perjantai 1. kesäkuuta 2012

Batgirlin hanami

Hanami se on hanami pienemmälläkin kukkamäärällä. Emme ehkä pysty kilpailemaan Kioton puistojen kanssa kahden kirsikkapuun voimin, muuta ehkä paria hassua kukkaa tulee tarkasteltua sitäkin tarkemmin.
Myös muita kevään kukkijoita otettiin mukaan kuvasarjaan.


Meillä ei ole ihan hirveän montaa kukkaa. Olemme kirsikkapuiden levinneisyysalueen ylärajoilla.


Neljästäkymmenestä tulppaaninsipulista toiselle vuodelle kiri kolme tai neljä. Yksi ainoa näyttää aikovan kukkia. Mutta se onkin papukaijatulppaani!





Särkynyt sydän on suosikkiperennani. Olen haaveillut niistä vuosia mutta vasta tänä keväänä hankin niitä muutaman pikkutaimen. Niiden kanssa on kuvattu nukkea jos toistakin, mutta harva on niin kaunis kuin Bättis.

Supersankaritkin tarvitsevat paikan johon vetäytyä olemaan rauhassa. Akileija on toinen perennarakkauteni.

Kiitos katsomisesta. Uutta seuraa nopeammin kuin uskallatte edes uneksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti