keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Hätäiset hankikuvat

Eilen oli viikonlopun lumimyrskyn jälkeen suuremmoinen keli! Kirkasta pakkaslunta riitti ja se oli kertynyt kauniisti kaikille pinnoille ja oksiin. Valitettavasti säätiedot kertoivat että ilo olisi lyhytaikainen.

Ei ollut mahdollisuutta lähteä kovin kauas maisemien perässä, joten jälleen oli tyydyttävä lähimpien pusikoiden maisematarjontaan. Jade kirsikkapuun katveessa.

Luonto oli hetken niin kaunis että tämän päivän vesisade ja mustuus tuntuvat entistä katkerammilta. Varsinkin kun viime talvena ei hohtavia hanki juuri nähty... Toivottavasti tuleva talvi on hiukan lumisempi jotta Jade pääsee useammin ulos. Jostakin syystä sen valkoisuus ei näyttänyt kesällä kuvissa yhtä hyvältä?

En ole suuri lumen ystävä. Tällainen +30 senttiä olisi ihan parahultaista, kunhan pysyisi pakkasen puolella eikä muuttuisi suojakeliksi.

Nyt kyllä lunta satoi pahimmalla mahdollisella tavalla. Paljon märkää kerralla ja nopeasti sen jälkeen pakastuen. Sähkölankoja on pudonnut maahan asti, puita roikkuu lumen painon vääntämänä langoilla ja teiden päällä ja sähköt pätkivät jatkuvasti. Jopa tietoliikenneverkoilla on ollut pulmia.

Mutta vaikka kertynyt lumi on uhka puille ja pensaille, oli se juuri sopiva ollakseen oikeanlainen tausta talvikuville. Eihän sitä tiedä jäävätkö nämä talven ainoiksi lumikuviksi?

Lumessa on se huono puoli että kun sitä on kylliksi, se muuttuu kuvissa keinotekoisen näköiseksi ja epäaidon vaikutelman antavaksi. On työlästä ottaa lumikuvia joissa lumen höttöisyys tulisi esiin. Nyt se onnistui.

Onhan tämä nimittäin statuskysymyskin. Flicr täyttyy tässä ennen joulua "lumikuvista" joissa lämpimien maiden kuvaajat ovat lavastaneet sisälle talvisen asetelman pukemalla nukelle myssyn ja photoshoppaamalla muutamat keinohiutaleet lisäksi. Sellaista on helppo katsella alaspäin kun käytössä on ihka oikeata lunta ja niin paljon, kuin tahtoo käyttää.

Tai ainakin luulin että saisin kuvailla takapihallani kaikessa rauhassa koko lyhyen valoisan ajan... Mutta kuinkas kävikään?

Tätä kuvaa ottaessani jostakin alkoi sataa lunta ja neulasia päälleni. Kuului raivokasta säksätystä.

Tämä monsteriorava istui kuusen oksalla pääni päällä ja pieksi raivokkaana hännällään nyrkkejään heristellen ja hurjasti säksättäen. Olin kaikesta päätellen sen ja lintulaudan antimien välissä.


Yritin kaikesta huolimatta jatkaa mutta orava ei lopettanut rähinöintiään ja lumen karistelua päälleni, joten päätin vetäytyä. Pyysin sitä kyllä mennessäni miettimään, kuka rahoittaa sen talviaterioinnit? Kiittämätön turjake oli vieläpä massaltaan sitä kokoluokkaa että on tullut hoideltua yksi jos toinenkin talipallo.

6 kommenttia:

  1. Mahtavat kerrokset tuota lunta oksilla! *o* Sääli, että siitä on haittaa tosiaan sitten sähkönjakeluun :( Ihana orava! ♥ Sun pitää ostaa sille vähärasvaisia talipalloja niin ei pääse kurre lihomaan ;D

    VastaaPoista
  2. Minäkin mietin että meneeköhän talvilinnuille mitään jos tuon kokoluokan talttahammas aterioi lintulaudallani?
    Lumimassat olivat niin kauniita että sähköktkot olivat pieni miinus niistä. Kävelin äsken litimärän metsän läpi koiran kanssa ja muistelin vaakasuorassa vesisateessa eilisen heleitä aurinkoisia hankia :(

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvia, minua ihan harmittaa, kun en ole päässyt yhtään lumikuvaa vielä ottamaan tänä "talvena". Froggyn villapaita on kyllä täsmälleen oikeaa sävyä, ainakin kuvan perusteella; hyvin valittu! :D Ihan yllätyin miten se suorastaan hehkuu tuon nuken yllä. :)

    Loistava otos myös suivaantuneen oravan osalta. Sen ilme kertoo oman tarinansa. ;D

    VastaaPoista
  4. Sinne se lumi sitten katosikin :( Nyt on satanut kohta 2 päivää vettä taukoamatta. Toivon todella että nämä eivä jääneet talven ainoiksi lumikuviksi!
    Froggyn villapaita on ihan kuin sille tehty!

    VastaaPoista
  5. Juuri kun olin aikeissa pukea prinsessa Chiikan lumikuvia varten, kaikki lumi katosi. Toivottavasti sitä tulee joskus lisääkin. :/ Kylläpä on komea orava! Jos se on jo nyt noin röyhkeä niin odotahan joulua - se tulee keittiön ikkunasta sisään ja vie koko kinkun mennessään! :'D

    VastaaPoista
  6. Se olisikin näky. Keittiössä on iso ja äreä karjakoira odottamassa. Se ja habaoravan eeppisen taistelun jälkeen saisin aloittaa uuden vuoden keittiöremontilla 8D
    Tuosta kurresta on tullut jo riesa. Se tulee joka päivä solvaamaan minua jostakin oksalta. Pieksää häntäänsä ja pui nyrkkejään. Ei selvästikään piittaa kuka sitä ruokkii...

    VastaaPoista