torstai 5. kesäkuuta 2014

Zora omenatarhassa

Hetki sitten puut olivat täydessä kukassa.

Omenan kukkiin ei väsy koskaan.

Mutta niiden hetki on kovin lyhyt.

Yksi henkäys vain ja kukat ovat poissa. Ihan kuten itse kevätkin.

Eikä auta kuin jäädä odottamaan seuraavaa kevättä...

7 kommenttia:

  1. Ihanan kaihoisia nuo kaksi viimeistä kuvaa. Todella kauniita!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Olisi pitänyt odottaa tovi. Kuvista tuli pikkuisen rakeisia kun valoa oli niukanlaisesti.

    VastaaPoista
  3. Toiseksi alimmainen kuva on ihanan elävä. En oo muistaakseni koskaan nähny kirsikankukkia livenä, joten elän siinä uskossa että omenapuussa on kauniimmat kukat. ;)

    VastaaPoista
  4. Omenapuun kukat ovat kauniimmat. Ne ovat isommat ja hehkeämmät. Tosin osa kirsikoista kukkii ennenkuin puussa on lehtiä, mistä tulee aika taiteellinen ja erikoinen vaikutelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omenapuusta saa myös (luonnollisestikin) omenoita. Pieniä ja karmean makuisia, mutta silti houkuttelevia. Tuleekohan kirsikkapuihin ihan oikeita, syötäviä kirsikoita, vai onko olemassa jotain koristekirsikkapuita joita istutetaan vain kukkien vuoksi? :D

      Poista
  5. Suurin osa Suomen kirsikkapuista on niitä jotka eivät tee kummoista satoa. Tai ei niiden marjoja mikään muu kuin rastas syö. Niitä pidetään vain kauniin kukinnan ja koristeellisen kasvun takia. Ainakin näillä korkeuksilla. Uudellamaalla voi hyvinkin olla syötävää satoa tuottavia puita.
    Luumut sen sijaan tuottavat oikein hyvääkin satoa tällä seudulla.

    VastaaPoista