sunnuntai 24. elokuuta 2014

Se seisoo sittenkin

Ehei, blogi ei ole otsikosta huolimatta siirtynyt aikuisviihdettä kuvaamaan. Kyse on Pullippien stock-vartaloista.
Tai piti olla. Ajattelin tehdä postauksen jossa näkyy, että kaikki neljä stock-vartaloa voivat seistä ilman tukea. Sitten huomasin että kakkostyypin vartalon seisomiskuva on kateissa. Koska vartalo ei enää ole käyttökuntoinen, uuttakaan ei enää saatu. Joten hyvä idea ei onnistunutkaan. Mutta käydään nämä kolme muuta kroppaa läpi.

Idea lähti tästä Baran kuvasta. Josta siitäkin tajusin ettei kukaan varmaan usko nuken seisovan omin jaloin kun tuon hameen alle mahtuisi ties vaikka mikä rakennelma. Joten täytynee ottaa seuraava kuva minihameisen nuken seisottelusta. Sitäpaitsi Bara on käyttänyt ihan turhan pitkään tuota synkkää goottimekkoa.
Mutta kuten huomata saattaa, ei kolmostyypin vartalolla ole mitään pulmia seisoa.

Tämä on vanha kuva mutta Froggy siinä demonstroi, että myös neloskroppa pystyy samaan. Myös uhkean peruukin kanssa.
Eikä siihen liity mitään erikoistaitoja tai magiaa. Käden pitää olla vakaa, nuken nivelten timmit ja kenkien hyvät. 99% tuettomasta seisomisesta on hyviä kenkiä.

Ykkös- ja kakkostyypin vartaloilla on monta kengännumeroa isompi litteä jalkaterä. Ne seisovat omin nokkineen ilman mitään kommervenkkejä. Siitäkin huolimatta että niiden vartalot ovat usein iästä johtuvan kuluneita ja niillä on omat vaikeutensa anatomian suhteen. Ykköstyypillä kaula kiinnittyy pään takaosaan keskikohdan sijaan mikä tekee nukeille helposti kumaran seisoma-asennon. Kakkostyypin akilleenkantapää on lantio.




Toinen vanha kuva jossa Jupi esittelee, että vanha ja elämää nähnytkin kolmostyypin kroppa seisoo omin avuin. Myös korkeampikorkoisilla jalkineilla. Jupilla on jalassaan Barbien saappaat joiden pohja ei todellakaan ole seisomista varten tehty.


Bara vielä kertaalleen vakuuttaa että kaikki postauksen kuvat ovat aitoja eikä niitä ole kuvankäsittelyn keinoin muutettu. Jokainen normaalinivelinen nukke pyystyy samaan!

8 kommenttia:

  1. Kiitos! Baran silmät ovat upeat.

    VastaaPoista
  2. Bara on kyllä gootilookissaan todellinen katseenvangitsija. Froggy taitaa silti olla suosikkini, se on pirteä ja kasvoista näkyy lempeyden lisäksi myös itsevarmuus. Ihannenaiseni. ;)

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Froggyn värit valaisevat kuvan kuin kuvan.

    VastaaPoista
  4. Nukkien seisottaminen kuvaamista varten on kyllä stressaavaa... ei niinkään sen vuoksi etteikö niitä saisi seisomaan vaan siksi että jostain syystä jostakin aina taikoutuu tuulenpuuska huojuttamaan nukkea kuvaushetkellä! Ärs!

    Pullipit ovat muuten hyviä seisomaan, mutta entäs Dalit? Omani ovat niin vänkyräkroppaisia että niiden pystyyn saamisessa ilman tukea menee ikä ja terveys...

    VastaaPoista
  5. Tykkään muuten Jupin asusta ja tyylistä muutenkin. Hänestä tulee mieleen hyväntuulinen ja mukava aikuinen nainen.

    VastaaPoista
  6. Dalin seisottaminen vaatii sitten jo aika hyvän mielenhallinnan, erityisen hyvät kengät ja ihan pienen peruukin. Esimerkiksi Joliellani on niin painavat nutturat ettei sen ole mahdollista seistä ilman tukea. Painopiste on liian sivulla.
    Jupi kiittää kehuista. Hän on kyllä ehdottomasti aikuinen nainen, ei enää mikään typykkä.

    VastaaPoista
  7. Hyvä, että olet todistamassa tällaistakin asiaa. Obitsut ovat ihan kivoja, mutta eivät suinkaan välttämättömiä nuken käsittelyssä. :)

    VastaaPoista