torstai 30. lokakuuta 2014

Hyvästi vanha uskollinen!

Kuvausalustanani kaikki nämä vuodet toiminut vuoden -66 Mercedes Benz matkailupaku on lähdössä uuteen kotiin.

Olen oikeasti iloinen asiasta. Tämän ikäluokan antiikkiesineen tulisi olla paremmissa käsissä kuin kasvattaa vadelmaa meidän pihallamme. Uudella omistajalla on toinenkin tällainen ja keräilijän luona on aina hyvä koti.

Mutta ei ole ihan helppoa luovuttaa sitä parasta kuvausalustaansa. Sitä jonka väri sopii kaikkeen ja jonka päälle nuken voi laittaa myös silloin, kun maa on liian märkä.

"Kohti ääretöntä ja sen ylitse!"
Ihan vakavasti puhuen vanhalle ajoneuvolle on olemassa parempaakin tekemistä kuin toimia kuvauslavasteena silloin, kun mitään parempaa ei ole tarjolla.

Siispä matkaan kohti uusia seikkailuja Mersu! Sinusta jää meille muistoksi satoja kuvia joissa tarjoat puitteet myös niille nukeille joita ei ole helppo saada aseteltua.


Odotamme näkevämme sinut jonakin tulevana kesänä tien päällä!

Väistämättömien asioiden haikailu on kuitenkin turhaa ja kuluttavaa katse kohti aurinkoa! Niin kauan kuin se vielä paistaa...

Vaihdoin hartseillekin talvisempaa vaatetta ylle ja tuli valtava tarve kuvata vähän jokaista. Jostakin syystä nukeillani on hauskempia syys- kuin kesävaatteita.

Bonuskuva loppuun. Piparkakkuja sille joka bongasi kuvista Suomen Yrittäjät ry.n pinssin.

3 kommenttia:

  1. Todella ihania kuvia ! nwn Nukellasi on suloiset vaatteet! :3
    pullipstarworld.blogspot.fi
    summerpullip.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Pahus, ei pipareita minulle. :D Kaikki kuvat on kauniita, Lydiaon värisävyiltään sopivan syksyinen nukke. ;)

    VastaaPoista
  3. Lydia ja minä kiitämme kehuista. Syksy on Lydian paras vuodenaika, se on jo nähty.

    VastaaPoista