There's a starman waiting in the sky
Hed like to come and meet us
But he thinks he'd blow our minds
There's a starman waiting in the sky
Hes told us not to blow it
Cause he knows it's all worthwhile
tiistai 12. tammikuuta 2016
Lets Dance Starman!
David Bowie 8.1.1947- 10.1.2016
Minua kylmii. Mitä tapahtuu kun kaikki suuret ovat poissa eikä ketään ole tulossa tilalle?
Duetto Tina Turnerin kanssa. Kaksi Lets Dance-kappaletta <3
There's a starman waiting in the sky
Hed like to come and meet us
But he thinks he'd blow our minds
There's a starman waiting in the sky
Hes told us not to blow it
Cause he knows it's all worthwhile
There's a starman waiting in the sky
Hed like to come and meet us
But he thinks he'd blow our minds
There's a starman waiting in the sky
Hes told us not to blow it
Cause he knows it's all worthwhile
lauantai 9. tammikuuta 2016
Valkoinen Noita, jatkosota
Siinä se nyt sitten on. Asia jota on odotettu enemmän kuin joulua ja pelätty enemmän kuin viisurileikkausta.
Valkoisen Noidan toinen osa ja jatkosodan ensimmäinen. Olipa todella vaikeata saada vaaleasta kansikuvasta siedettävää kuvaa eikä tämäkään hääppöinen ole.
Tätä odotin hartaasti ja pelolla. Koska kaikki tietävät Simo Häyhän sotimisten jääneen Talvisotaan ja päättyneen vakavaan haavoittumiseen, oli tiedossa etteivät tekijät enää seuraisi historiaa yhtä uskollisesti kuin ensimmäisessä osassa.
Pahimmillaan tämä olisi voinut olla katastrofi. Mutta onneksi taitavan tekijätiimin tyylitaju ei ole (kovin pahasti) pettänyt tälläkään kertaa. Manga ei ollut yhtä loistokas kuin ensimmäinen, mutta erittäin viihdyttävä silti eikä vähääkään sotahistorianörttejä loukkaava.
Vanha hahmokaarti on oikeastaan ennallaan ja historiallisia yksityiskohtia on otettu mukaan niin paljon kuin on mahtunut. Esimerkiksi Mannerheimin puheiden sitaatit ovat minun muistini mukaan ihan oikeasti Mannerheimin puheista, mutta tätä en voi vannoa. En sentään ole niin innokas sotahistorianystävä että kuuntelisin riemukseni vanhoja propagandapuheita.
Se tosiasia on oikein, että Juutilainen (joka raivostuttavasti on yhä kirjassa luutnantti vaikka oli jo talvisodassa kapteeni ja tässä vaiheessa komppanian päällikkö ja pataljoonan komentaja.) meni naimisiin vuonna -41, joskin Kotkassa eikä Helsingissä. Häät olivat ankean välirauhan aikaan iso seurapiiritapaus josta lehdistö otti kaiken irti.
Minun pitää ihan miettiä mitä kerron. Tässä ei juuri ole juonta jota spoilata, mutta mietin moneen kertaan mangaa lukiessani että se vaatii kohtuulliset pohjatiedot jotta kaikki jutut aukeavat. Oletan kuitenkin että ihan perustermit kuten kookoo(konekivääri) ja suikka (kapoinen neuvostosotilaiden päähine) ovat ihan yleisesti tunnettuja termejä joita ei tarvitse selitellä. Sillä niin tekijätkin tuntuvat uskovan.
Mutta nopea kertaus niille joille tämä hetki Suomen historiaa on hiuskarvan hämärämpi: Välirauha oli solmittu 13.3. 1940 Suomen kannalta viimeisenä mahdollisena hetkenä. Kollaa kesti, mutta kauaa pidempään se ei olisi kestänyt. Mannerheim tiesi tämän ja kiirehti rauhansopimusta painokkaasti. Suomi joutui luovuttamaan rauhansopimuksessa huiman suuret maa-alueet Neuvostoliitolle mikä herätti tyytymättömyyttä. Suomea ei kuitenkaan miehitetty ja aatteellisesti yhtenäisenä saatiin nopeasti käynnistettyä evakkojen asuttaminen ja jälleenrakennus.
Numeroina Talvisodassa menetettiin 26 000 kaatunutta ja haavoittuneita oli 43 000. Sotavankeja oli noin tuhat ja saman verran siviiliuhreja. Neuvostoliiton vastaavat tappiot olivat 127 000 kaatunutta, 190 000 haavoittunutta ja 5 000 sotavankia. Luvut saa oikeisiin mittasuhteisiin kun muistaa Talvisodan kestäneen vain 105 päivää eli muutaman kuukauden.
Välirauha oli Suomelle ja eteenkin päättäjille äärimmäisen painostavaa aikaa. Omaa päätäntävaltaa oli sangen vähän kun oltiin kirjaimellisesti puun ja kuoren välissä.
Vaihtoehdot olivat huono ja huonompi. Tiedettiin että Saksa ei tule kestämään, mutta tiedettiin myös mitä tapahtuisi jos miestappioistaan ja Suomen valtauksen epäonnistumisesta raivostunut Neuvostoliitto ahmaisisi Suomen samoin, kuin se oli tehnyt Balttian maille jo sodan alkupuolella.
25. kesäkuuta 1941 se sitten alkoi. Jatkosota.
Tämä pätkä on vuodelta 1942 mutta halusin mukaan ilmahälyytyssireenin sellaisia varten jotka sitä eivät ole kuulleet. Kai kaikki kaupunkilaiset tietävät mitä tehdä jos sireeni vouvvaa tuollatavoin ylösalas?
Kuvat filmillä ovat SA-arkistosta
Jatkosota osoitti viimeistään, miten eilisen vihollinen voi olla huomisen liittolainen. Jos tarina jatkuu Lapin Sotaan asti, tullaan seuraavaksi huomaamaan miten nopeasti liittolaisesta muodostuu vihollinen.
Marsalkka Mannerheimin rooli Suomen sodissa oli todella juuri niin suuri kuin miksi manga sen osoittaa. Jatkosodan alkaessa Suomen presidenttinä oli Risto Ryti joka ei suinkaan ollut niin heikko ja varovainen kuin miksi lyhyt esintyminen mangassa hänet esittää. Mutta uskon että Rytin rooli kasvaa jatkosodan edetessä myös mangassa. Hän oli todella kylmähermoinen mies jonka rooli on vähän suotta jäänyt Mannerheimin roolin taakse.
Rytistä oli tullut hiukan yllättäen presidentti välirauhan aikana edellisen presidentin, Kyösti Kallion menehdyttyä äkillisesti Helsingin rautatieasemalle. Hän oli pankkiiri ja liikemies joka sodan loppumetreillä laittoi oman päänahkansa likoon tehdessään sopimuksen Saksan ulkoministeri Ribbentropin kanssa. Saksa sai tuolloin karvaasti kokea mitä tapahtuu kun lähtee tekemään pankkiketkujen kanssa sopimuksia. Suomen eduskunta ei Ryti-Ribbentrop-sopimusta koskaan hyväksynyt ja se siis lakkasi olemasta olemassa kun Ryti erosi oma-aloitteisesti presidentin virastaan. Tämä siis pienenä spoilauksena siitä, mitä jatkossa (toivottavasti!) myös mangassa tapahtuu. Ryti oli kova jätkä!
(Suurena haaveena on saada mangan loppuun myös kohtaus, jossa valvontakomission edustajat tulevat pidättämään Rytin Yrjönkadun uimahallista. Hänen kerrotaan kysyneen saako hän pukea vaatteet ylleen vai lähteekö hän näin? Yrjönkadun vain herroille tarkoitetussa uimahallissahan ei käytetä mitään uima-asuja. Tarina on kaiketi pelkkä legenda tämäkin, mutta se kertoo paljon Rytin kylmähermoisuudesta. Hän sai tarinan mukaan pukea päälleen...)
Tämä minua mangassa vähän häiritsee. Siviiliväestöön kohdistuneet partisaani-iskut joissa ryöstettiin naisia ja lapsia vihollisen puolelle kuuluvat japanilaiseen, eivät niinkään länsimaiseen sodankäyntiin. Joo, kyllähän partisaaneja rajalinjoilla liikkui, mutta iskut siviiliväestöön olivat huomattavasti vaatimattomampia kuin mitä mangassa kerrotaan.
Minua huvittaa kovasti että tekijöille ei ole sattunut pienintäkään virhettä aseiden tai sotilasarvomerkkien suhteen, mutta naisten pukeutumiseen ei ole sitten kiinnitetty hiukkaakaan huomiota. Siis että se olisi edes auttavasti ajanmukaista. Vähän noloa mutta ei erityisemmin häiritsevää.
Mangassa esiintyy pari uutta hahmoa, vihollisia molemmat. Sulo Kolkka on myyttinen sotahahmo joka lienee keksitty, mutta jonka olemassaolosta silti välillä väitellään. Mitä luultavimmin hän kuitenkin on pelkkä propagandakoneiston luoma mielikuvitusolento.
Laika-rotuisen koiran kanssa liikkuva naistaistelija Okhlopkov lienee yhdistelmä Fjodor Okhlopkovia ja Ludmila Pavlitsjenkoa jotka olivat hyvin kuuluisia puna-armeijan tarkka-ampujia.
Joulupukki toi puolisolle tämän kirjan jota lueskelin joulun pyhinä mukavaksi pohjustukseksi Valkoiselle Noidalle. Suosittelen tätä tietoteosta kaikille sotahistoriasta yhtään kiinnostuneille. Siinä on paljon ihan uutta kuvamateriaalia ja hurjasti yksityiskohtia.
Minun piti ottaa tähän ykkös- ja kakkososien väliin uudelleenluettaviksi sekä Simo Häyhän että Aarne Juutilaisen elämänkerrat, mutta jätin sitten tietoisesti väliin. Ajattelin että ihan kaikkien yksityiskohtien muistaminen olisi haitannut mangan lukukokemusta. Enkä halunnut sitä. Viihdyin mangan molempien osien parissa erinomaisesti ja odotan kolmososaa kovasti. Minun tarpeisiini tekijät ovat olleet kyllin realistisia ja tarkkoja.
Tässä teille bonuskuva Jatkosodasta. Kuva on napattu ylläolevasta kirjasta, alkuperäinen on SA-arkistoissa. Kuvassa on Somerin saarella käydyn taiselun muistomerkki. Venäläisen rikkiammutun kypärän alla olevassa laatassa on teksti: Tässä lepää 128 Someriin yrittänyttä punasotilasta.
Tosiasiassa ristin alle on haudattu vain yksi sotilas, hyökkäysosastoa johtanut venäläinen majuri.
Tässä Valkoisen Noidan osassa oli myös se lähdeluettelo, jota arvuuttelin viime postauksessani. Se oli riemastuttava. Tekijätiimi on käyttänyt lähdeaineistona Petri Sarjasen Simo Häyhästä kirjoittamaa elämänkertaa Valkoinen Kuolema, mutta sen lisäksi on mainittu kaksi suomentamatonta teosta: Nobuo Saikin Johdatus Suomen Armeijaan ja Hiroshi Umemoton Verinen Kesä joka nimestä päätellen on proosaa eikä tietoteos.
Mutta sokerina pohjalla lähdeteoksena on käytetty Rukajärven Tie-elokuvaa joka perustuu Antti Tuurin kirjaan ja jonka on ohjannut Olli Saari. :D
Mutta tarkemmin ajateltuna, moniko meistäkin kokee jonkun Seitsemän Samuraita tietoteokseksi sen ajan ihmisistä, aseista ja aatekuvista?
Tätä odotin hartaasti ja pelolla. Koska kaikki tietävät Simo Häyhän sotimisten jääneen Talvisotaan ja päättyneen vakavaan haavoittumiseen, oli tiedossa etteivät tekijät enää seuraisi historiaa yhtä uskollisesti kuin ensimmäisessä osassa.
Pahimmillaan tämä olisi voinut olla katastrofi. Mutta onneksi taitavan tekijätiimin tyylitaju ei ole (kovin pahasti) pettänyt tälläkään kertaa. Manga ei ollut yhtä loistokas kuin ensimmäinen, mutta erittäin viihdyttävä silti eikä vähääkään sotahistorianörttejä loukkaava.
Se tosiasia on oikein, että Juutilainen (joka raivostuttavasti on yhä kirjassa luutnantti vaikka oli jo talvisodassa kapteeni ja tässä vaiheessa komppanian päällikkö ja pataljoonan komentaja.) meni naimisiin vuonna -41, joskin Kotkassa eikä Helsingissä. Häät olivat ankean välirauhan aikaan iso seurapiiritapaus josta lehdistö otti kaiken irti.
Minun pitää ihan miettiä mitä kerron. Tässä ei juuri ole juonta jota spoilata, mutta mietin moneen kertaan mangaa lukiessani että se vaatii kohtuulliset pohjatiedot jotta kaikki jutut aukeavat. Oletan kuitenkin että ihan perustermit kuten kookoo(konekivääri) ja suikka (kapoinen neuvostosotilaiden päähine) ovat ihan yleisesti tunnettuja termejä joita ei tarvitse selitellä. Sillä niin tekijätkin tuntuvat uskovan.
Mutta nopea kertaus niille joille tämä hetki Suomen historiaa on hiuskarvan hämärämpi: Välirauha oli solmittu 13.3. 1940 Suomen kannalta viimeisenä mahdollisena hetkenä. Kollaa kesti, mutta kauaa pidempään se ei olisi kestänyt. Mannerheim tiesi tämän ja kiirehti rauhansopimusta painokkaasti. Suomi joutui luovuttamaan rauhansopimuksessa huiman suuret maa-alueet Neuvostoliitolle mikä herätti tyytymättömyyttä. Suomea ei kuitenkaan miehitetty ja aatteellisesti yhtenäisenä saatiin nopeasti käynnistettyä evakkojen asuttaminen ja jälleenrakennus.
Numeroina Talvisodassa menetettiin 26 000 kaatunutta ja haavoittuneita oli 43 000. Sotavankeja oli noin tuhat ja saman verran siviiliuhreja. Neuvostoliiton vastaavat tappiot olivat 127 000 kaatunutta, 190 000 haavoittunutta ja 5 000 sotavankia. Luvut saa oikeisiin mittasuhteisiin kun muistaa Talvisodan kestäneen vain 105 päivää eli muutaman kuukauden.
Välirauha oli Suomelle ja eteenkin päättäjille äärimmäisen painostavaa aikaa. Omaa päätäntävaltaa oli sangen vähän kun oltiin kirjaimellisesti puun ja kuoren välissä.
25. kesäkuuta 1941 se sitten alkoi. Jatkosota.
Tämä pätkä on vuodelta 1942 mutta halusin mukaan ilmahälyytyssireenin sellaisia varten jotka sitä eivät ole kuulleet. Kai kaikki kaupunkilaiset tietävät mitä tehdä jos sireeni vouvvaa tuollatavoin ylösalas?
Rytistä oli tullut hiukan yllättäen presidentti välirauhan aikana edellisen presidentin, Kyösti Kallion menehdyttyä äkillisesti Helsingin rautatieasemalle. Hän oli pankkiiri ja liikemies joka sodan loppumetreillä laittoi oman päänahkansa likoon tehdessään sopimuksen Saksan ulkoministeri Ribbentropin kanssa. Saksa sai tuolloin karvaasti kokea mitä tapahtuu kun lähtee tekemään pankkiketkujen kanssa sopimuksia. Suomen eduskunta ei Ryti-Ribbentrop-sopimusta koskaan hyväksynyt ja se siis lakkasi olemasta olemassa kun Ryti erosi oma-aloitteisesti presidentin virastaan. Tämä siis pienenä spoilauksena siitä, mitä jatkossa (toivottavasti!) myös mangassa tapahtuu. Ryti oli kova jätkä!
(Suurena haaveena on saada mangan loppuun myös kohtaus, jossa valvontakomission edustajat tulevat pidättämään Rytin Yrjönkadun uimahallista. Hänen kerrotaan kysyneen saako hän pukea vaatteet ylleen vai lähteekö hän näin? Yrjönkadun vain herroille tarkoitetussa uimahallissahan ei käytetä mitään uima-asuja. Tarina on kaiketi pelkkä legenda tämäkin, mutta se kertoo paljon Rytin kylmähermoisuudesta. Hän sai tarinan mukaan pukea päälleen...)
Mangassa esiintyy pari uutta hahmoa, vihollisia molemmat. Sulo Kolkka on myyttinen sotahahmo joka lienee keksitty, mutta jonka olemassaolosta silti välillä väitellään. Mitä luultavimmin hän kuitenkin on pelkkä propagandakoneiston luoma mielikuvitusolento.
Laika-rotuisen koiran kanssa liikkuva naistaistelija Okhlopkov lienee yhdistelmä Fjodor Okhlopkovia ja Ludmila Pavlitsjenkoa jotka olivat hyvin kuuluisia puna-armeijan tarkka-ampujia.
Minun piti ottaa tähän ykkös- ja kakkososien väliin uudelleenluettaviksi sekä Simo Häyhän että Aarne Juutilaisen elämänkerrat, mutta jätin sitten tietoisesti väliin. Ajattelin että ihan kaikkien yksityiskohtien muistaminen olisi haitannut mangan lukukokemusta. Enkä halunnut sitä. Viihdyin mangan molempien osien parissa erinomaisesti ja odotan kolmososaa kovasti. Minun tarpeisiini tekijät ovat olleet kyllin realistisia ja tarkkoja.
Tosiasiassa ristin alle on haudattu vain yksi sotilas, hyökkäysosastoa johtanut venäläinen majuri.
Tässä Valkoisen Noidan osassa oli myös se lähdeluettelo, jota arvuuttelin viime postauksessani. Se oli riemastuttava. Tekijätiimi on käyttänyt lähdeaineistona Petri Sarjasen Simo Häyhästä kirjoittamaa elämänkertaa Valkoinen Kuolema, mutta sen lisäksi on mainittu kaksi suomentamatonta teosta: Nobuo Saikin Johdatus Suomen Armeijaan ja Hiroshi Umemoton Verinen Kesä joka nimestä päätellen on proosaa eikä tietoteos.
Mutta sokerina pohjalla lähdeteoksena on käytetty Rukajärven Tie-elokuvaa joka perustuu Antti Tuurin kirjaan ja jonka on ohjannut Olli Saari. :D
Mutta tarkemmin ajateltuna, moniko meistäkin kokee jonkun Seitsemän Samuraita tietoteokseksi sen ajan ihmisistä, aseista ja aatekuvista?
sunnuntai 3. tammikuuta 2016
Liebster Award-palkinto
Sain imartelevan uudenvuodenlahjan nuketovatminunmaailmani-blogista saadessani Liebester Award-tunnustuksen blogilleni. Kiitos Iirikselle tästä!
Tunnustus on tarkoitettu pienille blogeille joilla on alle 200 lukijaa ja jotka tunnustuksen antajan mielestä ansaitsisivat enemmän.
Säännöt ovat seuraavat
Sitten jatketaan haasteessa eteenpäin. Haluan haastaa mukaan seuraavat suosikkiblgini bloggaajineen:
Kuunsirppi
Pureneemo Diaries
Spicasmagoria Extreme
Kotoko-Kirakirahikaru
Toys Toys Toys
Syy miksi valitsin juuri nämä blogit on se että ne ovat suosikkejani joiden parissa olen viettänyt viihtyen pitkiä aikoja ja joiden en tiedä vielä tunnustusta saaneen. Blogien lukijamäärien pitäisi nopealla katsannolla riittää. Lisäksi bloggaajat ovat kiinnostavia ihmisiä joiden vastauksia tulee olemaan hauskaa lukea mikäili he haasteen vastaan ottavat ;)
Sitten kysymyksiin:
1. Teitkö uudenvuodenlupauksia tai suunnitelmia nukkeja tai keräilyä koskien?
2. Suunnitelmasi vuodelle 2016 IRL-elämää koskien
3. Mitä aiot seuraavaksi ostaa ihan itsellesi? Keräilytavaraa ei nyt lasketa.
4. Mikä taustakuva puhelimessasi on tällä hetkellä?
5. Oletko toteuttanut lapsuudenunelmiasi?
6. Kannattiko? Oliko unelma kaiken sen unelmoinnin arvoinen vai oliko äitisi oikeassa?
7. Minkä unelman aiot seuraavana toteuttaa? Pienetkin lasketaan.
8. Aiotko hyödyntää vuodenvaihteen alennusmyynnit?
9. Tarvitsetko harkinta-aikaa suuriin ja tärkeisiin päätöksin?
10. Kuinka pitkälle ensiaputaitosi riittävät?
11. Oletko joutunut toteuttamaan niitä käytännössä?
Heh, nyt kun luen näitä kysymyksiä kuulostaa kuin etsisin retkikuntaa tuntemattoman mantereen valloitukseen.... Vain ne Pony Expressin kaksi tärkeintä puuttuvat: Siellä työnhakuvaatimuksina oli 18 vuoden ikä ja orpous.
Mutta nyt lähden ilmoittelemaan haastetuille asiasta. Katsotaan moniko haasteesta innostuu?
Tunnustus on tarkoitettu pienille blogeille joilla on alle 200 lukijaa ja jotka tunnustuksen antajan mielestä ansaitsisivat enemmän.
Säännöt ovat seuraavat
1 kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi (tehty)
2.laita palkinto (kuva) blogiisi (tehty)
3.Vastaa palkinnon antajan esittämiin 11 kysymykseen (tehty)
4. Nimeä 5-11 blogia joilla on alle 200 lukijaa (tehty)
5.Laadi 11 kysymystä,joihin palkitsemasi bloggaajat vastaavat. (tehty)
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen (tehty)
7.Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse
Tässä kysymykset jotka minulle annettiin sekä vastaukseni niihin.
1. Oletko käynyt ulkomailla?
Olen. Tosin olen reissannut vain Euroopassa. Pelkään kuollakseni sekä lentämistä että laivoja, joten minulla on tapeita matkustaa aika harvoin. Mutta välillä pieni matkakuume iskee.
2. Oletko käynyt elokuvissa/teatterissa?
Olen molemmissa. Elokuvissa käyn hyvin harvoiin enkä enää teatterissakaan niin usein kuin tahtoisin. Oli aika jolloin kävin katsomassa kaikki kotikaupunkini Kaupunginteatterin näytöset. Meillä ratsasti muuan näyttelijä jolta sain maksuksi vapaalippuja. Se oli erinomainen diili.
3. Surkein nukke/lelu ikinä?
Paha kysymys. Heikkollaatuinen ja toimintakyvytön lelu on aina masentava. Käytin taannoin tekemääni mollamaijaan kangasta jonka vetolujuutta en tiennyt ja nyt huoli on suuri ettei se kestä taaperon käsittelyssä kylliksi.
4. Lempi laulaja?
Tämäkin on vaikea. En oikein kuuntele ketään laulajaa vaan äänen vuoksi. Mutta Olavi Virta taitaa yhä olla tässä asiassa kuningas. Elossaolevista solisteista Mariskalla on ääni josta pidän.
5. Mitkä olisivat unelma hiuksesi?
Liurutukka tahtoo afron! Oikein ison ja tiheän!
6. Oletko aamuvirkku vai myöhään valvoja?
Olen yökukkuja. Minussa ei ole aivotoimintaan ennen kymmentä aamulla ja aktiivisin aikani on iltayhdentoista jälkeen. Olen silloin myös luovimmillani. Olen opettanut hevosenikin yökyöpeleiksi ettei minun tarvitse herätä aamulla ruokkimaan niitä kovin varhain.
7. Paras vuodenaika?
Se on syksy. Silloin kun sato kypsyy, keli on lämmin mutta illtat ovat pimeitä ja saa polttaa kynttilöitä sekä isällä että ulkona. Sitäpaitsi minulla on syksyllä synttäritkin.
8.Keräiletkö jotain?
Ehhh... Kuinkas pitkän tästä postauksesta saikaan tehdä? Keräilen nukkeja, leluja, My Little Ponyjä, vanhaa hopeata, kirjoja ja mangaa, kettuterrieriaiheista esineistöä, hattuja, pienessä määrin figuureita sekä moniongelmaisia hevosenkuvatuksia joita kukaan muu ei huolisi.
9. Tykkäätkö suklaasta?
Voi tykkään<3 Voisin elää kyllin makealla maitosuklaalla.
10. Kumpi tee vai kahvi?
Teetä minulle kiitos. Ei maitoa eikä sokeria mutta tilkka kylmää vettä jos mahdollista
11. Suosikki Disney-hahmosi
Herkuleksen Pegasos tietysti.
Sitten jatketaan haasteessa eteenpäin. Haluan haastaa mukaan seuraavat suosikkiblgini bloggaajineen:
Kuunsirppi
Pureneemo Diaries
Spicasmagoria Extreme
Kotoko-Kirakirahikaru
Toys Toys Toys
Syy miksi valitsin juuri nämä blogit on se että ne ovat suosikkejani joiden parissa olen viettänyt viihtyen pitkiä aikoja ja joiden en tiedä vielä tunnustusta saaneen. Blogien lukijamäärien pitäisi nopealla katsannolla riittää. Lisäksi bloggaajat ovat kiinnostavia ihmisiä joiden vastauksia tulee olemaan hauskaa lukea mikäili he haasteen vastaan ottavat ;)
Sitten kysymyksiin:
1. Teitkö uudenvuodenlupauksia tai suunnitelmia nukkeja tai keräilyä koskien?
2. Suunnitelmasi vuodelle 2016 IRL-elämää koskien
3. Mitä aiot seuraavaksi ostaa ihan itsellesi? Keräilytavaraa ei nyt lasketa.
4. Mikä taustakuva puhelimessasi on tällä hetkellä?
5. Oletko toteuttanut lapsuudenunelmiasi?
6. Kannattiko? Oliko unelma kaiken sen unelmoinnin arvoinen vai oliko äitisi oikeassa?
7. Minkä unelman aiot seuraavana toteuttaa? Pienetkin lasketaan.
8. Aiotko hyödyntää vuodenvaihteen alennusmyynnit?
9. Tarvitsetko harkinta-aikaa suuriin ja tärkeisiin päätöksin?
10. Kuinka pitkälle ensiaputaitosi riittävät?
11. Oletko joutunut toteuttamaan niitä käytännössä?
Heh, nyt kun luen näitä kysymyksiä kuulostaa kuin etsisin retkikuntaa tuntemattoman mantereen valloitukseen.... Vain ne Pony Expressin kaksi tärkeintä puuttuvat: Siellä työnhakuvaatimuksina oli 18 vuoden ikä ja orpous.
Mutta nyt lähden ilmoittelemaan haastetuille asiasta. Katsotaan moniko haasteesta innostuu?
perjantai 1. tammikuuta 2016
Vuosiraportti
No niin. Vuosi on vaihtunut ja aika laittaa vanha vuosi jonkinlaiseen pakettiin. Viime vuonna tähän aikaan en tehnyt sitä ja jälkikäteen oli hankalaa etsiskellä tietoja. Ihmismuisti (ainakin minulla) on kovin lyhyt kun aletaan puhua vuosiluvuista.
Viime vuonna tähän aikaan nukkeni olivat Keski-Suomen Museossa ja kuvailin pelkästään Mioa ja Dedeä jotka olivat kotona. Valittelin viime vuonna näihin aikoihin blogissa kameraani ja sen vanhuusvaivoja. Yllätys yllätys käytän samaa kameraa yhä. Olen käynyt muutaman kerran katselemassa eri kameroita mutta en oikein osaa ryhdistäytyä ja tehdä päätöstä minkään suhteen. Eli tinginkö koossa ja otan ominaisuudet jotka tahdon vai otanko sen kokoisen kameran jonka tahdon ja tingin hiukan tulivoimassa ja ominaisuuksissa? Epäilen että vuoden kuluttua kitisen yhä samaa asiaa ja kamerani teippikerrokset vain lisääntyvät jotta se pysyisi koossa.
Käytän kameraa päivittäin mutta olen arka investoimaan siihen niin paljon kuin olisi tarvetta jotta saataisiin elämäntapaani kestävä aparaatti. Mikäs siinä jos olisi yllin kyllin rahaa mutta kun ei ole.
Olen aina vähissä varoissa mutta viimeiset kaksi vuotta ovat olleet taloudellisesti täysin katastrofaaliset. Olen tainnut kertoa että olen kadottanut kuluneen vuoden aikana painoakin noin 15 kiloa. Enkä ole laihduttanut enkä mitään. Vain stressannut.
Se, ettei ole voinut satsata taloudellisesti juuri mitään nukkeharrastukseen on syönyt motivaatiota aika tavalla. Viime vuoden vaihteeseen osunut nukkejen siirtyminen museoon pariksi kuukaudeksi sujui helpommin kuin olin kuvitellut ja motivaatiolle touhuta vanhojen nukkejen kanssa teki hyvää olla niistä hetki erossa.
Mutta kesällä iski kyllästyminen samoihin vanhoihin naamoihin. Uusien nukkejen hankkiminen ja ostosuunnitelmien tekeminen on kuitenkin iso osa nukkeiluharrastusta. Kun sitä ei voi tehdä, tulee tunne että vanhojen nukkejen kanssa urautuu toistamaan samaa vanhaa.
Onneksi muutama uusi Monster High-tyyppi löytyi kirpparilta pahimpaan nukketuskaan.
Hankinnan ei tarvitse olla kallis tai mitenkään ihmeellinen ilahduttaakseen ja kohottaakseen nukkefiiliksiä. Minulla oli aivan erityisen hieno kirpparivuosi ja nukkejen lisäksi roudasin kotiin mangaa ja muutaman My Little Ponynkin. Se kohotti fiiliksiä aivan ihmeesti.
Hankin lisäksi vuoden aikana Brazillazin ja Ever After Highin, joista jälkimmäinen pitäisikin esitellä tarkemmin blogissa. Kotimaisia lelumarkkinoita tuli muutenkin seurattua tarkemmin kuin aikoihin. Olen joutunut jyrkkään sävyyn muistuttamaan itseäni siitä, että oikeasti ihan kaikkea mistä tykkää EI voi kerätä. Ainakin jos aikoo mahtua taloonsa. Tarvitsisin paljon isomman talon näillä taipumuksilla.
Uutta hartsia ei ollut tullut taloon sitten vuoden 2013. Niinpä olin aivan tohkeissani hankittuani Withdoll Cecilyn pään. Tyttöparka lojuu täällä yhä kieriväisenä, mutta kroppa tälle on prioriteettilistalla hyvin korkealla. Kunhan sopivan värinen jostakin löytyy... En nimittäin tykkää yhtään siitä, että talossa hengailee nukkeja joilla en voi leikkiä keskeneräisyyden vuoksi.
Olen kertonut ennenkin, että minun nukkeostoksiani vainoaa paha karma. Samoin kuin yrityksiäni lähteä pois kotoa viikonloppua viettämään. Aina tapahtuu jotakin kamalaa.
Kun näin tämän Nolluskan Japanista tuoman ja Junipalle myymän Volks Mikan myyntikuvat tiesin, että se on minun nukkeni. Jouduin lykkäämään nuken maksamista kahdesti kun ensin yksi ja sitten toinen koiristani sairastui ensin vakavasti ja sitten menehtyi sairauteensa. Sen jälkeen ajattelin että kohtalo pottuilee nyt väärän harrastajan kanssa ja maksoin nuken. Eikä enempää kuolonuhreja ole näkynyt.
Mika tottelee nykyisin nimeä Nicola ja se on eräänlainen paluu juurille, sillä yksi ihan ensimmäisistä BJD-nukeista joita olen ikinä ihaillut oli Volksin SD-kokoinen Mika. Kuva siitä saattaa yhä olla jonkun vanhan tietokoneeni uumenissa. Se oli aikana jolloin en vielä vakavissani edes miettinyt hartsinuken hankkimista itselleni.
Koska Nicola on ihan erilainen kuin aiemmat hartsityttöni, sen kanssa on ollut tavattoman hauskaa touhuta. Olen entistä vahvemmin sitä mieltä, että omalta mukavuusalueelta ulos astuminen auttaa pitämään harrastuksen tuoreena.
Pullipperheen ainoa tulokas kuluvana vuonna oli Isul Hednar. Johon rakastuin ihan täysillä ja jota kuvasin kesällä suunnilleen yhtä paljon kuin muita nukkejani yhteensä. Hitto mikä lellikki!
Toinen Isulini Mio kohtasi kauhistuttavan lakkaonnettomuuden kun Army Painter tuli elinikänsä päätepisteeseen ja räkäisi Mion kasvoille lakkasumun sijaan jotakin, mikä syövytti poikaparan kasvot aikamoiseen kuntoon. Mio saatiin takaisin tolpilleen vasta syksyllä. Innostuin vain hiukan liikaa sen faceupin kanssa ja nyt seuraava projekti olisi palauttaa se takaisin Mion näköiseksi.
Kun katson mennyttä vuotta taaksepäin, sieltä ei juuri kohoa esiin nukkeostoksia joiden ostamatta jättäminen olisi harmittanut. Jos ei lasketa sitä yhtä customoitua Dollfie Dream-päätä jonka lipeäminen näpeistäni kyllä kismittää. Mutta tätä kirjoittaessani en vieläkään tiedä olisinko saanut itseäni maksamaan kokonaisen nuken hintaa yhdestä ainokaisesta päästä joka ei edes ollut mikään harvinaisuus? Voi olla että en.... Ehkä näin oli siis tarkoitettukin?
Vuoden ehdoton kohokohta olivat kaksi viikonlopun mittaista nukkemiittiä. Oli mahtavaa päästä juttelemaan nukkeystävien kanssa ihan kasvokkain ja kaikessa rauhassa. Sekä tietysti ihailemaan monenlaisia nukkeihanuuksia ihan livenä. Se jos mikä on omistamisenhalun herättävää! Enkä puhu nyt mitään ostoksista joita tuollaisessa miitissä pääsee tekemään.
Summa summarum: nukkevuosi 2015 oli loppuviimein oikein hyvä. Yritän lujasti pitää seuraavan nukkevuoden yhtä harkittuna ja kohtuullisena. Tällainen pari-kolme kalliimpaa nukkea vuodessa on sellainen määrä minkä kestää budjetti ja säilytyskapasiteetti.
Tahdon myös ehdottomasti osallistua järjestettäviin miitteihin ja irrottautua tylsistä kotiympyröistä. Vain omin nokkineen harrastaessa muuttuu liian helposti mökkihöperöksi. Yksin ikävien ajatusten märehtiminen ei ole hedelmällistä millään tavoin tarkasteltuna.
Vuodelle 2016 on siirtymässä projekti löytää Cecilyn päälle keho. Mutta siitä en ota stressiä sillä luulen että se on asia joka löydetään, ei vaan hankita. Vähän niikuin opaalit.
Suunnitelmia tietysti on vaikka millä mitalla.
Kahden ikävystyttävän vuoden jälkeen Groove on nyt järkyttänyt mailmankuvaani pukkaamalla markkinoille useamman nuken jotka saavat haukkomaan henkeä omistamisenhalusta. Hyvähyvähyvä. Minun piti ennakkotilata Taeyang Undertaker itselleni joululahjaksi, mutta minulle tarjottiin mahdollisuutta saada poismenneiden tilalle uusi koira ja pentuprojekti syrjäytti vähemmän akuutit hankinnat.
Hauturin hankinta siirtyy johonkin tulevaisuuteen. Se ei välttämättä ole ihan massasuosikkihahmo, joten uskon että se on mahdollisuus saada (edullisemmin!) muutenkin kuin ennakkotilaten.
Lisäksi jään odottamaan tulisiko viimein tänä vuonna niitä kaihoamiani tanneja Pullippeja? Niistäkin on joka vuosi tähän aikaan puhetta mutta vielä ei ole näkynyt...
(Kuva kuuluu Souldollin mainoskuviin)
Souldollin joulueventin Junia sorkkineen ja luppakorvineen sekä puolen vuoden osamaksuineen miellytti kovasti sekä silmää että kukkaroa. MUTTA Souldollin tapa kätkeä nukkensa photoshopattuun tingeltangeliin ja olla kertomatta tarkemmin sen enempää erikoisihonväriä kuin pään muotojakaan ei miellyttänyt. Myyntiaika on nyt tasan puolivälissä eikä toivottuja lisäkuvia ole tullut.
Edellisen värillisen fantsunuken Kyronin kanssa tehdyt rumat temput ovat tuoreessa muistissa ja olen päättänyt että mikäili Juniasta ei piakkoin tarkempia speksejä Souldollin sivuille ilmesty, en nukkea tilaa. Liian kallis sika säkissä ostettavaksi.
Olin jo tehnyt päätöksen että Junia mitä luultavimmin jää ja sen sijaan hankin VIIMEINKIN sen työn alla olleen Dollfie Dreamin kun Soom veti maton nukkesuunnitelmien alta ja pisti miettimään juttuja uudemman kerran.
Erlandissa toteutuisi moni suunnitelma. Ensinäkin se on poika. Vieläpä mytrsi poika. Erikoisvärisenä ja päässä kiinni olevilla suippokorvilla varustettuna juuri kuten pitääkin. Olen nyt 4 vuotta odotellut Lutsin Borystä uudelleenjulkaisua jolla olisi suippokorvat ja sirrit silmät erikoisvärisenä. Turhaan.
Tämä kelpaisi tilalle oikein mainiosti.
Nyt pitäisi keksiä millä suunnitelma rahoitetaan näin varoittamatta? Jos joku tietää onko Soomilla osamaksujärjestelmää ja miten se toimii niin olen kiitollinen neuvoista.
Heh heh. Suunnitelmia kertyy. Eikä vielä ole edes puhuttu figuureista. Eikä puhutakaan. Kämmenelle mahtuvia ostoksia ei lasketa.
Viime vuonna tähän aikaan nukkeni olivat Keski-Suomen Museossa ja kuvailin pelkästään Mioa ja Dedeä jotka olivat kotona. Valittelin viime vuonna näihin aikoihin blogissa kameraani ja sen vanhuusvaivoja. Yllätys yllätys käytän samaa kameraa yhä. Olen käynyt muutaman kerran katselemassa eri kameroita mutta en oikein osaa ryhdistäytyä ja tehdä päätöstä minkään suhteen. Eli tinginkö koossa ja otan ominaisuudet jotka tahdon vai otanko sen kokoisen kameran jonka tahdon ja tingin hiukan tulivoimassa ja ominaisuuksissa? Epäilen että vuoden kuluttua kitisen yhä samaa asiaa ja kamerani teippikerrokset vain lisääntyvät jotta se pysyisi koossa.
Se, ettei ole voinut satsata taloudellisesti juuri mitään nukkeharrastukseen on syönyt motivaatiota aika tavalla. Viime vuoden vaihteeseen osunut nukkejen siirtyminen museoon pariksi kuukaudeksi sujui helpommin kuin olin kuvitellut ja motivaatiolle touhuta vanhojen nukkejen kanssa teki hyvää olla niistä hetki erossa.
Mutta kesällä iski kyllästyminen samoihin vanhoihin naamoihin. Uusien nukkejen hankkiminen ja ostosuunnitelmien tekeminen on kuitenkin iso osa nukkeiluharrastusta. Kun sitä ei voi tehdä, tulee tunne että vanhojen nukkejen kanssa urautuu toistamaan samaa vanhaa.
Onneksi muutama uusi Monster High-tyyppi löytyi kirpparilta pahimpaan nukketuskaan.
Hankin lisäksi vuoden aikana Brazillazin ja Ever After Highin, joista jälkimmäinen pitäisikin esitellä tarkemmin blogissa. Kotimaisia lelumarkkinoita tuli muutenkin seurattua tarkemmin kuin aikoihin. Olen joutunut jyrkkään sävyyn muistuttamaan itseäni siitä, että oikeasti ihan kaikkea mistä tykkää EI voi kerätä. Ainakin jos aikoo mahtua taloonsa. Tarvitsisin paljon isomman talon näillä taipumuksilla.
Kun näin tämän Nolluskan Japanista tuoman ja Junipalle myymän Volks Mikan myyntikuvat tiesin, että se on minun nukkeni. Jouduin lykkäämään nuken maksamista kahdesti kun ensin yksi ja sitten toinen koiristani sairastui ensin vakavasti ja sitten menehtyi sairauteensa. Sen jälkeen ajattelin että kohtalo pottuilee nyt väärän harrastajan kanssa ja maksoin nuken. Eikä enempää kuolonuhreja ole näkynyt.
Mika tottelee nykyisin nimeä Nicola ja se on eräänlainen paluu juurille, sillä yksi ihan ensimmäisistä BJD-nukeista joita olen ikinä ihaillut oli Volksin SD-kokoinen Mika. Kuva siitä saattaa yhä olla jonkun vanhan tietokoneeni uumenissa. Se oli aikana jolloin en vielä vakavissani edes miettinyt hartsinuken hankkimista itselleni.
Koska Nicola on ihan erilainen kuin aiemmat hartsityttöni, sen kanssa on ollut tavattoman hauskaa touhuta. Olen entistä vahvemmin sitä mieltä, että omalta mukavuusalueelta ulos astuminen auttaa pitämään harrastuksen tuoreena.
Toinen Isulini Mio kohtasi kauhistuttavan lakkaonnettomuuden kun Army Painter tuli elinikänsä päätepisteeseen ja räkäisi Mion kasvoille lakkasumun sijaan jotakin, mikä syövytti poikaparan kasvot aikamoiseen kuntoon. Mio saatiin takaisin tolpilleen vasta syksyllä. Innostuin vain hiukan liikaa sen faceupin kanssa ja nyt seuraava projekti olisi palauttaa se takaisin Mion näköiseksi.
Kun katson mennyttä vuotta taaksepäin, sieltä ei juuri kohoa esiin nukkeostoksia joiden ostamatta jättäminen olisi harmittanut. Jos ei lasketa sitä yhtä customoitua Dollfie Dream-päätä jonka lipeäminen näpeistäni kyllä kismittää. Mutta tätä kirjoittaessani en vieläkään tiedä olisinko saanut itseäni maksamaan kokonaisen nuken hintaa yhdestä ainokaisesta päästä joka ei edes ollut mikään harvinaisuus? Voi olla että en.... Ehkä näin oli siis tarkoitettukin?
Summa summarum: nukkevuosi 2015 oli loppuviimein oikein hyvä. Yritän lujasti pitää seuraavan nukkevuoden yhtä harkittuna ja kohtuullisena. Tällainen pari-kolme kalliimpaa nukkea vuodessa on sellainen määrä minkä kestää budjetti ja säilytyskapasiteetti.
Tahdon myös ehdottomasti osallistua järjestettäviin miitteihin ja irrottautua tylsistä kotiympyröistä. Vain omin nokkineen harrastaessa muuttuu liian helposti mökkihöperöksi. Yksin ikävien ajatusten märehtiminen ei ole hedelmällistä millään tavoin tarkasteltuna.
Vuodelle 2016 on siirtymässä projekti löytää Cecilyn päälle keho. Mutta siitä en ota stressiä sillä luulen että se on asia joka löydetään, ei vaan hankita. Vähän niikuin opaalit.
Suunnitelmia tietysti on vaikka millä mitalla.
Kahden ikävystyttävän vuoden jälkeen Groove on nyt järkyttänyt mailmankuvaani pukkaamalla markkinoille useamman nuken jotka saavat haukkomaan henkeä omistamisenhalusta. Hyvähyvähyvä. Minun piti ennakkotilata Taeyang Undertaker itselleni joululahjaksi, mutta minulle tarjottiin mahdollisuutta saada poismenneiden tilalle uusi koira ja pentuprojekti syrjäytti vähemmän akuutit hankinnat.
Lisäksi jään odottamaan tulisiko viimein tänä vuonna niitä kaihoamiani tanneja Pullippeja? Niistäkin on joka vuosi tähän aikaan puhetta mutta vielä ei ole näkynyt...
Souldollin joulueventin Junia sorkkineen ja luppakorvineen sekä puolen vuoden osamaksuineen miellytti kovasti sekä silmää että kukkaroa. MUTTA Souldollin tapa kätkeä nukkensa photoshopattuun tingeltangeliin ja olla kertomatta tarkemmin sen enempää erikoisihonväriä kuin pään muotojakaan ei miellyttänyt. Myyntiaika on nyt tasan puolivälissä eikä toivottuja lisäkuvia ole tullut.
Edellisen värillisen fantsunuken Kyronin kanssa tehdyt rumat temput ovat tuoreessa muistissa ja olen päättänyt että mikäili Juniasta ei piakkoin tarkempia speksejä Souldollin sivuille ilmesty, en nukkea tilaa. Liian kallis sika säkissä ostettavaksi.
Olin jo tehnyt päätöksen että Junia mitä luultavimmin jää ja sen sijaan hankin VIIMEINKIN sen työn alla olleen Dollfie Dreamin kun Soom veti maton nukkesuunnitelmien alta ja pisti miettimään juttuja uudemman kerran.
Tämä kelpaisi tilalle oikein mainiosti.
Nyt pitäisi keksiä millä suunnitelma rahoitetaan näin varoittamatta? Jos joku tietää onko Soomilla osamaksujärjestelmää ja miten se toimii niin olen kiitollinen neuvoista.
Heh heh. Suunnitelmia kertyy. Eikä vielä ole edes puhuttu figuureista. Eikä puhutakaan. Kämmenelle mahtuvia ostoksia ei lasketa.
sunnuntai 27. joulukuuta 2015
Paluu arkeen
No niin. Joulu on juhlittu ja joulukalenteri saatu melko siivosti pakettiin. Tyypillistä on, että minulle tulee NYT mieleen juttuja jotka olisin halunnut kalenterissa toteuttaa. Pitää ehkä kirjoittaa ne ylös ensi vuotta varten?
Mutta tänään oli ensimmäinen nätti pakkaspäivä ehkä kuukauteen. Aurinkokin paistoi tovin. Koska jouduin ajelemaan asioilla, otin Hednarin mukaan siinä toivossa että ehtisin ottaa edes muutaman aurinkokuvan.
Hah, muistin vanhastaan että Motonetin pihaan paistaa puolen päivän aikaan aurinko kauniisti. Viimeksi kun kuvasin siellä tässä kohtaa oli ehkä metri lunta.
Nyt lunta oli ihan hippanen vain. Tosin enemmän sekin kuin mitä meillä on.
Motonetin piha ei ole mikään erityisen viehättävä kuvauspaikka, mutta tykkään tuosta maisemasta. Siitä on näköala laakson läpi Päijänteelle ja motarista siltoineen saa kivoja urbaaneja taustaelementtejä kuviin. Maalaisnukkeilija tykkää :)
Motonetillä on aika paljon porukkaa ja kaikki niin kiireellä asioitaan hoitamassa ettei kukaan kiinnitä nukkekuvailijaan mitään huomiota. Varaosaliikkeen pihassa touhutaan muutenkin aina kaikkea epätavallista. Näitä kuvia ottaessani takanani olleeseen autoon äherrettiin paikoilleen uutta akkua.
Innostuin kovasti mahdollisuudesta saada aurinkoisia kuvia pitkästä aikaa. Tästä se lähtee etenemään kohti kevättä!
Olin ollut tosi kiltti tyttö, sillä joulupukki toi mieleisiä lahjoja. Myönnän kyllä avittaneeni hieman...
Olen etsinyt koko syksyn Ever After Highejä kaupoista. Turhaan. Sain siis pikkuisen hepulin nähdessäni muutaman Raven Queenin ja yhden ainokaisen Madeline Hatterin kaupassa, jossa en normaalisti ikinä käy. Totta maar nuket olivat täydellä hinnalla, mutta en enää siinä vaiheessa halunnut ottaa riskiä ettei niitä enää joulun jälkeen olisi. Nyt minulla on edes basic-Maddie jota eniten olen halunnut.
Vasemmalla oleva musta kirja on almanakka sitä harvinaista lajia, jossa on yksi sivu päivää kohden. Pidän tallipäiväkirjaa tällaisiin. Paitsi viime vuonna jolloin joulupukki ei tuonutkaan minulle tällaista almanakkaa. No, päätin ostaa sen itse. Mutten löytänyt. En mistään. En siis todellakaan mistään vaikka kiersin mahdolliset ja mahdottomat paikat. Myös ne joissa ei ollut kuluttajamyyntiä. Ei missään myyty almanakkoja joissa olisi ollut kokonainen sivu tilaa per päivä ja jotka eivät olisi niitä A4-kokoisia ja liian suuria.
En tiedä keneltä minä tämän saan aina lahjaksi enkä sitä, mistä tämä joku sen hankkii? Tällainen saa uskomaan joulupukkiin.
Olen suuri Tom of Finland-fani ja ilahduin kovasti huomatessani että Tomppa oli Finlaysonin joulukokoelman taiteilija. Pidän siitä ettei siellä mennä aina siitä missä aita on matalin. Kaikki kunnia Tove Janssonille mutta moni muukin suomalainen taiteilija ansaitsee lisähuomiota ja kodintekstiilikokoelmia.
Ostoskassi oli pakkohankinta. Ainoa miinus on, että se on minusta hintaansa nähden hiukan ohut ja heppoinen. Ajattelin hankkia silitettävää tukikangasta ja tehdä siitä siihen vuoren joka lisää kestoa ja tukevuutta. Samalla voisi ehkä ommella suulle vetoketjun. Vaikka Tompan tyyliin sopisikin ehkä paremmin joku nahkaremmeihin perustuva kiinnitys?
Ei mahda minkään. Aina kun katson noita meripoikia alkaa päässäni soida Village Peoplesin In The Navy :D
Mutta tänään oli ensimmäinen nätti pakkaspäivä ehkä kuukauteen. Aurinkokin paistoi tovin. Koska jouduin ajelemaan asioilla, otin Hednarin mukaan siinä toivossa että ehtisin ottaa edes muutaman aurinkokuvan.
Olin ollut tosi kiltti tyttö, sillä joulupukki toi mieleisiä lahjoja. Myönnän kyllä avittaneeni hieman...
Olen etsinyt koko syksyn Ever After Highejä kaupoista. Turhaan. Sain siis pikkuisen hepulin nähdessäni muutaman Raven Queenin ja yhden ainokaisen Madeline Hatterin kaupassa, jossa en normaalisti ikinä käy. Totta maar nuket olivat täydellä hinnalla, mutta en enää siinä vaiheessa halunnut ottaa riskiä ettei niitä enää joulun jälkeen olisi. Nyt minulla on edes basic-Maddie jota eniten olen halunnut.
Vasemmalla oleva musta kirja on almanakka sitä harvinaista lajia, jossa on yksi sivu päivää kohden. Pidän tallipäiväkirjaa tällaisiin. Paitsi viime vuonna jolloin joulupukki ei tuonutkaan minulle tällaista almanakkaa. No, päätin ostaa sen itse. Mutten löytänyt. En mistään. En siis todellakaan mistään vaikka kiersin mahdolliset ja mahdottomat paikat. Myös ne joissa ei ollut kuluttajamyyntiä. Ei missään myyty almanakkoja joissa olisi ollut kokonainen sivu tilaa per päivä ja jotka eivät olisi niitä A4-kokoisia ja liian suuria.
En tiedä keneltä minä tämän saan aina lahjaksi enkä sitä, mistä tämä joku sen hankkii? Tällainen saa uskomaan joulupukkiin.
Ostoskassi oli pakkohankinta. Ainoa miinus on, että se on minusta hintaansa nähden hiukan ohut ja heppoinen. Ajattelin hankkia silitettävää tukikangasta ja tehdä siitä siihen vuoren joka lisää kestoa ja tukevuutta. Samalla voisi ehkä ommella suulle vetoketjun. Vaikka Tompan tyyliin sopisikin ehkä paremmin joku nahkaremmeihin perustuva kiinnitys?
Ei mahda minkään. Aina kun katson noita meripoikia alkaa päässäni soida Village Peoplesin In The Navy :D
torstai 24. joulukuuta 2015
Joulukalenterin 24. luukku
Suloista joulua kaikille blogin lukijoille ja ystäville vielä tätäkin kautta!
Joulu on perinteisesti perhejuhla...
Niinpä käytin huomattavan osa aattoa asettelemalla Pullipperhettäni ryhmäkuvaan.
Josta tuli kamala. Niinkuin ryhmäkuvista aina tuppaa tulemaan. Mutta siinä ne nyt kuitenkin ovat. Kuvausalustaksi valitsin todella älykkäästi pyörivän ja pyörillä varustetun toimistotuolin joka oli A. ahdas ja B. vaarallinen. Mutta kuva tuli otettua yhtäkaikki.
Jolie: En päässyt mukaan joulukalenteriin : (
Röhköpossu oli apuna myös isoa ryhmäkuvaa otettaessa, mutta tässä se näkyy paljon paremmin. Röhköpossu on ollut usein apunani kuvauksissa ja ajattelin sen ansaitsevan hiukan blogijulkisuutta.
Nyt, joulurauhaa!
Josta tuli kamala. Niinkuin ryhmäkuvista aina tuppaa tulemaan. Mutta siinä ne nyt kuitenkin ovat. Kuvausalustaksi valitsin todella älykkäästi pyörivän ja pyörillä varustetun toimistotuolin joka oli A. ahdas ja B. vaarallinen. Mutta kuva tuli otettua yhtäkaikki.
Nyt, joulurauhaa!
keskiviikko 23. joulukuuta 2015
Joulukalenterin 22. ja 23. luukku
Talvipäivänseisaus. Vuoden pimein päivä.Ja kyllä se olikin synkkä! Lumisadetta oli lupailtu ja sitä satoikin puolen sentin likomärkä kerros joka teki rappuset ja pihapolut iljanteisen liukkaiksi. Siitä lumesta ei paljon joulukuvia irronnut.
"Joulupukki, jos kuulet tämän niin en minä niin niistä lahjoista perusta. Mutta jos toisit muutaman kuivan päivän niin olisimme kiitollisia!"
Huomaatteko muuten että Nicolalla on SD-kokoiset kengät jalassaan. Eivätkä ne edes näytä holtittoman suurilta. Villasukkien kanssa ei pienempiä voisi edes miettiä. Nicola on roteva tyttö.
Kamerani on vaikeuksissa yhtään jännittävämpien valaistusolosuhteiden kanssa. Ero viime joulun kuviin on selkeä. No, vanhuus ei tule yksin kamerallekaan.
Mutta ajatellaan positiivisesti. Nyt päivä lähtee pitenemään ja talvi ilman lumitöitä on aina vähemmän rankka. Eikä lämmityskuluja tule ollenkaan samaa määrää kuin tavallisina talvina.
Mutta ajatellaan positiivisesti. Nyt päivä lähtee pitenemään ja talvi ilman lumitöitä on aina vähemmän rankka. Eikä lämmityskuluja tule ollenkaan samaa määrää kuin tavallisina talvina.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)