perjantai 23. toukokuuta 2014

Kesäblondi Nono

Arvatkaa kuka vaihtoi taas lookia?

Tapahtui ihme ja ensimmäistä kertaa Leeken 9-10 tuumainen peruukki oli kyllin väljä Nonolle mahtuakseen!

Uudet housut, pitkästä aikaa käytössä olevat vihreät silmät, uusi tukka ja Lydialta pöllityt puserot. Kyllä näillä yhden hellejakson hoitelee.

Peruukki on Leeken toukokuun eventin erikoisväri Hello Spring jossa on vaalean ja vaaleanpunertavan sävyinen pohja ja päällihiukset lehmuksenvihreätä. Heti kun näin tuon peruukin tiesin että sen tahdon.
Näköjään sävyä on äärettömän vaikeata tavoittaa kameralla. Näissäkin kuvissa kaikissa svyt vaihtelevat.

 Väri on mitä herkullisin. Tykkään siitä miten luonnollinen tuo leikkaus on, hiusta ei ole liikaa eikä kampaus ole millään tavoin överi. Lisäksi lopputulos näyttää sltä kuin teinityttö olisi kotona leikitellyt muotiliikkeen hiusväreillä.
Vaikka sanon ettei hiusta ole liikaa, olisi Leeke silti voinut edes hiukan yrittää... Eventtiperuukkien laatu huononee joka tilauskerran myötä. Tästäkin vilkkuu peruukkipohja ihan kaikkialta ja sitä saa työnään olla kampaamassa peittoon. Enkä sano mitään siitä ettei sieltä saa kahta saman kokoista peruukkia, nyt se oli meidän voittomme. Mutta 3 edellistä saman kokoista eivät Nonolle mahdu.

Seuraava postaus on blogini 200! En ole vielä päättänyt saisinko siihen aikaan jotakin juhlavaa? Ehdotuksia otetaan mielihyvin vastaan. Hurja ajatus että niin suureen lukemaan on päästy näin laiskalla toiminnalla ja vähässä ajassa :O

6 kommenttia:

  1. Mukavaa nähdä pitkästä aikaa Nonoa. Upeat hiukset ja asu! Juhlapostaukseen voisi tulla vaikkapa ryhmäkuva ja pieni esittely koko porukasta.

    VastaaPoista
  2. Tosi ihana yhdistelmä nuo hiukset ja silmät <3 Hyvä, että osui tällä kertaa sopivan kokoinen peruukki.

    VastaaPoista
  3. Wow, ihan mahtava lookin muutos! Nono on oikein edukseen, nuo isot ja kauniit silmät tulevat hienosti esiin vaaleiden hiusten alta. Pinkit farkut ja kengät ovat nam!

    Leekeltä tilatessa saa tosiaan pelata hieman arpapeliä että mitä sieltä tulee... Minulle on tullut pieni kammo tilata vaaleita peruukkeja mistään kun olen saanut niin monta kökköä. Viimeksi Lutsilta. Ei sitä reuhkaa voi edes myydä eteenpäin. Kuka sellaisen haluaisi josta näkyy peruukkiverkko jokapuolelta läpi. ~.~ Pitää ehkä sitten kokeilla modausta ja liimata lisää kuitua itse...

    VastaaPoista
  4. Peruukkien laatu niiden hintaan nähden on tosiaan romahtanut. Eteenkin nuo eventtilaatuiset ovat kyllä aika kökköjä monella firmalla. Sitten aina väliin eksyy oikea helmi joka saa kuvittelemaan, että parannusta olisi tulossa. Vähän niin kuin kolikkopeleissä....
    Nono on tosi suloinen tässä lookissaan. En malttaisi päästää sitä näpeistäni ensinkään.

    VastaaPoista
  5. Nonolle tuntuu sopivan ihan jokainen tyyli! Todella nätti ja luonnollinen tämä vaalea tukka. :)

    VastaaPoista
  6. Nono lienee niitä kameleontteja jotka ovat aina hyvän näköisiä ja joille sopii kaikki. On se onni että tuon nuken pää on niin vaikean muotoinen, muutoin Nono hukkuisi eri peruukkeihin.

    VastaaPoista