maanantai 25. tammikuuta 2016

Alisan uudet vaatteet

Alisa aloitti uuden vuoden shoppailemalla Instagrammista itselleen uudet vaatteet. Alisalla lellilapsena on jo varsin mittava vaatevarasto, mutta ei juurikaan mitään Azonen omaa tuotantoa.

Asusetti on oikeastaan S-kokoinen mutta minusta se istuu jopa paremmin Alisan M-kropalle. Tai sanotaan toisin, ei se Alisankaan yllä ahdas ole joten se varmasti pienemmän tytön yllä olisi aika suuri.

Alisa näyttää nyt tomeralta sisäköltä. Illan hämärissä piti kiireellä saada ensimmäiset asukuvat ja ajattelin, että saan seuraavana päivänä ulkona kirkkaampia kuvia.

Vaan kuinkas kävikään? Ihan yhtä pimeätä siellä ulkonakin oli. Mutta sisäkkö joutui heti lumenharjaushommiin.

Alisa on uusissa vaatteissaankin ihan itsensä näköinen. Eli homssu. Olen huomannut että muut Azonet ovat yleensä huolitellumpia. Mutta olen aivan ihastunut noihin messinkinappeihin ja pieniin sinisiin rusetteihin joita on ripoteltu jopa alushameeseen.

Söpö Alisa on homssunakin. Toiveena on puuhata Azonemiitti johonkin kahvilaan, jotta meidotyttösiä pääsisi kuvailemaan autentisessa ympäristössä.

12 kommenttia:

  1. Aww homssu-Alisa! <3 Niin moemoe meido ettei mitään rajaa! :)

    VastaaPoista
  2. Onneksi olkoon Alisa, miten ihanalta näytätkään uudessa asussasi! <3

    VastaaPoista
  3. Alisa on aika aidon näköinen sisäkkö. Tukka työn touhussa pystyssä eikä liian hepeneissä <3
    Tuo mekko on niin kovin pitkähihainen ja säädyllinen. Lisäksi sen kuosi on kivasti samantyylisiä kudottuja raitoja kuin kansallispuvuissa.

    VastaaPoista
  4. Oi Alisa! <3 Näyttää tosiaan tomeralta lakaistessaan lunta. ^_^
    Azone miitistä ois ihana nähdä paljon kuvia, nää pikkuset on niin söpöjä~

    VastaaPoista
  5. Ihanasti sopii tämä asu Alisalle ^^ ♥

    VastaaPoista
  6. Nämä Azonen söpöt vaatteet ovat kyllä koukuttavaa tavaraa. Azonemiitistä tulee taatusti hurja kuvapläjäys kunhan sellainen saadaan aikaan :)

    VastaaPoista
  7. Siellä onkin heti otettu ilo irti uudesta asusetistä ja kunnon vanhanajan risu-luutakin löytyy. Kyllä kelpaa nyt lakaista pihoja! :D

    Onneksi noissa Azonen asuseteissä on tosiaan sen verran väljyyttä, että mahtuvat useammallekin kroppatyypille. Tosin muutama asu on sellaisiakin, että ovat auttamatta tosi ison näköisiä S-koon tytöillä - XS pikkuisista nyt puhumattakaan. xD Muuten, sain yhden XS-kropalle tarkoitetun mekon laitettua M-kropan päälle myös. Mutta kyseinen mekko kyllä näyttikin ihan teltalta sen minun XS-kokoisen Nina-poloisen päällä... :'D

    Toivottavasti saataisiin se miitti toteutettua! Olen täällä mietiskellyt että voi kun pääsisi takaisin Teeleidiin nukkejen kanssa, mutta yksin ei kehtaa mennä... xD

    VastaaPoista
  8. Pitäisi hommata toiset kädet että saisi kunnon otteen luudasta!
    Mietimme Petran kanssa Azonemiittiä Teeleidiin ihan lähitulevaisuuteen. Se oli niin kaunis paikka!

    VastaaPoista
  9. Alisa on niin söpö! :) Ihana asusetti, hurmaannuin myös tuosta risuluudasta, niin tomerasti lakaisee lunta. :) Azone miitissä olisi varmasti kivaa!

    VastaaPoista
  10. Risuluuta on muuten ihan oikea. Veljeni osaa tuon perinnetekniikan ja teki minulle pyynnöstä tuon nukkekokoisen. Azonelle se on hiukan järeä mutta lähteepähän puhtaaksi!

    VastaaPoista
  11. Voi kun Alisa on söpöinen uudessa asussaan! :) Minua houkuttaisi tuppautua joskus (vaikka lähempänä kesää, niin olisi parempi ajokelikin) sinne suunnalle kyläilemään ja miittailemaan teitä paikallisia kavereita. :) Se Teeleidikin kuulosti niin kivalta.

    VastaaPoista
  12. Oi tervetuloa! Olisi tosi kivaa nähdä pitkästä aikaa!

    VastaaPoista