tiistai 11. syyskuuta 2012

Bean uudet silmät

Rosetten Koulun Sakurani Bea on kärsinyt silmäongelmista tulostaan lähtien. Rosetten silmäkuopat on tehty vain silikonisia ja uretaanisia pehmosilmiä ajatellen eikä niihin saa tavallisia kovia silmiä ujutettua. Kuoppa on myös poikkeuksellisen syvä ja pyöreä. Firman ohje on, että 12-14-millisten silmien pitäisi sopia. Valitettavasti se ei pidä ihan paikkaansa.
Hartsilasten foorumilta löytyi kohtuuhinnalla Masterpiecen silikoniset 13 milliset Oriental-silmät. Ostin ne kuvitellen niitä ruskeammiksi kuin ne ovatkaan, mutta näillä nyt mennään. Pupillin koko on aika viehättävä ja uskonnollisen hurmoksen ilme on onneksi poissa. Bea on paljon levollisemman näköinen.
Voi olla että tuo väri käy aikojen kuluessa kiusaamaan, mutta nyt on sentään nätit käyttösilmät ja aikaa etsiä niitä oikean värisiä.
Kokohan siis ei sitten sopinut. 12 millisiäkin olisi joutunut änkemään kuoppiin, kolmetoistamillinen ei mahtunut kuin osittain. Mutta näiden pehmosilmien kanssa se ei ole mikään ongelma. Sakset käteen ja siivua pois silmämunasta.

Periaatteessa tykkään ettei tarvitse pelata puttyjen kanssa, mutta muuten noista Rosetten silmäkuopista ei kehuttavaa löydy. Tavattoman ärsyttävät. Niissä ei silmän asentoa voi muuttaa kuten loivemmissa silmäkuopissa ja puttykiinnitteisissä silmissä vaan katse on aina suoraan eteenpäin. ainakin jos silmä on litteä eikä pyöreä.
Silikonisilmät ovat hehkuvan kauniit juuri puhdistettuina paketissaan, mutta muuten nuo eivät mitkään herkut ole. Pehmeän nihkeä materiaali kerää pölyä ja kiilto nuken silmissä himmenee jos niitä ei säännöllisesti pyyhi kostealla. Yhden pienen kuvaussession aikana pyyhin silmät varmaan kolmasti.
Hmmm... On tuo pupilli ehkä kuitenkin vähän suuri. tykkäisin ehkä kuitenkin hiukan enemmän näkyvissä olevasta valkuaisesta.

Silmät on saatu, seuraava tavoite on talvivaatteet.

4 kommenttia:

  1. Tästä näkee niin hyvin miten tärkeä voi olla niinkin pieni yksityiskohta kuin oikeankokoiset silmät. Nyt tyttö on niin luonnollisen ja kauniin näköinen että ihan huokaisen ihastuksesta. Mikä kaunotar!

    VastaaPoista
  2. Oi, kauniit simmut on Bea-kummityttönen saanut~ Kuvissa omalta näytöltäni näyttävät violeteilta, tykkään todella kovasti~ <3

    Koko nuken olemus tuntuu nyt paljon rauhallisemmalta, aiemmilla silmillä Bea näytti todella yllättyneeltä uudesta ympäristöstään, nyt hän näyttää alkavan kotiutua, hyvä juttu! :-) Keskimmäinen kasvokuva on niin harmoninen ja kaunis, voi Bea... *tuijottaa haltioituneena*

    VastaaPoista
  3. Hienot silmät, Bealla on todellakin rauhallisempi ilme nyt. Mutta tosiaan, isotöiset on silikoniset :/ Inhoan niitä itsekin. Yksi pari kävi kääntymässä, mutta..meillä on viisi kissaa ja erinäisiä muita eläimiä joten pölyä leijailee kyllä ilmassa..ja silmissä >___< Niin, mullakin on pari nukkea joilla on ihan ärsyttävän malliset silmäkuopat. Joillekin ei flatbackit sovi ollenkaan, joillain taas pitää ehdottomasti olla low dome -silmät, että niitä saisi edes jotenkin nätisti aseteltua. Ja firmojen ilmoittamat koot eivät monestikaan pidä paikkaansa, silmävalmistajienkin kesken on eroa esim. pupillin koossa..

    Oho, tulipa vuodatus. No, todistaapa sen että on sitä täälläkin taisteltu silmien kanssa ;)

    VastaaPoista
  4. Onpa tytölläsi ihanan pehmoinen katse! :) Omalla tytölläni, jolla on puoliavonaiset silmät, pystyy kyllä muuttamaan katseen suuntaa helposti, mutta tyttöni skulpti on aivan eri kuin sinulla joten silmäkuopan mallikin voi olla erilainen. Morilla (Rosette Summer Term Marguerite, virallinen nimi vastaa pituudeltaan rotukoirien kennelnimiä parhaimmillaan...) on käytössään 9mm hyvin littanat akryylisilmät jotka sain Unoa 2ndin mukana ja parempaa istuvuutta ei oikeastaan voisi toivoa. Nuken mukana tulleet 12mm silmät olivat aivan liian suuret, nukke näytti jotain laittomia aineita nauttineelta niissä ^^;

    Ehkäpä ongelmaasi olisi ratkaisu joko kiinalaisissa 10mm lasisilmissä tai sitten 11mm silikonisilmissä? Ensin mainitut tupopaavat olemaan isohkoja jolloin 10mm on pikemminkin 11mm ja jälkimmäiset ovat pehmoisina muokattavissa. Lasisilmiä myy vaikkapa Captured in Glass DoA:ssa ja silikoniset tilaan yleensä Safrindollilta, joilla on laaja valikoima ja halpa postitus sekä tasalaatuiset tuotteet, mitä ei voi sanoa Masterpiecestä nykyään.

    Muuten, uretaanithan ovat kovia? Samaa materiaalia kuin nuketkin.

    VastaaPoista