torstai 19. toukokuuta 2016

Hyvää syntymäpäivää Alisa!

Pure Neemo Alisoiden virallinen syntymäpäivä on 19.5. joten tänään juhlitaan Alisaa. Synttärit sattuivat hyvään saumaan sillä juuri katselin, että Alisalle pitäisi katsella jotakin keväisempää päälle.

Synttärikukkia joutui hiukan etsiskelemään mutta löysimme metsäorvokkeja.

Kirsikankukkia kyllä olisi. En muista ikinä kirsikkani kukkineen näin varhain.

Olen alkanut haaveilemaan toisesta kirsikkapuusta. Sellaisesta jossa olisi rehellisen vaaleanpunaiset kukat ja syötäviä marjoja.

Kirsikka on supervarhainen tänä keväänä. Omenapuun kukat ovat pikkuisia nuppuja vain ja luumupuussa ei ole vielä sitäkään.

Pari sisäkuvaakin. Ulkona tuuli kovaa ja riepotteli orvokkeja keljusti. Huomatkaa uusi nojatuoli. Uusista proppi- ja taustahankinnoista pitää muistaa ottaa kuvia ja tehdä postaus.

Perhekuva kaikista Azoneistani :D
Yuta-parka on yhä talvisissa tamineissa. Mutta ulkona on tänään niin kylmää että sen villapaita on ehdottomasti Alisan lyhythihaista mekkoa kelinmukaisempi vaate.


Saa nähdä tuleeko tänne kolmas Azone. Osallistuin Volksin lotteryyn saadakseni MDD Arle Nadjan, mutta en onnistunut. Sinällään en yllättynyt, minulla on surkea arpaonni. Enkä ole hirveän pettynytkään. Tahdon yhä kovasti MDDn, mutta mieluiten ottaisin edullisemman peruskokoelman meikittömän nuken ja tekisin siitä mieleiseni kuin lähtisin muuttamaan jotakin limitediä joka voisi jollekin olla arvokas sellaisenaankin.
Mutta nyt kun siihen varattuja rahoja ei tarvittukaan, voin tehdä muutamia muita rästiin jääneitä ostoksia.

Olin ihastunut tähän vaaleaihoiseen versioon Mayasta, mutta tarkemmin ajatellen se ehkä on liikaa Alisan näköinen?
(Kuva Amiamin sivuilta)
En suoraan sanottuna tarvitse kahta näin tismalleen saman näköistä nukkea, niin paljon kuin Mayan tästä versiosta tykkäänkin. Samat vihreät silmät ja maantienvaalea polkka. Käsittämätöntä miten kauan minulta meni käsittää, miksi Maya on niin tutun näköinen...

Huokaus. Neemot nyt vain ovat lyhyillä hiuksilla suloisimpia. Minulla on lisäksi pari anime-sarjan nukkea joista tykkään, mutta niiden suhteen saatavuus on aina niin ja näin. Minulle tuli kevättalvella yksi valmiin hahmon nukke ja olen tullut moitteettomasti toimeen valmiin hahmon kanssa, joten luultavasti olen vain ollut epäluuloinen turhaan.
Sekin muuten odottaa esittelyään, mutta en ole vielä keksinyt sen kuvauksiin sopivaa taustaa. On tämä välillä hankalaa...

5 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon Alisa! Hauskaa että minun nimipäiväni ja Alisan syntymäpäivä sattuvat samalle päivälle. Mistä Alisan ihana mekko on?

    VastaaPoista
  2. Alisalle onnea!
    Tuo Maya olis kyllä aikas suloinen. Lyhyet hiukset on mullakin suosikkeja :3

    VastaaPoista
  3. Hyvää nimipäivää Kotoko! Tuon mekon on ommellut blytheharrastaja nimeltä Pinkkisfun jos en muista ihan väärin.
    Argh! Niin kauan kuin väijyn vaan polkkatukkaisia nukkeja, otan riskin että ne muistuttavat toisiaan. Tuo Maya on <3

    VastaaPoista
  4. Hauskaa synttäriä jälkikäteen Alisa! Höh kun et voittanut tuota MDD'tä olin niin odottanut että näkisin sen nukkeperheesi jäsenenä!

    No, mutta löydät taatusti jonkun yhtä kivan tai kivamman nuksun tilalle! :)
    Olen huomannut että itsekin ihastun tosi helposti samannäköisiin nukkeihin kuin mitä minulta jo löytyy...

    VastaaPoista
  5. Alisa kiittää onnitteluista. Sain juuri kuulla että yksi MDD Nadja on saatu Suomeen, eli omistajakuvia päästään ihailemaan. Toivon että Volks tämän nuken suosion myötä saa inspiraation tehdä tätä kokoa lisää ja seuraavalla kerralla tärppää! Mutta kuten sanottua, nukkesuunnitelmissa riittää vaikka yhtä joutuisikin lykkäämään tulevaisuuteen ;)

    VastaaPoista