä virnistys kuin nukeilla usein, vaan totinen.

    Edien harmaat silmät ovat *todella*kauniit~ Se kuva onkin lempparini näistä.
    Goottimekko on yksinkertaisesti upea.♥ Jännästi ihan eri näköinen riippuen kantajastaan~

    Ainiin pitää ihan kysyä; miten rohkenit viedä nuken noin kylmässä ulos, hui! O3O Itse olen himoinnut mennä ottamaan talvisia kuvia nukkien kanssa, mutta en ole uskaltautunut sen pelossa, mitä pakkanen voi tehdä ABS-muoville tai hartsille... ;___;

    VastaaPoista
  6. Anmar: Minulla on kaksi Blytheä. Edie on Primadolly Paris ja Linnet Pecocious Candy´s Mushroom.
    Spica: Pakkanen ei ole niinkään vaarallista nukelle kuin kameralle. Vääntelyä ja kolhimista pitää pakkasessa varoa ja kun tulee sisään, pitää nukn ja kameran antaa kuivua ja lämmetä rauhassa.
    Kun suunnittelee kuvauksia vähän etukäteen, ei nuken kanssa joudu olemaan pakkasessa pitkään. Kymmenen minuutin session jälkeen omat sormet oli niin tunnottomat että kuvaukset olivat siinä.

    VastaaPoista