sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Adventurers Clubin kesäkuun haaste




Tämän kuun haaste oli kiva ja helppo. Tai ainakin sikäili ettei se edellyttänyt hirveätä aivotyötä eikä reissaamista.
Lisäksi takapihani on mukava paikka kuvata. Blogin lukijat ovat toki sen nähneet jo montamonta kertaa, mutta muille siellä ehkä on jotakin uutta katsottavaa.

Takapihallani on pääasiassa omenapuita ja valkoisia ruusuja. Ainakin tähän aikaan vuodesta. Teeskentelen sen edustavan englantilaista puutarhatyyliä mutta oikeasti se on vain villi ja hallitsematon.

Juhannusruusuja riittää. Minulle käy vielä kuten prinsessa Ruususelle tämän ruusuhommelin kanssa. Aikoinaan lannoitin kituvat pensaat henkiin ja nyt ne leviävät kuin kulkutauti. Ovat tosi kauniita mutta yritäpä kulkea niiden seassa...

Kuvauskohtaa etsiessä tuli otettua muutama muukin nätti poseerauskuva. Kivaa nähdä Alisa vaihteeksi ilman koulu-univormuaan.

Alisa on homssu söpöillessäänkin. Kaulukset kääntyvät rullalle ja tukka on kampaamatta.

Lähtevä laiva? Ei kun Mercedes Bentz jolla on ikää kohta 50 vuotta. Meidän takapihallamme majailee kaikenlaista.

Kiitokset katselusta ja kohti heinäkuun haasteita!

2 kommenttia:

  1. Viimein Alisakin vaihtoi kesävaatteet päälle, vautsi! Harmi että säät on mitä on, täällä on ainakin sateista ja jääkylmää. :/

    VastaaPoista
  2. Yritin etsimällä etsiä aurinkoista päivää kuvien ottoon ja kun koko kuu uhkasi mennä pilvisenä ja koleana, lopulta annoin periksi. Minulla on villasukat ja 3 paitaa, olkoot nuket kesähepeneissä. olen niille vähän kateellinen.

    VastaaPoista