tiistai 26. joulukuuta 2017

Lumikuvia

Joulupäivänä koimme hämmästyttävän sääilmiön ja aurinko näyttäytyi ensimmäistä kertaa yli kuukauteen. Ei se montaa hetkeä esillä ollut mutta muutaman ulkokuvan ehdin napata.

Paulia on niin suloinen uudessa peruukissaan enkä ole saanut sen ihanaa väriä vielä kertaakaan hyvin näkyviin. Nytkin ainoa kiva kuva oli myssy päässä otettu.

Solina-parkaa kohtasi vielä suurempi epäonni. Tämän yhden ainoan otoksen jälkeen se kaatui naamalleen ja pudotti hankeen suunnilleen kaiken mikä irti lähti. Jouduimme palaamaan suoriltaan sisälle ripsiä, naamaa ja peruukkia kuivattelemaan.

Solinan ulkomuoto häiritsee minua. Se kaipaisi omia vaatteita ja ehkä toisia silmiä.

Nicolaa sen sijaan eivät kelin vaihtelut heiluttele. Eikä sen kanssa tarvitse edes miettiä lookin muutoksia.

Tämän lajin punahilkat saavat kulkea hämärissä metsissä ihan rauhassa.Susihukka saa saappaasta jos yrittää tulla liian lähelle.

Nicolaa oli kiva kuvailla pitkästä aikaa. Se samoin kuin Solinakin ovat selvästi parhaimmillaan ulkona kuvattuina.

Eilisiltana satoi varmaan 30 senttiä lunta. Nyt kaikkia oksia peittää kaunis tykkylumi. Pelkään että alkaa tuulla ja se putoaa ennenkuin ehdin taas kuvaamaan. Onneksi lumisateita on luvattu loppuviikolle lisää.

4 kommenttia:

  1. Nicola kyllä näyttääkin juuri siltä, että sudet saa turpiinsa jos liian lähelle tulevat ;). Tykkään tuosta poncho asiasta!

    VastaaPoista
  2. Nicolan talvivaatetus on kyllä kadehdittava. Sillä on varmaan nukeistani paras talvigarderobi.

    VastaaPoista
  3. Suloisia kuvia ja harmillinen epäonni sulla kuvatessa!
    Mullakin nuket kaatuu välillä mihin suuntaan tahansa kameran asetuksia säätäessä. :'D
    Sun nukkejen vaatetus on aivan ihana!! Ihastelin kuvissa näkyviä lapasia ja ponchoja, ne ovat niin suloisia ≧∇≦

    Tsemppiä sulle talveen ja onnellista uutta vuotta 2018!

    VastaaPoista