Edie Maailmanvoittajassa

Jo viime vuoden puolella aloitimme valmistautumisen vuoden kohokohtaan. Helsingin Maailmanvoittajanäyttelyyn joka pidettiin Messukeskuksessa 8-10.8.

 Kun Maailmanvoittaja oli Suomessa edellisen kerran 1998, olin jo katsomassa ja haaveilin, että kun näyttely seuraavan kerran saadaan Suomeen, olen siellä omaa koiraani esittämässä. Täpärälle veti, näyttelytähteni Naksu täyttää loppuvuodesta jo 10 ja on nipin napin näyttelykuntoinen. Olen iloinen että ehdin sen kanssa tähän meidän molempien suurimpaan koitokseen.

Näyttelyn suuruutta ei tahdo saada kuvin taltioitua. Upeat koirat ja tungoksen voi kuvata mutta ei sitä tärkeyttä mitä tämä kaikki mailman koiraihmisille merkitsee. Vähän niinkuin herättäjäjuhlat uskovaisille mutta mukana kilpailu siitä, kuka onkaan kaikkein paras?
Kuva on voittajakoirien kuvausständiltä.

Kuvasin itse näyttelyhallissa todella vähän. Kamerani valaistusominaisuudet eivät tahdo hallikuviin riittää ja suurimman osan aikaa tungosta oli aika tavalla. Suurimmassa osassa kuvia näkyy vain ihmisten selkiä ja koirien vilahtelevia osia. Kuten kuvasta näkyy, myyjien lisäksi useilla rotujärjestöillä oli ständinsä.

21 200 koiraa joista vain puolet oli suomalaisia. Suomen huippulaadukkaat näyttelyt vetävät väkeä pitkin maailmaa. Näyttelyn kauneimmaksi koiraksi valittu affenpinseri tuli isäntineen Indonesiasta saakka! Pelkästään yhden päivän näyttelyluettelo oli perheraamatun kokoinen ja paksuinen.
Tämä oli ensimmäinen kansainvälinen arvonäyttely jonka tulospalvelu toimi reaaliajassa myös verkossa. Kaikki tulokset kirjautuivat nonstoppina jalostustietokantaan ja tulossivuille. Kun muissa maissa vielä opiskellaan printterien käyttöä....
Suomen loistokas ja avoin jalostustietokanta Koiranetti olisi hieno vientituote mutta valitettavasti maailmasta ei löydy toista kyllin kehittynyttä koiramaata jotta sille olisi ostajia. Sitä välillä unohtaa miten takapajuinen muu maailma on koira-asioissa. Ihan lähimpiä naapureitamme myöten. Mutta jonkun vain on näytettävä tietä.

Vilaus ulkokehistä. Muutamat karvaisimmat rodut oli sijoitettu isoihin ulkotelttoihin. Hellejakson keskellä ilmastoidut hallit olivat ehkä sittenkin mukavammat, mutta eihän keliä koskaan voi tietää. Pitkä kuuma jakso näkyi joidenkin koirien esiintymisvireessä ja turkissa.
Tajusin vasta kuvia koneelta purkaessani miten kauhean vähän oikeasti kuvasinkaan! Mutta kun on koiran kanssa reissussa, on kädet aina niin täynnä muuta. Jälkikäteen kyllä harmitti kovasti.

Myönnän myös olleeni tarkkaamaton urpo silkasta riemusta. Sillä eihän sinne häviämään lähdetty! Naksu tanssi itselleen uransa hienoimman tittelin saavuttaen Veteraanimaailmanvoittaja-arvon ja voittamalla monta kovaa kilpakumppania. Se oli myös ainoa suomalainen uros joka sijoittui ja koko rodun ainoa pärjännyt punainen koira.

Kuvat eivät tee Naksulle koskaan oikeutta. Se säteilee elinvoimaa ja karismaa eikä niitä tahdo olla helppo taltioida kuviin. Olen erityisen iloinen että australiankarjakoirat arvosteli rodun kotimaan tuomari joka tuntee rodun erittäin hyvin ja hänkin tunsi Naksun viehätyksen. Kaikki muut sijoittuneet koirat olivat nimittäin kokonaan toisen tyyppisiä.
Vaivannäkö myös kannatti sen suhteen, että Naksu oli täydessä turkissa, toisin kuin moni muu kilpakumppani. Keskikesä on turkin suhteen huonoin aika vuodessa ja normaalisti Naksukin on kesäisin ohutkarvaisempi.
Kuvauspaikalla kommentoi seuraavana jonossa ollut italialainen seurue että poikkeuksellisen komea rotunsa edustaja<3 En hennonut kertoa heille tuntemuksen johtuvan siitä että Naksu on 10% joka suuntaan tavallista karjakoiraa kookkaampi ja muodokkaampi. Oikea Herkules karjakoiraksi.

Mailmanvoittajassa ei jaettu pokaaleja vaan ruokapalkinnon lisäksi jaossa oli suuremmoisia uniikkilasiesineitä jotka oli suunniteltu vain tätä näyttelyä varten. Lasimestari Tarmo Maaronen on puhaltanut ne käsin ja jokaisessa on paitsi nimikaiverrus, myös järjestysluku. Meidän on 161/600.
Olin ihan fiiliksissä näistä kun ne esiteltiin Koiramme-lehdessä enkä osannut edes haaveilla meidän voittavan yhtä. Edellinen talon numeroitu ja nimikoitu uniikkilasityö oli Tapio Wirkkalan teos joka putosi jo vuosia sitten keittiön astiakaapin romahtamisen myötä lattialle ja oli ainoa onnettomuudessa särkynyt esine. Minulla ei ole ollut koskaan sisua selvittää, kuinka arvokas se mahtoi olla? Toivon että tämän kohtalo on parempi ja tiedän että arvo tulee olemaan suurempi ainakin minulle!

Jos Maailmanvoittaja muuten olikin menestys, niin shoppailumahdollisuudet olivat aika kynyset. Olin pettynyt, sillä olin säästänyt jo kauan päästäkseni isoille apajille tuhlailemaan. Mutta Maailmanvoittajahinnat... Eikä edes kovin montaa uutta myyjää. Tutuilla suomalaismyyjillä on tavallisessa joulukuun Voittaja-näyttelyssä yleensä paremmat tarjoukset. Muutama hieno taidetta myyvä firma oli, mutta heidän hintansa eivät olleet tavallisille shoppailijoille. Iski vain ajatus että oppisikohan sitä maalaamaan öljyväreillä?

Mutta asiaan. Ostoskuvasta puuttuvat koiranruuat jotka eivät olleet kovin kiinnostavaa kuvattavaa. Ykköshankinta on Suomen Kettuterrierein kojusta hankkimani kettuterrierilippis jossa on mahtava brodeeraus ja hyvä väri. Minulla on ihme polte saada nuorempi karkeakarvainen kettuterrieri ja nimenomaan näyttelykoira. Ekkuhan on kastroitu ja hörökorvainen. Täysin älytön idea mutta en pääse siitä irti.

Toinen ostos josta olen tosi tyytyväinen on Dog World-lehden Annual eli ilmoitusnumero. Kuten näette mistään pikkukirjasta ei tod. ole kyse. Tuo on kokonaan värisivuinen ja painaa hyvinkin 4 kiloa. Onni etten joutunut maksamaan tuon postikuluja Englannista!
Sain kaupan päälle Dog World-lehden tuoreen numeron joka näkyy Edien selän takana. Lehti on julkaissut näyttelytuloksia HYVIN pienellä präntättynä jo vuodesta 1895. Jos tahdot tietää kuka voitti varasertin East Anglian Whippet Clubin kesäshowssa niin tämä on sinun lehtesi. Annual taas on näyttelykoiramailman Kuka Kukin On- kirja. Jollei sinua löydy sen kansien välistä, et ole kukaan.

Ja kuten kuvasta myös näkyy, joku hamstrasi hirveän tukon tulevan näyttelyvuoden suurkilpailuesitteitä. Ärsyttävää kun tekisi mieli suunnitella reissuja ties mihin, mutta Naksu on liian vanha ja Zorrolta puuttuu liikaa hampaita. Tuntuu kuin olisi liian vähän koiria.

Lähdetäänkö Cruftsiin? Mailman suurimpana ennen tätä Helsingin näyttelyä itseään pitäneeseen ja yhä mailman tärkeimpään koiranäyttelyyn johon lähdetään matkalaukku tyhjänä ja visakortti täytenä. Unelmamatkakohteeni ja pakollinen pyhinvaelluskohde brittiläistä alkuperää olevien rotujen harrastajalle. Ehkä vielä joskus...

Foksilippiksen kuva lähempää. Mietin tovin otanko lakin vihreällä maastokuviolla, mutta kyllä tämä on hauskempi.

Uudet, itäiset kennelmaat olivat omine suurnäyttelyineen hyvin esillä. Lähdetäänkö Bakuun tulen maan koiranäyttelyyn? Esitteet ainakin ovat upeita. (Sitäpaitsi esitteitä kävi näyttelykehien laidalle jakamassa nätti tyttö jolla oli kaunis karkeakarvainen kettuterrieri sylissään. Sellaisen koiran perässä lähden vaikka Malesian Airwaysin kyytiin...)

Bonuskuvina Edie, Zorro ja Zorron uusi tuliaispesä.

Edie: Onko minun pakko istua tässä? Tunnen oloni hiukan epämukavaksi. Tuo koira tuijottaa maanisesti.
Minä: Istu istu nyt vaan että saan teidät molemmat kuvaan.
Zorro: .....

Zorro: Snuf snuf snuf
Edie (kireästi): Näpit irti minusta, kuuletko! Komenna tuo peto pois, nyt heti!
Minä (ruikuttavalla äänellä): Yrittäkää nyt istua siinä rinnakkain että saan sievän kuvan, jooko?

Zorro: Grrrrrrr Grrrrrr ravistus ravistus
Edie (huutaen hysteerisenä): Uaaaaa! Irti! Irti! Irti! Auttakaa nyt joku, se hirviö puree!
Minä: Facepalm. Ettekö te nyt edes pientä hetkeä voi yrittää? Miksi tämä aina päättyy näin?