torstai 22. lokakuuta 2015

Kaksi kättä!

Kuten jo edellisessä postauksessa kerroin, sai Alisa nukkemiitissä lahjaksi uuden vasemman käden kiltiltä Mizyalta

"Katsokaa! Nyt molemmat ovat tallella"

Kun on koko kesä pelleilty kuvakulmilla ja piiloteltu niillä puuttuvaa vasenta kämmentä, on mahtavaa saada taas elehtiä vapaasti.

Tosin nyt kynnys vaihtaa vaatteita Alisalle kädet irrottaen on paljon aikaisempaa suurempi. Katkenneen tapin irrottaminen ranteen sisältä oli hirveä urakka.

Mutta hei, kuka siitä enää piittaa? Nyt on molemmat kädet käytössä ja kelikin on juuri niin upea kuin syksyllä vain voi olla.

"Hei herra puimurikuski! Näitkö jo uuden käteni?"

Päivän fokus oli viimeisten kaurojen puinti, mutta kauniin kelin ansiosta saatiin myös muutama kuva Alisasta uusine kämmenineen.

Viimeisten kaurojen kanssa pelattiin upporikasta ja rutiköyhää. Tällä kertaa riskinotto kannatti. Priiman kypsää, kuivaa ja moitteetonta. Normaalina syksynä lokakuun puolivälissä ei olisi pellolle puimurilla mitään asiaa märkyyden vuoksi ja yhtä kaikki sato joka silloin olisi vielä pellossa olisi mädäntynyttä.
Mutta nyt märän kevään vuoksi kuukaudella myöhästynyt kylvö todella selvisi kuukauden myöhäisempään puintiaikaan asti. Joskus asiat onnistuvat.

Valitin taannoin vaisusta ruskasta. Ruskassa ei ollut mitään vikaa, se olin minä joka odottelin sitä kuukauden liian aikaisin...

Hakkuuaukolla. Sääli ettei työnteon lomassa ehtinyt keskittyä valokuvaamiseen ihan täydellä intensiteetillä.

Tätä varten siellä oltiin. Tonni tarjoiluvalmista luomukauraa.

8 kommenttia:

  1. Ihanaa, että Alisalla on taas kaksi kättä! Näyttää ihan siltä kuin Alisan hymy olisi tavalllista leveämpi nyt ;)

    Oho, no tuo on tosiaan harvinaisempi homma, että saa onnistuneesti puitua lokakuun puolessa välissä! Hieno homma! Selvisikö muuten koskaan ketkä mahdollisesti kävivät tuolla maistelemassa kauraa? Olivatko kauriit syyllisiä?

    VastaaPoista
  2. Ihan selvästi Alisa on tyytyväisempi nyt!

    Joo, ne olivat kauriita. Keskenkasvuisia sellaisia vieläpä. Naapuri sanoi että ne olivat usein siinä pellolla evästämässä kun hän aamuvarhaisella lähti töihin. Jätimme niille vähän sinne tänne jotta ei eväs heti loppuisi.

    VastaaPoista
  3. Hyvin piiloteltu, Alisa! En hoksannut puuttuvaa kätöstä aikaisemmissa kuvissa. Mutta onneksi Alisa sai uuden käden, kurjaahan se on kädetönnä olla rassukan.

    Tuo repliikki "Herra puimurikuski! Näitkö jo uuden käteni?!" On kyllä jotain parasta mitä olen nukkekuvien yhteydessä lukenut! :'D Ihana~
    Kuvat kauramannekiinina ovat kyllä hienoja, tykkään aina tällaisista kuvista missä nukkeilu limittyy harrastajan oman elämän tapahtumiin. <3

    VastaaPoista
  4. Me tehtiin Alisan kanssa kova työ että saimme ranteentyngän pidettyä piilossa :D

    Heh, tuossa puimurikuvassa on lisäksi yhteiskuvassa minun ja puolison harrastus. Valitettavasti myös näkyy työnjako. Minä leikin nukeilla kun puoliso harrastusvälineineen paiskii töitä. Tunnen välillä siitä huonoa omaatuntoa.

    VastaaPoista
  5. Onneksi olkoon Alisa! Minäkään en huomannut puuttuvaa kättä! :o Oot kyllä tehny melkoisia silmänkääntötemppuja. Harmi toisaalta, sillä jos olisin tiennyt, olisin kyllä voinut lähettää roppakaupalla käsiä Alisa-paralle. u__u'' Mutta loppu hyvin kaikki hyvin.

    VastaaPoista
  6. Minäkin tajusin vasta tuolla miitissä, miten paljon irtokäsiä kertyy niille, joilla on useampi vaihtokäsin tullut nukke. Alisa kun on niin vanha julkaisu ettei sen kanssa mitään lisäkäsiä tullut. Jos olisin tuon tajunnut, olisinkin varmaan kysellyt löytyykö joltakin ylimääräisiä. Mutta hyvin me kesä selvittiin yksikätisenäkin.

    VastaaPoista
  7. Olit valinnut kuvakulmat varsin hyvin, sillä en huomannut mitään. Täälläkin saisi olla ainakin minun puolestani yhä tuollainen sää.. Vettä satanut koko viikon ajan, eipä siinä ole ollut intoa kuvailla.

    VastaaPoista
  8. Kaunista keliä osaa kaivata vasta kun sitä ei ole :( Täälläkin on satanut ihan hurjasti ja kaikki paikat ovat ihan mutaisia.

    VastaaPoista