Miittikuvien laitto viime viikon nukkeviikonlopulta jäi hävyttämästi kesken vaikka niin lupasin loput kuvat pikipäin. Nöyrä kumarrus ja anteeksipyyntö! On ollut kiirettä...(Seli seli.)
Mutta asiaa: Harvoin olen käynyt niin vaikuttavassa paikassa kuin kansantaiteilija Veijo Rönkkösen kotipihalla. Versaillesin puutarha jätti paljon haaleamman muistijäljen.
Veijo Rönkkönen (1944-2010) valmisti betonista 50 vuotta kestäneen taiteilijauransa aikana yli 500 erilaista hahmoa, pääasiassa ihmisiä ja sijoitteli ne pihalleen. Parikkalassa, valtatien ja rautatien väliin puristettu kapea piha-alue villeine istutuksineen ja luonnollisen kokoisine patsaineen on yksi Suomen tärkeimpiä ITE-taiteen nähtävyyksiä. Olen jo kauan halunnut nähdä patsaspuiston ja nyt se toteutui! Kävimme nukkeviikonlopun osallisttujien kanssa puistossa kun kerran satuimme ihan lähistöllä jo valmiiksi olemaan.
En pidä termistä outsider art, mutta Veijo Rönkköstä termi kuvaa. Hän oli varsin ulkopuolinen. Vanhapoika joka harrasti kestävyysurheilua pyöräillen lähikaupunkien uimahalleihin kelissä kuin kelissä. Hän myös joogasi aikana jolloin se ei vielä ollut jokaisen hipsterin hobby ja josta tavalliset tehdastyöläiset eivät olleet kuulleetkaan. Hän oli sivistynyt ja lukenut mies mutta hyvin syrjäänvetäytyvä eikä juuri tuonut mielipiteitään julki.
Yli 200 joogaajasta koostuva joogapuisto-ryhmä on puiston vaikuttavimpia. Rönkkösen sanotaan pystyneen suorittamaan kaikki asanat joita hän on kuvannut.
Osa hahmoista on kuvattu niin, että ne yhdessä muodostavat liikkeiden eri vaiheet.
Minua häikäisee teosten tasapaino. En tiedä onko niitä kiinnitetty maahan mitenkään ja monissa kiinnityspiste, jos sitä edes on, on hyvin pieni. Teosten tasapaino on suurenmoinen.
Patsaspuisto oli aikoinaan ja on yhä puutarha. Luonto osallistuu pikkuhiljaa teoksiin ja eteenkin näihin vanhimpiin veistoksiin on sammal antanut vahvan karvoituksen. Makaavat hahmot alkavat peittyä kokonaan.
Varhaisimpia teoksia ei ole maalattu eikä koristeltu joten omavaltaisesti paikkansa valinnut sammal antaa inhimillistä lisää joogaajille.
Taiteilijan omakuva. Luulen että moni muukin patsaissa esiintyvä riutuneen näköinen, jäntevä mieshahmo on omakuvia. Joko tarkoituksella tai alitajuisesti.
Hednaria pelottaa. Mahtaako tuo rouva purra?
Taistelija. Varhaiset työt ovat paljaampia ja koristelemattomia mutta niissä on voimaa joka viehättää minua kovasti.
Toki viiteenkymmeneen työvuoteen mahtuu erilaisia kausia. Töissä on monikulttuurista rikkautta joka korostuu, kun muistaa ettei Rönkkönen juuri kotiseutunsa ulkopuolella liikkunut.
Taiteilija eli elämänsä naimattomana ja me nukkeväen kanssa kävimme puistossa kiehtovaa ajatusten vaihtoa teosten naiskuvasta ja siitä, mitä tekijä oli mahtanut niitä luodessaan ajatella. Moni naishahmo on kuvattu sangen hurjana, osa suorastaan agressiivisena hahmona.
Hednar alkaa rentoutua. Nämä naiset vain näyttävät hurjilta mutta eivän näytä aikovan hyökätä.
Riettaan punaisia mekkoja alastomina pesevistä pyykkäreistä olisi voinut saada hekumallisen teoksen, mutta Rönkkösen käsissä näistäkin naisista on muotoutunut sangen kuivakoita. Toki tässä voisi nähdä muotokuvat pulavuosien yli eläneistä taiteilijan äidistä ja isoäidistäkin? Ikävästi jää kuitenkin olo että joku tässä nauraa tekijälle. Kaikissa Rönkkösestä kertovissa teksteissä mainitaankin heti alkuunsa taiteen tekeminen traumojen käsittelyn välineenä.
Emme etene blogissa kronologisesti, joten voin näyttää Rönkkösen onnistuneen. Viimeisinä aikoinaan hän veisti kirkkain värein ja kimaltavin kivin koristettuja, nauravia ja tanssivia lapsia joita ei selvästikään mikään trauma enää paina. Riehakkaan atleettista sirkusmeininkiä katsoessa tulee hyvä olo taiteilijan puolesta. Riutuneet ja terävähmpaiset olennot ovat jääneet taakse.
Hampaista puheenollen. Teosten voimakkaat hampaat ovat osin aidoista hampaista valmistettuja tekohampaita jotka taiteilija upotti betoniin. Rakastan tuota vaikutelmaa. Mistä Rönkkönen mahtoi hankkia kaikki nuo proteesit?
Tämä kuva nenään muuttavine kotiloineen kuvaa mielestäni hienosti puutarhan ja kaikkien sen asukkien vahvaa roolia patsaspuiston tunnelmassa. Käyntiämme edeltävän yön satoi rankasti ja se vielä yhdistettynä kuumaan keliin lisäsi viidakkomaista tunnelmaa.
Viidakosta puheenollen... Ruttojuuri on vitsauksena näköjään täälläkin. On se toki vaikuttava perenna, mutta ei sillä kyllä muuta tee kuin leikkii peukaloliisaa Azoneiden kanssa.
Kuvassa Jayan Kisaki. (Kirjoitinkohan nimen oikein?)
Älkääs väheksykö ruttojuuren voimaa! Se kantaa hiukkaakaan nyykähtämättä Isulinkin.
Photobomp!
Puutarhasta valtatielle asti jatkuvassa ihmisletkassa ovat läsnä kaikki elämän ja kuoleman kannalta tärkeät hahmot. Minua kiinnostaa kovasti, missä Rönkkönen on nähnyt katolisen nunnan ja papin jotka kulkueesta löytyvät? Vai ovtko he mielikuvituksen tuotetta hekin?
Jos lasiset silmä pelottavat, tässä pääsee näkemään vaikutelman siitä kun ne puuttuvat! Tahtoisitko tämän tyypin omenapuusi alle iltahämäriin?
Puistossa on hieno kokoelma erilaisia eläimiäkin. Kisaki ja sammakko.
Reliefejä ei ollut montaa mutta ne olivat hienoja. Tajusin vasta jälkikäteen kuvia katsoessani että valkoinen kvartsikivi ja tuo musta liuskeen näköinen ovat peräisin vieressä kulkevan rautatien kiveyksestä. Olen itsekin kerännyt lapsena kvartsikiviä rautatien penkoilta.
Nukkejengi betonipuussa. Muu yleisö oli kauhean innoissaan siitä, että me kuvailimme nukkejamme siellä ja vastasimme kysymyksiinkin. Oikein harmittaa että olin ainakin itse niin fiiliksissä itse puistosta että kuvista ja eteenkin nukkekuvista tuli vähän turistikuvien tasoisia otoksia. Mutta ehkäpä tuonne pääsee toisenkin kerran!
Tulipas taas pitkä postaus! Josko seuraava olisi sitten taas hallitumman mittainen?
