sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Tulppaanit Kuplissa

Torstaina piti kiireellä löytää esittelypöytään jotakin kivaa ja tuoretta somistetta ja päädyin hankkimaan muutaman nipun vaatteideni värisiä tulppaaneja. Minulla oli visio paitsi siitä, miten hyvin ne sointuisivat pöydän takana seisovaan allekirjoittaneeseen, myös siitä että niistä voisi saada aikaan jotakin ihan uutta.

Pätkin tulppaaneista varret ihan lyhyiksi ja tein niistä erilaisia ryhmiä tuonne Kuplien sisään. Lopputulos oli aika hauska.
Varsinkin kun nuo Ruusupuu-tuoksuiset Votiivikynttilät ovat ihan samaa sävyä.
Koska näin rakennettu asetelma kesti myös kuljettamisen kotiin kohtalaisen hyvin, pääsen nyt tarjoilemaan hyvät Naistenpäivän toivotukset blogin lukijoille ihan kukkasen kera!

Minua niin surettaa ettei kodissani ole avaria laskutasoja ja tyhjiä pöytäpintoja joihin voisi rakentaa ihania asetelmia ja kuvailla niitä. Mutta Viuhkaa oli kiva kuvata pitkästä aikaa. Sitä aina unohtaa miten vaikea se on kuvata jalkamääränsä kanssa.

Kokeilin useampia eri asetuksia enä ollut ihan tyytyväinen mihinkään. Milloin haalistui liekit, milloin vaaleanpunainen väri.

Koska helpot ratkaisut ovat ihan muita varten, vaihdetaan valkoinen nukke tanniin ja aletaan sitten repiä tukkaa valaistuksen kanssa.
Hei pitkästä aikaa Bättis!

Tein hurjana töitä että sain kynttilän liekin heijastumaan Bättiksen silmien mustuaisista, ja sitten se ei edes näy pienennetyssä kuvassa. Mutta siellä se on.

Mutta yhtä kaikki: Vaaleanpunaista Naistenpäivää kaikille ihanille naisille!

3 kommenttia:

  1. Hyvää naistenpäivää sinnekin! Ihania nuo tulppaaniasetelmat, mutta miten ne kestää kynttilää? Luulis että ne hiljalleen nuupahtais kuumuudesta. :D

    VastaaPoista
  2. Kyllä ne kestävät ihan kohtuullisesti. Eteenkin tuossa pienessä kynttilä ja kukat ovat aika kaukana toisistaan.

    VastaaPoista
  3. Hyvää naistenpäivää! (hups myöhästyin) <3
    Kauniita kuplia ja kuvia! : D

    VastaaPoista