lauantai 27. huhtikuuta 2013

Sadekuurojen välissä

Pidän sateesta. Pidän kovastikin. Mutta kuvaamiseen se asettaa haasteita. Eteenkin henkilölle joka on liian laiska rassaamaan kameransa asetuksia. Mutta aina välillä pilkahtaa aurinko.

Vilperin ehdin kuvata täpärästi ennen kuuroa. Sinä hetkenä kun aurinko oli ihan mahdottoman kirkas.

Zorakin sai osuutensa auringosta vaikka päivä oli muuten hyvin märkä.

Kuvasin viime kesänä niin paljon Zoraa että pidin siitä tietoisen tauon koko talven yli. Nyt olen taas siitä aivan yhtä hurmaantunut kuin olin silloin. Kenties kaunein nukkeni?

Näitä kasvotutkielmia riittää.

Koko suunnaton hiuspaljous. Zoran hiuslaatu on ehkä paras ikinä tapaamani Pullipin stocktukka.

Tänä iltana oli hetki jolloin aurinko paistoi sadepilvien lomasta kauniisti kirsikkapuun pisaroille. Ryntäsin ulkoa sisään hakemaan kameran ja lähimmän nuken, mutta myöhästyin. Sen minuutinpuolikkaan aikana oli alkanut taas sataa. Aurinko oli poissa mutta pisarat tallella.

Pisaroissa riitti. Onneksi ne ovat kauniita ilman aurinkoakin.

Lydialla ei ole onnea näissä keliasioissa.

2 kommenttia:

  1. Jälleen ihania kuvia nukeistasi! Kiva kun jaksat sateen lomassakin ryntäillä räpsimään kuvia, siitä respectit sinulle :)

    Minun blogini puolella on sinulle lisäksi pieni tunnustus: http://heidponinmetkut.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. olen aivan sanaton! Kiitoksia!

    VastaaPoista