maanantai 23. toukokuuta 2016

Nukkekasvihuone

Kuten blogin lukijat ovat lukuisia kertoja kuulleet, säilytystilojen puute on vaivannut nukkeharrastustani jo kauan. kun kesyhiireni Nikolai siirtyi ajasta ikuisuuteen, päätin etten hanki enää hiiriä vaan laitan terraariolta vapautuneeseen tilaan jokun hyllyn tai lasikon, johon saisi edes matalampia nukkeja säilöön, esille ja turvaan.

Mutta matalaan tilaan lipaston päälle ja ponihyllyjen alle ei niin vain sopivaa hyllykköä löytynytkään. Ainakaan sellaista mihin olisi saanut nukkeja seisomaan ja missä olisi ollut lasiovet.
Kunnes tänään.
Hankkijalta (entinen Agrimarket) ihan muissa asioissa käydessäni sattui silmään tällainen. Esillä oli pienempi versio ja kun kuulin suuremmasta, käännätin liikkeen ylösalaisin sitä etsiessä. Mutta kannatti.
Pienoiskasvihuoneen mitat ovat 60*35 ja se on takaa 45 ja edestä 35 senttiä korkea. Katossa on kolme luukkua.

Sisällä on nyt 14 nukkea eikä vielä ole erityisemmin ahdasta. Pullipin kokoluokan nukeille korkeus riittää ja jää ylikin. Monsterien kokoluokka mahtuu seisomaan hyvin ihan edessäkin.
En ehtinyt vielä tekemään mitään järjestelmää sen suhteen, kuka missäkin majailee. Nyt uuteen kasvihuoneeseen asettuivat ne jotka pahiten vailla omaa paikkaa olivat.

Voitte vain kuvitella mikä helpotus nukkevitriinille oli 14 nuken häipyminen muihin tiloihin. Ok, osa oli vakituiseen majaillut työpöydälläni ahtautta paossa mutta ei sekään häävi ratkaisu ollut. Nyt työpöytää asuttamaan jäi vain 3 nukkea mikä on vielä kohtuullista. Siinä voisi ehkä harkita tekevänsäkin jotain nyt kun ei tarvitse koko ajan pelätä että joku putoaa yli laidan tai kaatuu.

Tämän hintaluokan kasvihuoneesta on karsittu kaikki mahdollinen ylimääräinen pois. Luukuissa ei ole mitään systeemiä millä ne saisi pysymään ylhäällä. Koska yhdellä kädellä nukkejen siirtely on hankalaa, tulivat hevosvoimat apuun. Tuo humma on yksi varhaisimpia lelujani ja minulle hyvin rakas. Vankkatekoista hevosta ei ovitopparina toimiminen näytä haittaavan ja se toimii virassaan mainiosti.

Tässä tuo nurkka nyt kokonaisuudessaan. Viereen mahtuisi vielä toinen kasvihuone, mutta en tahdo hukata kokonaan lipaston pintatilaa.

Yksi miinus tässä on. Terraarion päällä oli 40 My Little Ponyn reservaatti joka nyt joutui muuttamaan muualle. Työpöytä, tietokonepöytä ja kaikki muutkin laskutasot lainehtivat nyt poneja joille pitäisi keksiä jostakin turvapaikka missä ne voisivat olla esillä. Tahtoisin pari tuollaista seinälokerikkoa lisää, mutta täällä ei ole montaakaan neliösenttiä tyhjää seinätilaa missään.

10 kommenttia:

  1. Vau, sinullapa on ihania kokoelmia. :D Hyvä idea tuo kasvihuone, minäkin olen nähnyt tuommoisia pieniä kasvihuoneita puolella jos toisellakin mutta vielä en ole ostanut kun ei löytynyt mielestäni sopivaa :) Ihanaa saada pöydälle lisätilaa, meilläkin on meneillään pieni järjestely kun on vanhoja kalusteita jne. joista pitäisi päästä eroon ja korvata uusilla. :) Samalla voi järkätä nukkejututkin uuteen uskoon.

    Vaikuttava poni huoneentaulu tuo lokerikko. :D

    VastaaPoista
  2. Ponit alkavat olla olkkarissa jo aika hallitseva elementti kun niitä on kolmella seinällä ja lisäksi nyt vähän joka tasolla. Jotakin niille pitäisi keksiä. Mietin jo niiden majoittamista keittiöön, mutta olen yrittänyt varailla sieltä tiloja figuureille.

    Heh, puoliso luuli että ostan tuota kasvihuonetta kukille ;)

    VastaaPoista
  3. Hieno löytö tämä kasvi-... eikun nukkehuone! ^^

    Hei minulta löytyi kanssa tuollainen samanlainen humma! Sillä oli selässä vielä muistaakseni punainen loimi. Heppa taisi olla serkkuni vanha... Missäköhän tuo lienee nyt...

    VastaaPoista
  4. Joo, oli hepalla joku punainen loimi/satula mikä lie lätkä selässään. Minäkin muistan sen.
    Tajusin joitakin vuosia sitten, että tuo hevonen muistuttaa hurjasti edesmennyttä ensimmäistä oikeata hevostani. Sekin oli tuommoinen paksukoipinen ja pystyryhtinen turjake jolla paloi silmissä oranssit lieskat.

    VastaaPoista
  5. Olipas hieno löytö, nuket huokaisevat helpotuksesta kun pääsevät turvaan Nadjan hampailta! Ja onhan se hauskaa muutenkin nähdä kokoelmaasi. :) Katselin aiemmin kännykällä ja katsoin että onko siinä seinään upotettu ponihylly, mutta tuo taitaa kyllä olla kehystetty juliste...

    VastaaPoista
  6. Kyllä se on juliste :D My Little Ponykerhon jäsenlahja jostakin vuoden -87 paikkeilta. Muistan ajan kun katselin julistetta ja haaveilin että minulla on kaikki nuo julisteen ponit. Hah, ei niitä kaikkia ole vieläkään. Ainakin 5 tai 6 puuttuu.

    VastaaPoista
  7. Olipa hyvä löytö! Mainio sisustusyksityiskohta tämä nukkekasvihuone. Nyt vielä jotain pieniä ruukkuja ja muuta kasviproppeja sinne. Olisi hauskannäköistä jos asettelisi nuket sinne sen tyylisesti kuin ne oikeasti kasvaisivat siellä. ;)

    Mahtava ponikokoelma-hyllykkö! Ja tuo ensimmäinen heppapehmosi on niin hellyyttävä, joskus olisi kiva lukea siitä enemmänkin juttua jos löytyy lapsuusmuistoja tai muuta jossa hepolainen on ollut mukana.

    VastaaPoista
  8. Onkohan olemassa yhtään valokuvaa missä heppapehmo esiintyisi? Ei ainakaan lonkalta tule mieleen. Lapsuuden leluista ei loppuviimein montaakaan kuvamuistoa jäänyt.

    VastaaPoista
  9. Kätevä löytö, eipä olisi tullut mieleenkään lähteä jonnekkin Hankkijalle tuollaista hakemaan :D.

    Tuo on niin tuttua, että kaikki tasot tuntuvat täyttyvän tavaroilla. Mies ei oikein tahdo ymmärtää miten saan täytettyä kaiken tilan kaikenmaailman figuureilla ja pehmoilla.. Meidän talon keskimmäinen huonekin on minun harrastehuoneeni joka tuntuu jo nyt kauhean täydeltä vaikka siellä ei ole kuin cosplay kamat ja nukkeja, pehmoja ja sen sellaista :x. Mihin se tila katoaa..

    VastaaPoista
  10. Mitä sille tilalle oikein tapahtuu? Muuttaessa tuntuu että sitä on yllin kyllin ja totuus paljastuu kun asuu hetken...
    Harrastehuone olisi ihana. Varmaan laitettava lottoa vetämään.

    VastaaPoista