lauantai 15. marraskuuta 2014

Nuket matkaavat Museoon!

Olenkin jo vihjaillut muutamaan otteeseen, että nukkeni saavat vuodenvaihteen kahta puolen kunniatehtävän. Ne pääsevät näytteille Keski-Suomen Museoon Nukkeilua-näyttelyyn, joka on osa isompaa Japani-teemaista näyttelykokonaisuutta.

Edie esittelee nukkenäyttelymme superkaunista julistetta. Juliste on minulla valitettavasti vasta adobe-tiedostona joka ehdottomasti kieltäytyy linkittymästä. Lisään sen blogiin heti kun keksin, miten toimia.

Kyseessä on Suomen Käsityön Museon, Jyväskylän Taidemuseon ja Keski-Suomen Museon yhteishanke joka kulkee nimellä Miittipaikkana Museo. Tarkoitus on houkutella museoihin nimenomaan nuorempaa kävijäsukupolvea jolta puuttuu museoissa luuhaamisen kulttuuri esittelemällä heille perinteisestä museomateriaalista poikkeavaa, tuoreempaa katsottavaa. Tämäm näyttelykokonaisuuden teemana on Japani on Pop.

Suomen Käsityön Museoon avautuu 19.12.2014-19.4.2015 näyttely suomalaisista cosplay-asuista ja cosplaykulttuurista ylipäätään. Samassa yhteydessä esitellään japanilaisia katumuoti-ilmiöitä kuten lolitaa ja visual keitä.
Taidemuseoon avautuu Mangan Sivuilla-näyttely joka kuvaa japanilaista sarjakuvaa ja taitaa esitellä myös mangan piirtämistä harrastusmuotona. Näyttely on avoinna 27.12.2014-11.1.2015.

Meidän näyttelymme nimi on Nukkeilua. Modernit japanilaiset keräilynuket ja figuurit. Näyttely on avoinna 28.11.2014-15.2.2015
Nukkeja tulee lisäkseni kahdelta muulta paikkakuntalaiselta harrastajalta sekä figuureja paikallisen manga- ja animeseura Tsukiain  jäseniltä.
Kaikki kolme näyttelyä ovat maksuttomia. Marraskuun alun ja tammikuun lopun välillä toteutetaan muutenkin äärimmäisen suosittua hanketta, jossa Keski-Suomen alueen kirjastokorteilla pääsee museoihin ilmaiseksi.

Vielä on arvoitus mitkä nukkeni esille lähtevät. Onneksi ihan kaikki eivät vitriiniin kahdeksi ja puoleksi kuukaudeksi joudu. Esimerkiksi Vilperi joka on Sleepy Elfin nukke ei ole kauko-itää nähnytkään ja jää ainakin näyttelystä pois. Mutta pientä kiirettä ja stressiä pukkaa jotta kaikki olisivat nätteinä ja kivoissa vaatteissa valmiina. Molemmat Blythet, Alisa, molemmat SD-tytöt ja osa Pullipeista lähtee näytille varmasti. Samoin osa MSD-tytöistä. Olen luvannut Magdalenalle näyttelyä varten uudet vaatteet ja Satsumalle sekä Dedelle uudet naamat. Joku muukin voi tarvita jotakin?

Muut nukketapahtumat näyttelyn tiimoilta ovat vielä auki. Tahtoisin kovasti pitää nukkeseminaarin tai edes luennon nukeista kiinnostuneille. Lisäksi olen houkutellut museon amanuenssia että voisimme järjestää supernukkeilumiitin museon tiloissa. Keski-Suomen Museo on arkkitehtuurisesti upea ja siellä olisi monta hienoa kuvauspaikkaa. Miitin aikana museossa saisivat kuvailla nukkejaan myös ne, joita ujostuttaa kuvata nukkejaan kodin ulkopuolella. Se voisi olla monelle inspiroivaa. Näen jo sieluni silmin kymmenet nukkeilijat kontaammassa pitkin museon nurkkia ja rappusia poseeraavaa nukkeaan tai toistensa nukkeja kuvaten. Miettikää miten mahtavaa!

Olen tosi ylpeä siitä että iso, tunnettu ja arvostettu museo ottaa ohjelmaansa nuket ja figuurit. Mutta Keski-Suomen Museo on nimenomaan kulttuuriin ja ajan ilmiöihin keskittyvä museo jota kiinnostaa kovasti tällainen tuore, puhtaasti 2000-luvulla syntynyt ilmiö joka kuitenkin on saanut harrastajia pitkin maailmaa. Itse asiassa koko aikuisten lelukeräilyharrastus herätti museon väessä niin suurta mielenkiintoa, että smalltalkina puhuttin jo suuren näyttelyn kokoamisesta sen teeman tiimoilta. Oikea unelmanäyttely: kokonainen museo täynnä My Little Ponyjä, Barbieita, Furbyjä, Star Warseja, Legoja, pikkuautoja ja mitä kaikkea! Hiukseni nousevat pystyyn kiihtymyksestä jo kun vain ajattelenkin sitä. Mutta se oli vasta ilmoille heitetty ajatus.

Turvallinen paketointi on museoesineille kaiken A ja O...

Oikeastaan pääsyy siihen, miksi olen niin innoissani mahdollisuudesta saada nuket ja figuurit esille museoon on kuitenkin toinen. Tahdon saada ihmiset tietoisemmiksi nukkekeräilystä harrastusmuotona ja vähentää sitä arkuutta mitä liian moni aikuinen nukkeilija tuntee. Nukkeilu ja keräily ovat hienoja harrastuksia eikä niitä saisi joutua ujostelemaan saati häpeämään.
Ei ole kauan siitä kun itsekin olin vielä kaapissa ja harrastin nukkeja salaa ystäviltä ja sukulaisilta. Muiden selän takana ja yksityisesti harrastamisessa oli oma hauskuutensa, mutta kyllä se yksinkertaisti asioita kun lopetin salailun asian tiimoilta. Jos kuskaan nukkeani eri tapahtumiin ja kuvaan sitä siellä niin sittenpähän kuvaan eikä siinä ole asiasta muilla mitään sanomista. Eikä kukaan ole koskaan sanonutkaan mitään. Ihmiset ovat oikeasti aika suvaitsevaisia, kun heille tarjotaan siihen mahdollisuus.

Edie ja nukkeilijan näköalaa rajoittava tekijä.

Ymmärrän hyvin että moni harrastaja on näissä jutuissa itseäni varautuneempi. Toivon kuitenkin että me vähemmän arat yksilöt voisimme toimia tienraivaajina ja helpottaa muiden nukkeilijoiden elämää esittelemällä harrastusta ylpeänä.
Nukkeilussa yhdistyvät estetiikankaipuu, käsityöt, valokuvaus ja puhdas omistamisen ilo. Sielu ihan lepää kun saa ympäröidä itsensä vapaa-ajallaan viehättävillä olennoilla joiden ulkomuodossa tai persoonassa ei ole mitään häiritsevää. Eikä unohdeta myöskään yhteisöllisyyttä ja ystävyyttä muihin nukkeilijoihin ympäri maailmaa. Kuka voisi toivoa parempaa?

Aina ei ihmisten ilmoilla kuvatessa asiat suju kuten oli tarkoitettu. Laiturilla lepäävä lokkiparvi oli täydellisen yhteistyökyvytön. Liekö tämä nyt sitä nukkeilijan pelkäämää ympäristön negatiivista palautetta?

Kutsun kaikki blogin lukijat lämpimästi tervetulleiksi katsomaan näyttelymme. Tai mieluusti vaikka kaikki kolme näyttelyä jos Jyväskylään asti vaivaudutte. Tahtoisin kovasti myös kuulla ihmisten kommentteja mitä piditte.

5 kommenttia:

  1. Ooh, kuulostaapa mielenkiintoiselta näyttelyltä tuo Nukkeilua *_*
    Hyvä homma, kun saadaan nukkeharrastusta esille! Nukkeilu kunniaan!
    Mutta tuo on kyllä totta, että omaa nukkeharrastusta usein miten salaillaan. Ainakin alkuun itse olin todella häpeissäni, kun lähdin ulkosalle nukkejani kuvailemaan. En halunnut kenenkään näkevän mitä kuvailen. Jopa coneissa käviessäni olin arka kaivamaan repusta nukkeani esiin. Nyt lähes pari vuotta myöhemmin arkuus on kadonnut (lähes kokonaan).
    Tämä juttu tuli mieleen tähän yhteyteen: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/08/31/aikuiset-ulos-lelukaapista

    VastaaPoista
  2. Minua harmittaa ettei tuota aikuiset ulos lelukaapista-juttua saatu oikein mainostettua. Minäkin kuulin niistä kuvaushaasteista jne. vasta jälkeenpäin.

    VastaaPoista
  3. Hieno juttu kyllä, että uskaltavat tehdä tällaisenkin ajankohtaisen ja kiinnostavan näyttelyn. Pitää saada aikaiseksi lähteä sinne näyttelyä katsomaan jossakin välissä! :)

    VastaaPoista
  4. Näyttely vaikuttaa tosi kivalta ja Petunian kanssa olikin jo juttua että tulisin sitä jossain vaiheessa katsomaan ja samalla jutustelemaan tulevastia Japaninmatkasta. :3

    Vaikka en hirveästi pidä vakan alla omaa leluharrastusta, niin silti on tilanteita joissa huomaan hiukan häpeillen ajattelevani että mitä jos harrastus paljastuu. Tuntuu höpsöltä, miksi sitä pitäisi hävetä että tykkää leluista ja nukeista? Mutta jotkut ihmiset eivät vaan ymmärrä tällaisia asioita...

    Minusta tuo kuva Ediestä jossa on lentoon lähtenyt lokki-parvi on oikein onnistunut juuri tuollaisena! Yksiä lempikuvistani mitä Ediestä olet ottanut. :)

    VastaaPoista
  5. Olisipa mahtavaa jos pääsisit katsomaan näyttelymme! Olen siitä itse kauhean innoissani. Olisi kivaa saada kuulla tuttujen nukkeilijoiden mielipiteitä.

    Ihmisten asenteissa on paljon muokattavaa. Mutta sitä ei tehdä ilman julkisuutta. Toivottavasti edes muutama ihminen innostuu näyttelymme nähtyään rohkaistumaan asian kanssa. Lelut ovat niin mukava ja harmiton harrastus.

    Kiva että tykkäät lokkikuvasta. Se on ihan hauska, vaikka silloin kun oli hiipinyt kaatosateessa jo tovin kohti lepäävää parvea ja ne penteleet pyyhkäisevät porukalla tiehensä ja kuvan joutuu ottamaan käsivaralta ilman tarkentamista ei naurattanut yhtään. Nykyisin se on minustakin ihan onnistunut noinkin.

    VastaaPoista