keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Pakkomielle pisaroihin

Kävelin eilen koiran kanssa kuusi kilometriä kotiin ennakkoäänestämästä ja saimme niskaamme kaiken, mitä taivaalla oli tarjota. Vettä, räntää, rakeita ja lunta. Välillä ihan ronskeinakin annoksina. Kun pääsime kotiin, tuli aurinko kurkistelemaan pilvien raoista. Joten kiireellä ulos kuvaamaan. Tarjolla oli pisaroita ja vastavaloa!

Pakkomielteeni pisaroihin syntyi kaksi kesää sitten kun kuvailin Linnetin 365 päivää-haastetta. Silloin en saanut uneksimaani kuvaa tynen veden pintaan putoavista pisararenkaista, mutta se onnistui seuraavana kesänä. Mutta mieltymys kuvata sateessa jäi.

Tai oikeastaan heti sateen jälkeen. Kun vielä hiukan paistaa aurinko joka kiiltää isoissa pisaroissa jotka eivät vielä ole pudonneet oksilta maahan.
Kamerani ei nykyisessä invaliditeetissään ole enää ihan täysillä jakamassa pakkomiellettäni, mutta parhaansa sekin yrittää.

No tuli otettua pari pisaratontakin kuvaa. Kun sammal on märkänä niin mehevän vihreätä ja mitään vihreää ei ole luonnossa ollut ikiaikoihin.
Sitäpaitsi Zoran stockia käytetään niin harvoin että hauskaa saada siitä joku kuva muistoksi.Puku on epäkäytännöllisin stockasu ever.

Pakollinen vastavalokuva. Minusta keli ei kyllä vielä oikeuta kulkemaan hartiat paljaana, mutta kukin tavallaan.

Vaakakuva leijuvin hiuksin.

Jos seuraavissa kuvissa sitten paistaisi taas aurinko? Toivoa ainakin sopii...

8 kommenttia:

  1. En olekaan ennen törmännyt sellaisiin harrastajiin, jotka pitäisivät nukkejaan stockeina. Blogisi erottuu muutenkin massasta, joten jään ehdottomasti seurailemaan! =)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Käytännössä kaikki Pullipit ja Blythet ovat stockeja, vaatteet toki vaihtuvat ja parilla nukella välillä peruukit. Tervetuloa seurailemaan!

    VastaaPoista
  3. Kauniita pisara kuvia! <3 Osaispa itekin ottaa, mutta inhoon kylmää ja märkää keliä vaikka rakastankin sit lunta. xD
    Täällä satoi tänään niin isoja räntä/lumihiutaleita että yksi olisi voinut silmään osuessaan hetkelisesti sokaista kokonaan! Onneks oli sateenvarjo, tuntui kuin joku olisi koko ajan mätsäytellyt pieniä kourallisia loskaa sateenvarjon kankaalle. :''D

    VastaaPoista
  4. Se oli kyllä huima keli! Kosteus meni takista läpi jotta heilahti ja välillä olisi oikeasti tarvinnut jotkut suojalasit että olisi nähnyt eteensä. Hulluinta oli että heti sateen jälkeen keli muuttui ihan täysin ja lopun iltaa oli niin kaunista kuin vain voi olla!

    VastaaPoista
  5. Upeita pisarakuvia! Minusta on jännää tämä että ottaa jonkin teeman, jota jatkaa useampana vuonna kuvissa.
    Zoran stock on minusta tosi hieno kun tykkään juuri näistä erikoisemmista asuista. :3

    VastaaPoista
  6. Hauskaa että joku pitää pakkomiellettä jännänä eikä vaan itseään toistavana ja tylsänä :D Pelkään että kun saan kameran jossa makro-ominaisuudet toimivat tehokkaammin, tämä obsessio voi lähteä käsistä kokonaan...

    Zoran stockin värimailma on upea, mutta vaatteet eivät ole yhtään nuken kokoiset eikä niitä kerran riisuttuaan saa enää takaisin kunnolla.

    VastaaPoista
  7. Zora on aivan ihana <3 Ennen Zoran näkemistä pidin vanhoja nukkeja rumina, mutta Zora muutti kaiken <3 Taitaapa tuo hartsisen osto siirtyä paljolti eteenpäin...

    VastaaPoista
  8. Vanhemmat Pullipit ovat upeita! Niissä on joitakin todella rohkeita toteutuksia, joihin verrattuna uudemmat nuket ovat helposti vähän hengettömiä ja niitä on hankala erottaa toisistaan. Vanhoissa Pullipeissa ihonvärejäkin on käytetty rohkeammin.

    VastaaPoista