keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Nukkekirjeitä

Pitkästä pitkästä aikaa meille tuli uutta nukketavaraa!
Kerralla ihan kaksi kirjettä! Huomatkaa miten tarkoituksenmukainen Edien helma on osoitetietoja salaamaan. (Mikä salaisuus se muka sitten on? Keitän kahvit jos tulette käymään.)

Kevätpostimerkkejä<3

Crobin kimpasta tuli kuminauhoja. Nyt loppuu lötkökehoisuus tästä talosta! Alkaa ryhtiliike.

Nono sai pillifarkut samasta kimppatilauksesta. Pystyykö niissä istumaan ensinkään?

No pystyy! Ainakin jollei hengitä tai yritä koukistaa polviaan.

Ihana Junipa Hartsilapset-foorumilta on suosikkikauppakumppaneitani. Olen tehnyt hänen kanssaan kauppaa ennenkin, ja aina on kaikki sujunut kuin ruusuilla tanssien. Tällä kertaa Bea sai Jack Skellington-sukat mutta myös valkoinen jumalatar-tunika on samalta myyjältä ostettu.

Sen kunniaksi voi jo vähän vilauttaa reittäkin. Valkoinen yhdessä tannin hipiän kanssa on herkullinen yhdistelmä.

Emme tosin olleet Bean kanssa ihan varmoja siitä, miten se olisi kuulunut pukea?

Mutta väliäkö sillä kunhan näyttää hyvältä. Sekä tunika että sukat sopisivat myös hiukan Beaa rotevammalle tytölle.

Lähikuva Jackista ja todiste siitä, että Bealla oli kuin olikin säädyllisesti pantsut jalassa. Ei noin lyhyttä helmaa oikein muutoin voisi....
Jostakin syystä tuo pieni pätkä paljasta ruskeata reittä pitkän sukan ja tunikanhelman välissä on kauhean kiehtova ja nätti. Ei sitä pintaa tarvitse kerralla paljoa paljastaa jotta lopputulos olisi kiehtova.

Mori-tyttöni Lydia sai samassa paketissa itselleen ihanan neulotun ponchon ja tilaajalahjana siihen tyylikkäästi sopivan myssyn. Ne sopivat täydellisesti. Olimme jo menossa ulos niissä fiilistelemään kun tyhjästä pöllähtänyt lumikuuro teki suunnitelmat tyhjiksi.

Lydia melkein hymyilee! Vaatteet selvästi olivat mieluisia. Nyt pian yksi nätti ja joutilas päivä että pääsemme ulos kuvaamaan!

Aprillipäivän rakeet.


4 kommenttia:

  1. Mmm... herkullisia kuvia Beasta. Tanni nukke kuume nousi taas muutamalla asteella. Vaikka pantsut ja pikkuisen reittä onkin todella kiehtova kuva niin kyllä minun on voittoruusuke ensimmäiselle kuvalle Beasta antaa <3 Niin luonnollinen ja rento asento.

    Luonto on siellä ottanut aprillipäivän tosissaan O_O

    VastaaPoista
  2. Hehe, Bea se innostui sitten ihan kunnolla posettelemaan :D
    Oi joi, tuollaisen ponchon tahtoisin itsellenikin <3

    VastaaPoista
  3. Tuota ponchoa minäkin katselin sillä silmällä, mutta koko oli väärä. ;___; No, onneksi saan ihailla sitä sun kuvissa. :D

    VastaaPoista
  4. Bea selvästi innostui. Noin notkeasti en muista sen posettaneen aikoihin.
    Tuo poncho on muuten ihana <3. Niin pehmeä ja lämmin. Nyt Lydia tarvitsee sen kumppaniksi antiikkiroosaruudullisen maksimekon jossa on luonnonvalkoiset puuvillapitsit.

    VastaaPoista