lauantai 17. lokakuuta 2015

Kosucon ja nukkemiitti

Nyt on sitten kuvia PALJON. Teitä on nyt varoitettu. Luulin etten kuvannut yhtään, mutta kyllä niitä sitten kertyi.

Jyväskylän kokoinen musta aukko Suomen con-kartalla sai hiukan täytettä kun Kosucon pidettiin Veturitalleilla ensimmäistä kertaa. (Ensi kesänä onkin sitten Animeconin vuoro!)
Samassa yhteydessä pidettiin kaikille nukeille avoin miitti.

Minulta mukaan lähtivät Bea ja Hednar lähinnä siksi, että molemmat lojuivat työpöydälläni viimeisimmäksi kuvausreissulla mukana olleina ja sesongin vaatteisiin sopivasti puettuina.
Tässä tekemässä työtä Tsukiain hyväksi heidän esittelypöydässään.

Petunian Kikipop Nuppu. Niin soma! Kauhu-teemaiseen coniin sopivasti hirviön syömänä.

Veturitallit eivät ole hullumpi con-paikka. Onhan kyseessä nuorisokulttuurikeskus. Tosin tilan viuhkan mallinen muoto on hiukan hankala sillä ainoa käytävä tuppasi ruuhkautumaan pahasti. Mutta minkäpä sille voikaan kun veturitalli nyt on sen muotoinen. Loppuunmyyty tilaisuus oli hiukan ahdas joistakin paikoin mutta ei missään vaiheessa sietämätön.
Paikan päällä näkyi useita todella kauniita ja vaikuttavia pukuja. Sääli että sovittu nukkemiitti oli cosplay-kilpailun kanssa päällekäin. Jälkikäteen harmittaa, etten oikein osaa pyytää että saisi kuvia myös puvuista. Ihailen niitä aina mutta olisi kivaa saada kuvamuistojakin.

Koska teemana oli kauhu, oli coniin rakennettu hieno kummitustalo. Siellä kuljettiin pikkuriikkisen paperilyhdyssä olleen tuikun valossa ja etsittiin avainta. Toteutus oli todella onnistunut vaikka hiljaiset, kulkijaa hipelöivät hahmot eivät erityisen pelottavia olleetkaan. Nolosti napautin nilkkaani tarrannutta kummitusta toisella jalallani mutta pyysin kyllä anteeksi. Karjakoiraharrastajalla on refleksinsä.... Meillä äkillinen nilkkaan tarttuminen on vain juttuja joita saattaa tapahtua. Ei sitä enää pelästy mutta siihen tulee reagoitua nopeasti.

Petunian Eila on nukkejulkkis. Hän poseerasi viime talvisen nukkenäyttelymme julisteessa ja moni kävi Tsukiain pöydässä kertomassa nähneensä tämän nimenomaisen nuken monta kertaa ennenkin.

Ainoa moitteen sana järjestelyissä mikä minua jonkin verran häiritsi oli ohjelmasalin paikka välittömästi sisääntulossa ja narikoiden ollessa samassa tilassa. Viihdeohjelmalle tila ehkä sopii mutta ei asiasisällölle. Ikärajattomassa conissa kun niitä kiljahtelevia ja huutonauravia lapsia riittää ja tila oli välillä ikävän meluisa. Läpikulku joka paikkaan toi sekin oman hälinänsä. En itse tahtoisi luennoida sellaisessa paikassa.

Filosofi conissa puhumassa amv-videoista oli kiinnostava veto. Tosin kävi mielessä monelleko kuulijalle varhaisiin ajattelijaneroihin pohjautuva luento oli hiukan raskas?

Kävimme Petunian kanssa kuvailemassa nukkejamme lähimaastossa. Valo hiipui uhkaavasti mutta muutama kuva jäi saaliiksi. Tosin laatu on mitä lokakuussa odottaa saattaa. Tässä Nuppu ja Hednar. Kuten edellisessä Hednarin kuvajutussa toivottiin, nyt poika on saanut sukkahousut paljaita sääriään suojaamaan.

Bea ja jättiläismajava. Tämä lienee yksi kaupungin hienoimmista sähköpääkeskuksista.

Nuppu on Azonen tuottama Kikipop jotka ovat herättäneet nukkeväessä varsin voimakkaita tunnereaktioita. Minun ensireaktioni kuviin oli että joo ihan kiva mutta ei kummempaa. Livenä nähtynä tämä on kuitenkin paljon söpömpi ja tykkään mahdottomasti tuosta vankasta, tanakasta vartalosta ja nuken näppärästä koosta. Voisin hyvinkin tykätä tällaisesta. Uusimmat lolitainspiroituneet Kikipopit ovat puhdasta sokeria.


Nukkemalli Eila kuvattavana. Tämä on hauskimpia aikoihin ottamiani nukkekuvia.

Ärsyttävää. Tähän vuodenaikaan hämärä laskeutuu aikaisin ja kovaa vauhtia. Eihän sille minkään mahda mutta ei siihen oikein osaa varautuakaan että jo iltapäivällä kuvien laatu alkaa kärsiä. Bea Siltakadun sillalla.

Seuraava yritys saada valoa kuviin oli ottaa aurinkokin kuvaan mukaan. Lopputulos on ehkä taiteellisempi mutta ei juuri teknisesti kummoisempi. Oikeastaan päinvastoin. Mutta oli mukavaa taas pitkästä aikaa kuvailla urbaanissa maisemassa. Metsiinkin kyllästyy.

Miittipaikkamme Lutakon Leidin pihassa. Olen niin onnellinen että nämä arvokiinteistöt on saatu fiksuun ja niiden arvoiseen käyttöön.
Lutakon Leidi on siis Yrjö Blomstedin piirtämä puuhuvila joka on jäänyt puristuksiin ohitustien ja Lutakon asuinalueen väliin. Siellä toimii nykyään teehuone Teeleidi.

Teeleidi on taannoin yksivuotispäiviään viettänyt yritys joka on perustettu täyttämään Jyvässeudun tyhiä teemarkkinoita. Täällä ei ole ehkä vuosikymmeneen ollut kunnollista teemyymälää. Saati liikettä josta saisi kunnollisia teetarvikkeita. Teehuoneen puoli on yksi kaupuungin viihtyisimmistä ja miittipaikaksi mitä mainioin.

Nuppu puussa. Kerrankin löytyi kunnollisia, punaisia lehtiä ja siitä oli otettava ilo irti!

Bea samassa puussa. Noloa mutta en tunnistanut sitä. Halava?

Hednar, Nuppu ja kivettynyt orava. Minäkin muuten pelkäisin saksanpaimenkoiran kokoista oravaa...

Sisäkuvat eivät laadullaan häikäise, mutta silti niitä oli pakko saada muistoksi. Teeleidissä oli Japani-teemaviikko ja Petunian nuket olivat siellä esiintymässä. Erityisesti Dollfie Dream-trio oli päässyt hienolle paikalle portaikkoon.

Miettikää millaista olisi asua tuollaisessa muhkeassa puuvillassa missä olisi tilaa vitriineille, paljon seinäpintaa ja leveitä kivisiä ikkunalautoja odottamassa tavara-asetelmia. Syvä huokaus.

Dynamiittityttö Deedee uudessa kimonossaan joka on niin tyylikäs.

Kestosuosikkini Miku.

Kolmikon uusin tulokas Suvi joka on malliltaan Akira. Näin tämän mallin ensi kertaa irl.

Miitti oli avoin kaikille nukkelaaduille ja hieno edustus paikalle saatiinkin. Sääli ettei mitään varsinaista ryhmäkuvaa saatu otettua.

Omistautunut harrastaja ei vain osallistu nukkensa kanssa. He myös muistuttavat toisiaan! Oman nukkensa cossaaminen on usein puheena mutta hyvin harvoin sen näkee toteutettuna. Monster Higheissä olisi paljonkin cossattavaa mutta niitä näkee harvemmin.

Pullip perhettä oli paikalla runsain mitoin ja toinen toistaan näyttävämmin pukeutuneina. Nuket omistajineen ovat selvästi satsanneet miittiin.

Kuvittelenko vai karsastaako tämän alpakkaprinsessan katse? Vaaleanpunainen hiusväri oli selvästi kaikkein suosituin Pullippien parissa eikä ihme.

Kertokaa minulle onko tuo vasemmanpuoleinen suklaasilmä uusi Favorite Ribbon Chocolate-versio? En ehtinyt miitissä tavoittamaan sen omistajaa jotta olisin voinut kysyä. Todella intensiivinen katse!

Figuväkeä miitistä. Vasemmanpuoleinen Nendotyttönen oli myynnissä kirpparipöydässä josta minäkin häntä katselin. Mukavaa että sille löytyi uusi koti!

En ole tainnut koskaan olla yhtä väkimäärältään runsaassa nukkemiitissä. Järjestys säilyi itse miitissä hyvin ja porukka oli mukavaa. Siksi olikin hyvin ikävää kuulla jälkikäteen että kaikille ei ollut mennyt ihan perille miten miitin buffetsyöminen hoituu. Teeleidi oli tarjonnut miittiväelle erittäin hyvän teetarjouksen eivätkä leivonnaisetkaan olleet kalliita. Silti osa syöneistä ja juoneista yritti livahtaa pois maksamatta ja osa tajusi vasta syötyään ettei ollutkaan varannut rahaa mukaan. Tai ei halunnut maksaa koska otetut tarjoomukset eivät olleet hyviä... Jatkossa joudutaan näitä ikärajattomia miittejä pohtimaan paljon tarkemmin.

Ongelma ei tosin koskenut pelkästään nukkemiittaajia, vaan miiteissä ollutta nuorempaa conporukkaa ylipäätään. Yhtä aikaa Teeleidissä kokoontui kolme miittiä. Raivostuttavaa jos muutaman hölmön takia menetetään hyvä sponsori tapahtumalta ja yksi kaupungin parhaista miittipaikoista. Onneksi näin ei ehkä vielä käynyt, mutta se herätti keskustelua siitä, kuinka nuorta porukkaa kahvilamiitteihin voidaan kutsua? Ei tunnu mukavalta ajatella että muuten niin ikäjakaumaltaan laaja harrastus jossa harrastajan iällä ei tosiaan ole väliä joutuu rajoittamaan miitteihin tulijoitten ikää siinä pelossa etteivät nuoremmat osaa toimia sääntöjen mukaan.

This is halloween, this is halloween.... Vasemmanpuoleinen Byul näyttää sydänjuuria myöten järkyttyneeltä.

Mizyan Azone-perhettä. Kiltti Mizya lahjoitti käsipuolelle Alisalle uuden vasemman kämmenen! Vielä kerran kiitos ja halaus sekä minulta että Alisalta.


Mitä enemmän näen Dollfie Dreameja livenä, sitä vakaampi mielikuva minulle alkaa muodostua siitä, mitä tahdon oman Dollfie Dreamini olevan. Olen onnekas että tuttavapiiriin näitä on viime aikoina kertynyt ja olen päässyt katsomaan eri kehoja ja ihonvärejä todellisuudessa.
Otin miitin kahdesta muusta Dollfie Dreamista ties miten monta kuvaa ja ne kaikki olivat kelvottomia. Ei tämäkään salamakuva hääppöinen ole mutta sentään joku kuva tästä suippokorvasta.
Olin aivan lumoutunut kun kuvittelin niiden tehneen fantsukorvaisia versioita, mutta snif, irtokorvat :(

Hednar Teeleidin parvekkeella. Tässä ollaan vielä lähempänä tietä kuin meillä kotona. Mutta yhtään ei melu täälläkään kuulu sisälle. Kyllä ne ennen tiesivät miten talot kuuluu rakentaa.

Ne olivat nyt siinä! Voitte huokaista. Seuraava postaus on taas paljon lyhyempi ja helpommin sulateltava. Joskin kuvat ovat yhtä tummia.

5 kommenttia:

  1. Olipa kiva katsella kuvia ja saada vähän käsitystä tällaisestakin tapahtumasta. :) Ja tuo teehuone herätti kyllä kiinnostukseni. Jos milloin tulen Jyväskylään käymään, niin siellä on ehdottomasti käytävä. :) Aika hämmentävää oli kuulla tuollaisesta kahvilamiittikäytöksestä... Sen vielä ymmärtäisi, jos ei välttämättä haluaisi mitään ostaa (esim. joku lapsivieras), vaikka se epäkohtelias miittitapa olisikin, mutta jos ottaa syötävää, niin tottahan se pitää silloin maksaakin... Puuttuiko tuollaiseen kukaan, sehän on käytännössä varastamista?

    VastaaPoista
  2. Ohhoh, en oo koskaan törmännyt yhteenkään lapseen/nuoreen joka ei tietäisi miten buffetruokailu toimii. Ehkä ihan nuorimmille voisi ottaa säännöksi, että joku aikuinen tulisi mukaan miittiin saattajaksi, ja katsoisi että homma toimii ennen kuin (halutessaan) lähtee.

    Tuo Dollfie Dream on kaunein minkä oon koskaan nähnyt! Sillä näyttää olevan oikea persoonallisuus, eikä vain se lasittunut tyhjä katse, mikä monilla Dollfieillä tuntuu olevan (minun mielestäni). Tuollainen olisi ihana...Muistatko kenen nukke se on? Olisi ihanaa nähdä enemmänkin kuvia. :o

    VastaaPoista
  3. Maksu miitissä hoidettiin kuten tuolla teehuoneella tavataan, että tarjoilut ovat yläkerrassa ja alakerran myymälään lähtiessä maksetaan. Liikkeen pitäjä oli siinä sitten joutunut omia aikojaan poistuvia pysäyttelemään ja kyselemään, tai pikeminkin lypsämään että mitäs söitte tai joitte?
    Homma ei ehkä ollut selkein mahdollinen mutta asiaa toitotettiin todella monta kertaa enkä usko että maksu tuli kenellekään ihan yllätyksenä. Eli ihan harkittuna väärinkäytöksenä tuota joutuu pitämään :(
    Muidenkin miittien nuorilla osallistujilla oli samaa, eli ei kyse ollut pelkistä nukkemiittaajista. Mutta kieltämättä tuollainen valtavan suuri, yleinen miitti on vaikea hallita. Eteenkin tuollaisessa useammasta huoneesta koostuvassa tilassa. minä en edes huomannut kun väkeä poistui, yhtäkkiä vaan oli väljempää ja nukkeja omistajineen poissa. Osa viipyi vaan pistäytymisen verran enkä saanut edes ryhmäkuvaa vaikka osa nukeista oli "muodostelmassa".

    Kyllä tuota täytyy miettiä että nuorimmilla olisi miitissä saattaja. Tosin luulen, että conin tunnelmassa ollaan ehkä muutenkin vähän villimpiä ja typermpiä kuin mitä oltaisiin muuten. Eteenkin kun liikutaan porukassa.

    Kotoko: Tarkoitat tuota suippokorvaa? Se on Yennan joka on Hartsilaosissakin. Hänen bloginsa on http://dimensiondolls.com/
    Se oli kyllä tuima mimmi! Ei mikään tipunen kuten monet Dollfiet tapaavat olla vaan aikuinen nainen!

    VastaaPoista
  4. Hienoja kuvia ja kiva coniraportti! Vähän lämmitti kotiin ruikuttamaan jäänyttä wannabe-conikävijää! Olipa harmi että tulin juuri kipeäksi conia edeltävänä päivänä. ;__; Olisin halunnut kokea kummitustalon~

    Petunian kanssa ottamanne kuvat ovat hienoja~ Tykkään nuket/seinämaalaukset kuvista. <3

    Olisi kyllä tosi kivaa cossata omaa nukkehahmoaan~

    VastaaPoista
  5. Se kummitustalo oli tosi hieno! Tyylikkäästi toteutettu ja viihtyisä jos se ei ole ihan hassu termi kummitustalosta.

    Olisi kyllä mahtavaa cossata omaa nukkeaan. Tai minulle riittäisi sekin että olisi molemmilla samanlaiset vaatteet.

    VastaaPoista